Ohita valikko
Takaisin museoiden etusivulle Takaisin museoiden etusivulle

Maakunnallinen museotoiminta

Museo ohjaa ja tukee paikallismuseotoimintaa sekä kulttuuriperinnön hoitoa Pohjanmaalla, valvoen muun muassa Museoviraston avustusten käyttöä.

Maakunnallinen museotoiminta 

Pohjanmaan maakunnan alueella vastuumuseotehtävää hoitaa Pohjanmaan museo, joka kuuluu Vaasan kaupungin museoihin. Vastuumuseon tehtävänä on mm. ohjata, kehittää ja tukea museotoimintaa sekä kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön hoitoa ja säilymistä Pohjanmaalla Museoviraston kanssa tehdyn suunnitelman mukaisesti.

Pohjanmaalla on yli 100 museota, joista suurin osa on vapaaehtoisvoimin hoidettuja kotiseutu- ja ulkoilmamuseoita, mutta joukossa on myös erikoismuseoita ja kulttuurihistoriallisia kokoelmia. Maakuntamuseotutkija neuvoo alueellaan tehtävää paikallismuseotyötä ja edistää alueen museoiden välistä yhteistyötä. Maakuntamuseo ylläpitää Pohjanmaan museoportaalia ja museoportaalin Facebook-sivua sekä Kapsäkki-blogia.

Maakuntamuseotutkija neuvoo muun muassa kokoelmien tallentamiseen, luettelointiin, konservointiin ja hoitoon, museorakennusten ja -alueiden hoitoon ja korjaamiseen, rahoitukseen sekä näyttelyihin ja yleisötyöhön liittyvissä asioissa. Maakuntamuseotutkija toimii asiantuntijana myös toiminta-alueensa historiaan liittyvissä hankkeissa ja osallistuu tarvittaessa kulttuuriympäristöihin liittyvään viranomaistyöhön.

Maakuntamuseotutkija neuvoo ja antaa lausuntoja Museoviraston paikallismuseoiden avustushakemuksista ja valvoo niiden käyttöä.

Kysy lisää paikallismuseotoiminnasta maakuntamuseotutkijalta.

Yhteistyö ja Kapsäkki-blogi

Pienten paikallismuseoiden ongelmat ovat usein samankaltaisia ja siksi on tärkeää kehittää yhteistoimintaa museoiden välille. Alueellinen vastuumuseo järjestää yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa koulutusta museoyhdistyksille mm. maakunnallisten museopäivien tai koulutuksien muodossa. Koulutukseen voivat osallistua myös muut aihepiiristä kiinnostuneet.

Alueellisessa vastuumuseossa on toimitettu Kapsäkki-lehteä, joka on Pohjanmaan museoasioiden tiedotuslehti ja jossa on artikkeleita taiteen, luonnontieteiden ja historian aloilta. Lehti toimii nykyisin blogi-muodossa. Vanhoja Kapsäkki-lehtiä voi lukea oheisten linkkien kautta.

Täältä pääset Kapsäkki-blogiin.

Museoportaali

Vaasan kaupungin museoiden ylläpitämä nelikielinen Pohjanmaan museoportaali sisältää ydintiedot Pohjanmaan ja osasta Etelä-Pohjanmaan museoista.

Museoportaali on Facebookissa. Ilmoittakaa yhdistyksenne museo mukaan museoportaaliin, jos se ei ole vielä mukana!

Museoportaalin löydät täältä.

Pohjanmaan paikallismuseopäivä

Museopäivän tarkoitus on tuoda esille Pohjanmaan monipuolisia museoita ja vapaaehtoista kotiseututyötä suurelle yleisölle, medialle sekä turisteille.  Viime vuonna päivä järjestettiin myös Pohjanmaalla ja se oli yleisömenestys.

https://www.museiportalosterbotten.fi/aktuellt-fi-FI/

Pohjanmaan paikallismuseopäivä su 23.8.202

  1. Vaasan merimuseo / Vasa sjöfartsmuseum

📍 Palosaaren salmi, Vaasa / Vasa
🕒 Avoinna/öppet klo: 12-15

🌐 https://www.vaasamuseot.fi/merimuseo

   2. Kaskisten museo / Kaskö museum

📍 Raatihuoneenkatu 48, 64260 Kaskinen / Kaskö
🕒 Avoinna klo 13–15 / Öppet kl. 13–15
🎥 Opas paikalla ja elokuvia PJ Bladhista ja JD Cneiffistä
🎥 Guider på plats och filmer om PJ Bladh och JD Cneiff

Klockan 17.15 (efter stängning av museet) visar vi två kortfilmer om segelfartygen Passat och Olive Bank – båda två har anknytning till Kasköbor. Inträde 5 euro.

Kello 17.15 (museon sulkemisen jälkeen) esitämme kaksi lyhytelokuvaa purjelaivoista Passat ja Olive Bank – molemmilla on yhteys kaskislaisiin.

