Ohita valikko
Takaisin etusivulle Etusivulle

Artikkelin kategoriat: Arkisto Vaasan kaupunginteatteri

Teatterin blogi: mikä ihmeen järjestäjä?

Julkaistu: 2.7.2019

Päivitetty: 4.10.2019

Sivunäyttämöllä käy kiireinen tohina. Esityksen alkuun on kymmenen minuuttia ja ylimääräiset valot on sammutettu. “Avataan ovet!” joku huikkaa. Hän on pukeutunut mustiin vaatteisiin kuten muukin tekniikan henkilökunta. Korvassaan hänellä on radiopuhelimen kuuloke, jonka kautta on helppo keskustella esityksen aikana niin eteisvahtimestareiden kuin tekniikankin kanssa. Hän katselee ympärilleen ja varmistaa, että kaikki on mallillaan. Kun radiopuhelimeen tulee salista viesti, että yleisö on valmiina, hänen ryhtinsä kohoaa hieman suoremmaksi. Aistit valpastuvat ja mieli alkaa kerrata esityksen kulkua. Hän on teatterin järjestäjä.

Aloitin järjestäjänä Vaasan kaupunginteatterissa keväällä 2018. Tammikuussa tulin taloon kuiskaajaksi ja tarpeistonhoitajaksi ja työn ohessa opettelin myös järjestämistä. Nyt olen pääsääntöisesti järjestäjänä teatterin suurella näyttämöllä. Kuluneen kevään aikana ehdin olla mukana esimerkiksi Carmen-oopperassa, Katto-Kassisessa ja Älä pukeudu päivälliselle -farssissa. Sen lisäksi aloitimme syksyllä ensi-iltaan tulevan Sugar – Piukat paikat –musikaalin harjoitukset.

Teatterin blogi Vaasan kaupunginteatteri

Aina välillä kysytään, mitä oikeastaan teen työkseni. Useimmin vastaan, että vähän kaikkea. Järjestäjä on teatterin monitoimi-ihminen, jonka työnkuva vaihtelee paljon tuotannosta ja teatterista toiseen. Lyhyesti sanottuna järjestäjä järjestää. Hän toimii linkkinä eri työryhmien ja osastojen välillä. Hän varmistaa, että kaikki tietävät missä mennään ja että asiat sujuvat aikataulussa. Järjestäjänä minun tehtäväni on varmistaa, että harjoitukset ja esitykset sujuvat. Kopioin käsikirjoitukset kaikille työryhmän jäsenille ensimmäistä lukuharjoitusta varten ja tiedotan kaikista asioista.

Harjoituksissa lähimpiä työkavereitani ovat oikeastaan kaikki ohjaajasta, suunnittelijoista ja näyttämötekniikasta näyttelijöihin. Vastuullani on, että työtä on mahdollisimman helppoa ja turvallista tehdä. Poikkeustilanteissa teen nopeita ratkaisuja ja neuvottelen yhdessä muun työryhmän kanssa. Talon käytäntöjen täytyy olla tuttuja, jotta osaan toimia oikein. Järjestäjän työn kunnia-asia on, että se ei juurikaan näy yleisölle, vaikka olisin todellisuudessa ihan lähellä.

Työssäni käytän persoonani eri puolia. Tavallaan minullakin on rooleja, jotka pääsevät tilanteesta riippuen esiin. Harjoitus- ja esitystilanteissa nautin siitä, että juttua tehdään yhdessä. Kun on aika laatia aikatauluja, valloilleen pääsee sisälläni asuva pikkutarkka suunnittelija. Sisäinen lapseni nauttii, kun harjoituksissa valitaan hauskinta pieruääntä tai kun seison lavasteen sisällä näyttämön pyöriessä. Yllättävissä tilanteissa puolestaan annan ohjat nopeasti reagoivalle käytännön puolelleni.

Teatterin blogi Vaasan kaupunginteatteri

Parhaita hetkiä ovat ne, kun kaikki työskentelevät yhteen ja saavat poikkeuksellisetkin tilanteet ratkaistua saumattomasti. Ja ne, kun harjoitusten edetessä kokonaisuus alkaa hahmottua. Järjestäjänä saan olla mukana melkein jokaisessa tuotannon työvaiheessa ja näen, miten tekstinipusta tulee elävä, hengittävä esitys.

Siihen ei ehkä koskaan kyllästy.

 

Teksti ja kuvat: Aino Hyyryläinen

Teatterin blogi Vaasan kaupunginteatteri

Kirjoittajan tiedot:

  • Aino Hyyryläinen
  • 28 vuotta
  • Vaasalainen
  • Vaasan kaupunginteatterin järjestäjä 01/2018 alkaen
  • Rentoutuu neulomalla sukkia ja ulkoilemalla