Lavaraatilainen: “Mikä ei haista, ei maista, ei kuule, ei näe, mutta tappaa?...

…Suomalainen mies.”

Suomi on EU:n väkivaltaisin maa naisille, ja useissa surmissa tekijä on entuudestaan tuttu.

Reko Lundánin kirjoittama ja Sakari Hokkasen ohjaama Tarpeettomia ihmisiä onnistuu alussa luomaan lavalle hyvinkin kotoisan tunnelman, joka kuitenkin muuttuu esityksen aikana turvattomaksi. Kahden tunnin ja neljän näyttelijän kokonaisuus vie katsojat seuraamaan näennäisesti tavallisen perheen ja heidän tuttujensa arkea. Alkuasetelmassa miehillä vaikuttaa menevän huonosti työkuvioiden ja irtisanomisen seurauksena, kun taas naiset ilmestyvät paikalle pikkujouluista juhlien ylennystään. Mikäli tietää edes jotain Tarpeettomia ihmisiä -näytelmästä, voi arvata, että roolit vaihtuvat.

Yksi parhaista asioista Tarpeettomissa ihmisissä on se, miten moniulotteinen jokainen hahmo on. Tarinan edetessä kaikki hahmot tuovat esiin samaistuttavia puolia ja ajatuksia. Jokainen hahmo on äärimmäisen tavallinen ja jokaisen elämästä löytyvä, mikä täysin alleviivaa näytelmän sanomaa. Vaasan pienemmällä Julia-näyttämöllä tilanteet vuorottelevat hyvin yksityiskohtaisten kaupan ja talon välillä, mutta tapahtumat peittyvät vain vetämällä verhot eteen. Kuten todellisuudessakin.

Näyttelijäsuoritukset olivat niin todenmukaisia, että toisinaan toivoin, että olisin istunut hieman kauemmas. Vain neljän näyttelijän kokonaisuus mahdollistaa jokaisen suorituksen seuraamisen. Näyttämön vasemmalla reunalla näkyi toisinaan vuosiluku, joka toisaalta oli olennainen 2000-luvun ansiosidonnaisen päivärahan puolesta. Toisaalta se taas korosti, että näytöksen tapahtumat eivät juuri katso aikaa tai paikkaa. Vaikka yhteiskunnan ongelmia pursuava esitys viekin mukanaan, suosittelen kiinnittämään huomiota myös kauniin yksityiskohtaiseen lavastukseen. Kodin julkisivu oli kaikin puolin kulissi, mutta sisälsi silti kaikkea kahvinpuruista imuriin. Samoin suomalaisille tutun Siwan hyllyt lavan vasemmassa reunassa täyttyivät niin ruuasta kuin pesuaineistakin.

Tarpeettomia ihmisiä on ehdottoman puhutteleva ja osin ahdistavakin kokemus, mutta valitettavan ajankohtainen ja tärkeä esitys kokea. Näyttelijät, lavastus, valot, ääni ja muu tekninen toteutus, sekä esityksen kesto luovat tasapainoisen ja sanomaltaan selkeän kokonaisuuden. Vaikka Tarpeettomia ihmisiä on sisällöltään raskas, oli siihen verhottu myös osittaista huumoria ja tilanteita, joihin jokainen voi jossain kohtaa samaistua. Esitys on tärkeää katsottavaa ihan kaikille, vaikkei näytelmän genre olisikaan oma suosikki. Antaisin sille papukaijamerkinkin, mutta se valitettavasti jaettiin jo esityksessä.

Annika Tarkanmäki
Lavaraatilainen 2025–2026