Ohita valikko
Takaisin Vaasan kaupunginteatterin etusivulle Takaisin Vaasan kaupunginteatterin etusivulle

Artikkelin kategoriat: Arkisto Vaasan kaupunginteatteri

Vaasan kaupunginteatterin uusin näyttelijäkiinnitys Terhi Suorlahti: "Luvassa on ihania juttuja!"

Julkaistu: 19.5.2020

Terhi Suorlahti aloittaa syksyllä työt Vaasan kaupunginteatterin näyttelijänä. Putouksestakin tuttu näyttelijä nähdään ensimmäistä kertaa Vaasan näyttämöllä The Sound of Music –musikaalissa.

Terhi Suorlahti on monille television katsojille tuttu mm. Putouksesta ja Rehtori-komediasarjasta. Suorlahti on tehnyt televisiotöiden lisäksi myös monipuolisesti teatteria.

– Olen vieraillut monissa kaupunginteattereissa, kuten Kansallisteatterissa, Svenska Teaternissa, Turussa,  Lahdessa, Porissa ja Kotkassa, pyörittänyt omaa vapaan kentän ryhmää Kuriton Companya, ollut valtion taiteilija-apurahalla ja tehnyt esityksiä Helsingissä mm. Kiasmaan, Korjaamolle, Circo Aereoon sekä useita kameratöitä televisiossa ja elokuvapuolella, Suorlahti summaa.

Erityisesti Jaanan rooli vuonna 2011 valmistuneessa Sakari Kirjavaisen elokuvassa Hiljaisuus on ollut Suorlahdelle yksi mieleenpainuvimmista töistä.

– Hiljaisuus-elokuva oli erityisen rakas. Se oli ensimmäinen iso kamerarooli, ja työryhmä ja maailma, jota kuvasimme, oli todella koskettava ja hieno. Myös Kansallisteatterissa vuonna 2013 pyörineen Kuolemantauti (Duras) esityksen tekeminen oli antoisaa monella tavalla ja siitä tuli myös kiitelty esitys.

Suorlahti toivoisi vielä pääsevänsä näyttelemään eräässä tunnetussa klassikkonäytelmässä, tai astua valovoimaisimpien naisvaikuttajien saappaisiin.

– Haluaisin joskus näytellä nuoren Kostjan roolin Tsehovin Lokista. En tiedä onko se 46-vuotiaalle naisnäyttelijälle ihan ilmeisin, mutta jotenkin samaistun siihen idealistiin ja uusien muotojen tutkijaan, joka joutuu kohtaamaan todellisuuden. Toiveroolini on myös joskus tehdä draamallinen musikaali/musiikkielokuva jostain olemassa olleesta kiehtovasta naisesta – niitähän on historia täynnä. Näin lähiaikoina Judy-elokuvan ja se todella liikutti, kuten myös aikoinaan Edith Piaf -elokuva La Mome.

Lumoa, elinvoimaa ja nautintoa

Suorlahden päätös ryhtyä näyttelijäksi syntyi kaipuusta teatterin lavalle sekä siitä lumosta, minkä vain teatterissa voi kokea ihmisten välillä. Näyttelijäntyö vaatii kuitenkin tekijältään paljon niin henkisesti kuin fyysisestikin.

– Näyttelijä antaa aikansa ja energiansa aika kokonaisvaltaisesti käyttöön. Kyllä siinä muut asiat ovat hetkellisesti toisarvoisia, ja läheiset sekä energian jakaminen ovat ajoittain kovilla. Joskus myös työryhmän sisäiset jännitteet voivat olla paineisia, ja itse ainakin tarvitsen omaa rauhaa työn sosiaalisen luonteen vastapainoksi, kuvailee Suorlahti.

– Vapaa-ajallani yritän liikkua, jumpata, joogata tai tanssia, lukea kirjoja ja seurata kulttuuria, etenkin esityksiä ja elokuvia. Perheen lisäksi ystävät ovat minulle todella tärkeitä: pitkät keskustelut ja jakaminen ovat välttämättömiä. Kirjoittaminen on myös tapani hahmottaa itseäni ja maailmaa.

Näyttelijän työ on monipuolista ja haastavaa, mutta se myös Suorlahden mukaan palkitsee tekijänsä.

– Tässä työssä parasta ovat ihmiset, tunteet ja jakaminen. Se, että näyttelijänä elää fiktiivisiä hetkiä uudestaan ja uudestaan ja ehkä ymmärtää hitusen enemmän ihmisyyttä ja saa olla jakamassa tätä toisten ja yleisön kanssa. Ehkä myötätunto taas kasvaa näin askeleen maailmassa? Ja onhan itse näyttelijäntyössä sekä laulamisessa lumoa, elinvoimaa ja nautintoa!

Suorlahti on syyskaudella mukana The Sound of Music –musikaalissa sekä Suomen hevonen –komediassa.

Terhi Suorlahti | Vaasan kaupunginteatteri

TERHI SUORLAHTI

  • Kotoisin:
    Jyväskylästä.
  • Asuinpaikka:
    Helsinki.
  • Perhe:
    Aviomies ja 8- ja 11-vuotiaat lapset.
  • Koulutus:
    Musiikkiteatterin ammattikorkeakoulututkinto Turun Taideakatemiasta 2002 ja filosofian kandidaatti Helsingin yliopistosta 2010.
  • Terveiset Vaasan kaupunginteatterin katsojille:
    Olen todella iloinen voidessani aloittaa työt näin hyvässä ja kiinnostavassa talossa! Luvassa on ihania juttuja!