Lavaraatilainen: Harjoitus tekee mestarin

Vaasan kaupunginteatterin Näytelmä joka menee pieleen on tiivistunnelmainen, fyysinen farssikomedia. Näytelmän on ohjannut Sari Siikander (vier). Näytelmän on käsikirjoittanut britit Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shield. Teoksen alkuperäinen nimin on The Play That Goes Wrong.  Alkuperäisteos sai ensi-illan vuonna 2012 Lontoossa ja näytelmä on sen jälkeen niittänyt menestystä maailmalla. Teoksen on suomentanut Mikko Koivusalo.

Teoksessa harrastelijateatteriryhmä Palosaaren Polytekninen Draamaseura harjoittelee salapoliisitarinaa Murha Havershamin kartanossa. Näytelmä alkaa asteittain jo ala-aulassa, viimeistään teatterisalissa muutamaa minuuttia ennen näytöksen virallista alkua.

Tässä näytelmässä selvitellään filantreeppi Charles Havershamin (Hannes Mikkelsson) murhaa. Hänet murhattiin omissa kihlajaisissaan. Charlesin kihlattu Florence (Sonja Halla-aho) on hermoraunio, joka sanoo olevansa kuin särkyvää lasia. Kohtaus, missä häntä retuutetaan ulos ikkunasta kuin räsynukkea, oli vaikuttava. Kuinkahan monta kertaa tuotakin kohtausta on harjoiteltu ja ilmeisesti ilman suurempia fyysisiä haavereita?

Charlesin veljeä, Kekil Havershamia, näyttelee Oiva Nuojua. Hänen ilmeilyt ja elehtimiset saavat minutkin nauramaan. Hän käsittelee näkymätöntä koiraansa Winstonia mallikkaasti. Myös valo- ja äänimies Samuli Koskelan (vier.), kovan Duran Duran -fanin, suoritus on loistava. Hän päräyttääkin kesken esityksen Duran Duranin kappaleita soimaan täysillä. Hovimestari Perkinsiä näyttelevä Toni Ikola onnistuu myös hyvin. Hän on kirjoittanut käsineidensä alle lunttisanoja muistaakseen repliikkiensä vaikeita sanoja. Se on sitten toinen juttu, että onko niistä hänelle mitään apua.

Näytelmä joka menee pieleen on siis näytelmä näytelmän sisällä ja etenee suhteellisen rivakkaa vauhtia. Teoksen tekninen toteutus on kaiken aa ja oo. Tässä teoksessa on näyttämömestari Ilkka Stoltin mukaan noin 40 kpl teatterin taikatemppua, joita vilisee lavalla toinen toisensa jälkeen. Muutama näistä saa minutkin kiljahtamaan ääneen.  Lavalla nähdään niin tulta, savua kuin huojuvia ja rämähtäviä lavasteitakin. Kiinnitin esityksen alusta alkaen huomioni lavalla olevaan heiluvaan seinään. Istuin salissa rivillä 3 ja mietin, että mitä tapahtuisi, jos tuo seinä, vaikka kaatuisi. Ja kaatuihan se lopulta ja sain päälleni tähtipölyn sijaan lunta.

Taisi olla kohtalon ivaa, että minä, hiukan kyyninen farssinvihaaja, pääsin tai jouduin lavalle alun prologiin avustamaan. Lakaisin pois lavalta siellä olleen tähtipölyn ja pidin kiinni takanreunuksesta, kun sitä kiinnitettiin paikoilleen. Teoksen teosesittelyssä esiteltiin tämä alun improvisaatio osuus, joten sen vuoksi uskalsin nousta lavalle, ensi-illan jännityksestä huolimatta.

Ohjaaja Sari Siikander on sanonut, että farssinvihaajan kannattaa katsoa tämä esitys. Tästä olen enemmän kuin samaa mieltä. Tule ja katso esitys avoimin mielin. Siikanderin mukaan yleisö saa sellaisen esityksen mihin itse antautuu.

Tuija Östergård
Lavaraatilainen 2026–2027