Lavaraatilainen: Vaasan kaupunginteatteri loihti lavalle tunnelmallisen Pariisin

Täytyy sanoa, että Sonja Halla-aho oli nappivalinta pääroolin esittäjäksi. Hän oli pieni ja siro kuin Édith Piaf eikä voi kuin ihmetellä kuinka niin pienikokoisella ihmisellä voi olla niin suuri ja kantava ääni.

Näytäntökauden avajaisissa Sonja Halla-aho kertoi roolin saatuaan lukeneensa Édith Piafin elämänkerrat ja käyneensä Pariisissa sekä Édithin syntysijoilla että haudalla. Todella kunnioitettavaa sitoutumista rooliin. Kun kuulin pääseväni kirjoittamaan tästä näytelmästä, tartuin myös kirjaan – Édith Piafin elämänkertaan, joka perustuu hänen sisarpuolensa Simone Berteautin kertomuksiin. Yleensä menen teatteriin avoimin mielin, mutta tällä kertaa kiinnostuin enemmänkin Édithin elämästä.

Elämänkerran lukeminen täytti ne kohdat hänen elämästään, joihin ei ehditty paneutua näytelmässä. Esitykseen ei voi mahtua koko hänen elämänsä, mutta hyvin siihen oli saatu mahtumaan elämän kohokohdat, sekä hyvät että huonot.

Pelkäsin etukäteen, että kun en osaa ranskaa, niin ymmärränkö laulujen tekstiä. Pelko oli turha, koska suurin osa lauluista esitettiin suomeksi. Édith oli niin suuri taiteilija, että tunteet tulivat läpi. Monet laulut olivat hänelle tehtyjä ja kertoivat jotain hänen elämästään. Rakkaus ja sen kaipuu olivat Édithille tärkeitä, ja niistä hän lauloi tosi koskettavasti.

Kävin katsomassa teosesittelyä, ja siellä oli myös avoimet harjoitukset nyrkkeilykohtauksesta. Siinä huomasi, millainen palapeli on näytelmän kokoaminen täyteen loistoonsa. Näyttämöllä oli 12 ihmistä, jokainen omassa roolissaan, omalla paikallaan – ja kuinka tärkeää on oikea ajoitus. Kun menee katsomaan valmista esitystä, kaikki on sulavaa, joten on vaikea ymmärtää, mikä työmäärä siinä on takana.

Itse pidin erityisesti siitä, että orkesteri oli näkyvissä. Musiikki sopi täydellisesti ja toi pariisilaisen kabaret-tunnelman. Kiitokset kaikille taustajoukoille, äänet, valot, lavasteet, kaikki toimi saumattomasti.

Kirjan lukeneena kiinnitin huomioni myös Édithin, tai siis Sonjan, puvustukseen ja käsien liikkeisiin. Édithillä oli uran alusta lähtien mustia yksinkertaisia mekkoja. Suuri tähti sädehti ilman värikkäitä pukuja, ihan vain tulkitsemalla tunteikkaita lauluja. Hänen kätensä korostivat tulkintaa.

Édith syntyi vuonna 1915 ja kuoli vuonna 1963. Puvustamo oli loihtinut näyttelijöille upeita vaatteita. Vaikka kohtauksessa oli isompi porukka, niin kaikkien puvut sopivat yhteen. Ne eivät olleet samanlaisia, mutta silmää miellyttävä värimaailma toi meille sen aikakauden Ranskan lavalle.

Jännä, miten nämä vanhat tekstit toimivat myös tänään. Tähtien elämä voi olla raadollista ja yksinäistä. Ympärillä voi pyöriä joukko ihmisiä silloin, kun tähdellä on rahaa ja varaa tarjota asuminen, ruoka ja juoma. Kun menee huonommin, jäljelle jäävät vain tosiystävät.

Tämän esityksen voisin mennä katsomaan uudelleen. Esityksessä oli juoni, jota musiikkiesitykset sopivasti tukivat. Ne eivät olleet erillisiä lauluja, vaan kuuluivat kiinteästi näytelmään. Laulut olivat tuttuja, mutta eivät niitä, joita radiossa soitetaan päivittäin.

Mietin etukäteen, mikä olisi tämän kohdeyleisö. Mukanani oli kaksi aikuista tytärtäni, jotka kiittelivät esitystä, sen tunnelmaa ja loistavaa näyttelijätyötä. Tämä esitys sopii mielestäni ihan kaikenikäisille. Vaasan kaupunginteatteri vei meidät irti arjesta, olimme esityksen ajan pariisilaisessa teatterissa kuuntelemassa ajatonta tunnelmallista chansonia, loistavan laulajan tulkitsemana. Kun Édith, siis Sonja, lopetti laulun, katsomossa oli aivan hiljaista. Myöhemmästä aplodien määrästä päätellen myös muut olivat kanssani samaa mieltä – teatteri tekee hyvää ja kyllä kannatti tulla paikalle.

Ulla Nummi