Lavaraatilainen: Mitä ihminen on, jos hänestä tulee tarpeeton?

 Tarpeettomia ihmisiä tuo näyttämölle ryhmän, jota ei usein teatterissa nähdä. Ne, joilla ei ole paikkaa modernissa tehokkuusyhteiskunnassa. Näytelmä on realistinen ja hyvin ahdistava kuvaus siitä, mitä tapahtuu suljettujen ovien takana. On erittäin hienoa, että Vaasan kaupunginteatteri on uskaltanut ottaa tämän teoksen mukaan ohjelmistoonsa. Tämä teos ei ehkä ole kassamagneetti, mutta yhteiskunnallisesti tärkeä teos juuri tässä ajassa.

Käsikirjoittaja Reko Lundánin tekstejä on kuvailtu yhteiskunnallisesti kantaaottaviksi. Vuonna 2003 kirjoitettu teksti tuntuu vuonna 2025 valitettavan ajankohtaiselta. Suomessa asuvista naisista 57 prosenttia on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai väkivallalla uhkailua. Tarpeettomia ihmisiä osuu tähän aikaan kuin nyrkki silmään, eikä sen isku mene ohi. Tarpeettomia ihmisiä käsittelee ihmisen kokemaa syrjäytymistä ja sitä, kuinka työelämän ulkopuolelle jääminen tekee hänestä ”tarpeettoman” yhteiskunnalle. Yhteiskunnalle, joka perustuu tehokkuuteen ja tuottavuuteen. Ja kuinka tuo tarpeettomuus voi tehdä ihmisestä katkeran ja ajaa hänet tekoihin, joilla on hyvin traagiset seuraukset.

Ohjaaja Sakari Hokkanen on onnistunut luomaan näyttämölle ajoittain hyvinkin piinaavan ja ahdistavan tunnelman. Näytelmän hahmojen dialogi alkaa näennäisesti kepeällä keskustelulla, mutta katsoja tietää mitä on tulossa. Väkivaltaa ei näytelmässä näytetä suoraan, mutta se tihkuu esiin tunnelmasta, äänimaailmasta, valojen väreilystä ja hiljaisuuksien painosta. Se saa katsojan pidättämään hengitystään ja selkärangan liimautumaan penkkiin yhä tiukemmin.

Milla Kankaan tulkinta Tuulasta on uskottava ja riipaiseva. Hän on nainen, joka elää väkivallan ja rakkauden ristipaineessa. Hän pyytää anteeksi mieheltään, joka on satuttanut häntä, ja selittelee mustelmansa pois. Kaiken tämän alta välähtää toive: halu tulla rakastetuksi.

Lopulta Tuula löytää rohkeuden, jota ei ehkä itsekään uskonut itsessään olevan. Ehkä se syntyy uupumuksesta, ehkä toivosta tai siitä viimeisestä kipinästä, joka muistuttaa, että elämä voisi olla muutakin kuin pelkoa. Hänen päätöksessään on jotakin syvästi inhimillistä ja lohdullista.

Lavastus ja valaistus oli toteutettu onnistuneesti pienelle näyttämölle. Erityisesti verhot, joihin heijastettiin vuoroin tekstiä ja vuoroin maisemaa, olivat oivaltava osa lavastusta. Ajanhenkeen sopivasti toteutettu Siwa-kauppa toi kokonaisuuteen arkirealismin tuntua ja vei katsojan ajassa taaksepäin.

Teatteri ei aina ole kepeää viihdettä, se voi käsitellä myös kipeitä, arkoja ja yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita. Parhaimmillaan esitys onnistuu herättämään katsojassa tunteita ja ajatuksia, ja juuri tässä Tarpeettomia ihmisiä onnistui loistavasti. Lopussa kankaalle heijastetut tilastot Suomessa tapahtuvasta lähisuhdeväkivallasta olivat karua luettavaa ja pysäyttivät katsojan. Tämä oli teokselle sopiva ja ajatuksia herättävä päätös.

Karoliina Haavisto
Lavaraatilainen 2025–2026