Opiskelijoiden etuviikko saapuu jälleen lokakuussa
9.10.2024
Vaasan museot on Pohjanmaan aluevastuumuseo, joka tuottaa, tallentaa ja esittelee alueen tiedettä, taidetta ja historiaa. Näyttelymme tarjoavat yhdistelmän paikallista ja kansainvälistä kulttuuria sekä taidetta. Tutustu tarjontaamme alta!
Oikopolut sisältöön
Pohjanmaan museo Kuntsin modernin taiteen museo Tikanojan taidekoti Vanhan Vaasan museoValokuvataiteilijoiden Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon kolmenkymmenvuotinen taiteellinen ja tutkimuksellinen työ metsäaiheiden parissa huipentuu Pohjoistuulen metsä –näyttelyyn, joka nähdään Pohjanmaan museolla 5.10.2024 –27.4.2025.
Tutustu näyttelyynIsæus-Berlinin teoksiaan nähdään ensimmäistä kertaa laajasti Suomessa. Hänen yli 30-vuotista tuotantoa esittelee noin 50 teoksen valikoima, joka sisältää piirustuksia, tekstiiliteoksia, installaatioita, maalauksia ja veistoksia. Arkiset huonekalut ja muita kodista tuttuja esineitä ladataan hienovaraisesti täyteen universaaleja merkityksiä.
Tutustu näyttelyynTikanojan taidekodissa toukokuussa avautuva näyttely esittelee ’idän henkisyyden’ vaikutusta Suomen taiteeseen. Näyttelyssä on nähtävillä kulttuurihistoriallista esineistöä ja noin sata teosta 1800-luvun lopulta nykypäivään. Näyttelyn on kuratoinut taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen.
Tutustu näyttelyynNäyttely esittelee vaasalaisten Karl ja Elin Hedmanin keräämän monipuolisen kokoelman, joka kattaa Pohjanmaan paikallisen kulttuuriperinnön lisäksi ulkomaisia ja kotimaisia taideaarteita, hopeaa ja keramiikkaa unohtamatta. Uudistettu pitkäkestoinen kokoelmanäyttely avautuu yleisölle 8.6.2024.
Tutustu näyttelyynAlta voit tutustua Vaasan museoiden aukioloaikoihin, hinnastoon ja yhteystietoihin. Tiesitkö, että ostettu pääsylippu oikeuttaa saman päivän aikana vierailuun Pohjanmaan museoon, Tikanojan taidekotiin sekä Kuntsin modernin taiteen museoon?
Pohjanmaan museo: ke–su 10–17
Kuntsin modernin taiteen museo: ke–su 10–17
Tikanojan Taidekoti: ke–su 10–17
Vanhan Vaasan museo: ke–su 10–17 (avoinna 1.6.–31.8.)
Aikuiset: 12 €
Opiskelijat, eläkeläiset, asevelvolliset, työttömät: 7 €
Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy.
Tarkempi palveluhinnastoMikäli sinulla on kysyttävää tai haluat ottaa meihin yhteyttä, voit siirtyä yhteystietoihin alta olevan linkin kautta. Olemme kiitollisia palautteestasi ja kysymyksistäsi. Vastaamme mahdollisimman pian!
YhteystiedotArtikkelin kategoriat: Uutiset
Artikkelin kategoriat: Vaasan museot
Artikkelin kategoriat: Uutiset
Artikkelin kategoriat: Uutiset
Artikkelin kategoriat: Uutiset
16.9.2024
Artikkelin kategoriat: Vaasan museot
Artikkelin kategoriat: Vaasan museot
Artikkelin kategoriat: Vaasan museot
Artikkelin kategoriat: Vaasan museot
Artikkelin kategoriat: Vaasan museot
Vaasan museoihin kuuluvat Pohjanmaan museo, Kuntsin modernin taiteen museo, Tikanojan taidekoti sekä Vanhan Vaasan museo.
Vaasan museot vaalivat aineetonta ja aineellista kulttuuriperintöä sekä välittävät sitä yleisöilleen kokoelmiensa pohjalta. Museot tuottavat näyttelyitä sekä muita museo- ja kulttuuriympäristöpalveluita ja pyrkivät toiminnallaan tukemaan identiteettejä, välittämään tietoa ja tarjoamaan elämyksiä.
Vaasan museot hoitaa alueellista vastuumuseotehtävää Pohjanmaan maakunnan alueella.
Tutustu Vaasan alueen historiaan sekä Merenkurkun luontoon ja maailmanperintöön kaupunkihistoriallisessa ja luonnontieteellisessä perusnäyttelyissämme.
Kuntsin modernin taiteen museo tarjoaa vaihtuvia modernin ja nykytaiteen näyttelyitä. Nauti nykytaiteesta Vaasan merimaisemissa.
Tikanojan taidekodissa järjestetään kotimaisen ja ulkomaisen vanhan taiteen näyttelyitä, kulttuurihistoriallisia teemanäyttelyitä sekä näyttelyitä omista kokoelmista.
Vanhan Vaasan museo sijaitsee Wasastjernan talossa Vanhan Vaasan kaupunginosassa. Museossa voi tutustua Vaasan historiaan ennen vuoden 1852 paloa, joka tuhosi ison osan silloisesta Vaasan kaupungista.
Vaasan seudun kulttuuritarjonta tarjoaa vuoden jokaiselle päivälle runsaasti elämyksiä.