Ohita valikko
Takaisin KultTourin etusivulle Takaisin KultTourin etusivulle

Artikkelin kategoriat: Arkisto

Vaasasta maailmalle

Julkaistu: 23.2.2021

Päivitetty: 19.3.2021

Vaasan kaupungin taiteen perusopetuksen, Kuula-opiston ja TaiKonin kasvatit Pekka Niemi ja Siri Fagerudd ovat löytäneet tiensä taidealan ammatteihin. 

Teksti: Sara Kuokkanen 

Kuvat: (Pekka Niemi) Paavo Korhonen, (Siri Fagerudd) Anna Ukkonen

 

Kun Pekka Niemi 5-vuotiaana asteli Kuula-opistolle viulu kainalossa, olivat sävelet selvät heti alusta alkaen: musiikista tuli intohimo. Lukion jälkeen tuo sama intohimo siivitti tien maailmankuuluun Royal College of Music -opinahjoon, josta Niemi valmistui vuonna 2016. Parhaillaan hän opiskelee Sibelius-Akatemian Arts Management -maisteriohjelmassaMatka musiikkialan ammattiin ei kuitenkaan ollut itsestään selvä.  

-Yläkouluikäisenä viulu ei yhtäkkiä ollutkaan enää niin cool. Harkitsin jopa lopettavani soittamisen. Kuula-opiston opettajien avoin asenne eri musiikkityylien ja niiden rajojen ylittämisen suhteen kuitenkin pelasti minut musiikille. Viulusta tuli taas ’siisti’ soitin!, kertoo Niemi. 

 

Keikka 30 000:n ihmisen edessä 

Lontoon vuosien jälkeen oli jälleen aika tutkia musiikkialaa perinteisten polkujen ulkopuolelta. Ajatukset kiteytyivät vähitellen konseptiksi nimeltä Oneviolin.  

 Keksin, että tarvitsen vain viuluni – ja noin tuhat ääniraitaa  että voin rakentaa tunnetuista biiseistä uusia, mielenkiintoisia versioita. Näin pääsin yhdistämään kaiken taidemusiikin parissa saamani teknisen osaamisen toiseen intohimooni, pop-musiikkiin, Niemi kuvailee. 

Kesän 2019 Ruisrockissa, JVG:n keikalla, Niemi eli Oneviolin vakuutti kerralla yli 30 000 ihmistä. Pääsy Talent Suomi -finaaliin vain vahvisti suosiota. 

– Iso unelmani onkin soittaa koko maailmalle. Viulu kun ei ole sidottu vain yhteen genreenkieleen tai kulttuuriin 

 

Kuva Siri Fageruddista

Taikonista teatterikorkeaan 

Kun Siri Fagerudd lukion jälkeen pakkasi laukkunsa Vaasassa, alkoi matka Göteborgin kautta Tukholmaan, ensin yliopiston teatteritieteen ja dramaturgian opintoihin. Teatterikorkeakoulusta Fagerudd valmistui vuonna 2019, mutta matka näyttelijäksi oli kuitenkin alkanut jo paljon aiemmin.  

Olin 11-vuotias, kun sain Peppi Pitkätossun rooliVaasassa TaiKonin teatteriryhmässä. Se, että kykyihini uskottiin jo aivan siinä alussa, oli uskomattoman tärkeää. Sain erehtyä ja yrittää uudestaan, oppia sekä itsen että toisten kuuntelemista – kaikki taitoja, joita tarvitsen näyttelijän työssä tänä päivänä, Fagerudd kertoo. 

Päärooli Ylen Vakuum-nuortensarjassa ja itsekirjoitettu monologi, En försvarares dårtal ovat olleet nuoren näyttelijän tähänastisia tähtihetk. Viime mainittu nähdään suunnitelmien mukaan Wasa teaterin lavalla tämän vuoden alussa. 

– Jo TaiKonilla saimme olla mukana kirjoittamassa käsikirjoitusta yhdessä opettajamme kanssa. Oli elämys ymmärtää, että teatteria ei vain näytellä vaan sitä myös kirjoitetaan.  

Fageruddin matkaan näyttelijänä on viime aikoina vahvasti kuulunut myös kirjoittaminen: kynän alla on muotoutumassa parhaillaan oma tv- sarja.  

 

INFO

Kuula-opisto: musiikki- ja tanssiopinnot 

Hakuaika huhtikuussa 

Kuula-opisto

 

Taikon: kuvataide, käsityö, mediataide, sirkus, tanssi, teatteritaide 

Hakuaika alkaa 1.5 

Taikon