Pääsymaksu 5 euroa.

🌐 https://www.kasko.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/museo

3.Kruunupyyn kotiseutumuseo / Kronoby hembygdsmuseum

📍 Påraksen kappeli / Påras kapell – Flygfältsvägen 308, Kruunupyy
📍 Tolvmansgården – Backfolkvägen 43, Kronoby/Kruunupyy
🕒 Avoinna klo 12–15 / Öppet kl. 12–15
🧺 Näyttely kaislakäsitöistä / Utställning om sävslöjd
🌐 https://www.kronoby.fi/sv/kultur-och-fritid/museer

4.Vanhan Vaasan museo / Gamla Vasa museum

📍 Kauppiaankatu 10, 65380 Vaasa
🕒 Avoimet ovet / Öppet hus klo/kl 10-17 ”Vaasan hovioikeus 250 v. Vasa hovrätt 250 år”
🌐 https://www.vaasamuseot.fi/vanhavaasa

 5. Kuddnäsin museo / Kuddnäs museum

📍 Jakobstadsvägen 22, 66900 Uusikaarlepyy / Nykarleby
🕒 Avoinna, vapaa sisäänpääsy / Öppet, fri entré klo/kl 12-17
🌐 https://www.kuddnas.fi

6.Laihian sotaveteraanimuseo / Laihela krigsveteranmuseum

📍 Laihian kirjasto, Kauppatie 2B, 66400 Laihia / Laihela
🕒 Avoinna / Öppet klo/kl 12-18
🌐 https://www.laihianveteraanit.fi

7.Korsnäsin kotiseutumuseo / Korsnäs hembygdsmuseum

📍 Kyrkobyvägen 32, 66200, Korsnäs
🕒 Avoinna klo 13–17 / Öppet kl. 13–17
🧭 Opas paikalla / Guide på plats
🌐 https://www.korsnas.fi

8. Virgon työväenasuntomuseo / Virgo arbetarbostadsmuseum

📍 Masugnsvägen 29, 66830, Oravais
🕒 Avoinna klo 14–16 / Öppet kl. 13–16

9.Alkula, Vanha Vaasa / Alkula, Gamla Vasa

📍 Gripinpolku 1, 65380 Vaasa

🧭 klo/kl 13-16

🌐 https://vaasa.4h.fi/alkulan-tila

10.Hannan tupa / Hannas Stuga (Gerby-Västervik hembygdsförening)

📍Västerviksvägen, Västervikintie 288   (parkering, pysäköinti: Bystugovägen 11, Kylätuvantie 11), Västervik, Finland, 65280

🕒 Avoinna / Öppet 12-17. Guidning på svenska kl 12.30. Opastus suomeksi klo 14.00

🌐 https://gerbyvastervik.yhdistysavain.fi/hannas-stuga-byamuseum/

11.Meteoriihi vierailukeskus/ Meteoria Visitors Center, Sundom, Vaasa – Vasa

📍 Marensvägen – Marenintie, 65410 Sundom
🕒 Avoinna klo 12–16 / Öppet kl. 12–16
🔍 Opastuksia / Guidningar. Pääsymaksu/inträdesavgift 3-10€.  Jos tulet Meteoriihelle pyöräillen tai kävellen, saat sisäänpääsymaksusta 2 euron alennuksen. Om du kommer till Meteorian med cykel eller till fots får du 2 euros rabatt på inträdesavgiften
🌐 https://www.meteoria.fi

12. Koivulahden kotiseutumuseo / Kvevlax hembygdsmuseum

📍Bagarisvägen 2, 66520 Koivulahti / Kvevlax
🕒 Avoimet ovet Makasiinilla  klo 11-16/ Öppet hus i Magasinet kl 11-16.  Guidning kaffeservering försäljning av vår bok med titeln Vikback Mari. Kahvia ja myynnissä kirja ”Vikback Mari”
🌐 https://www.kvevlaxhembygd.fi

13.Vaasan työväenmuseo / Vasa arbetarmuseum

📍 Vapaudentie 27, 65200, Vaasa
🕒 Avoinna klo
🧭 Opastus / Guidning

🌐 https://vaasantyovaenmuseo.fi/

14.Pirttikylän kotiseutumuseo / Pörtom hembygdsmuseum

📍 Riksåttan 4720 Pörtom  Valtatie 8 no. 4720 Pirttikylä
🕒 Avoinna / Öppet 12-16

🌐 https://portom.hembygd.fi/start/

15.Brinkenin museo / Brinkens museum, Maalahti / Malax

📍 Museivägen 5, 66100, Maalahti, 66100 Maalahti / Malax
🕒 Avoinna / Öppet kl. 13-16, Gratis inträde och kaffeservering guidade rundturer kl. 13:30 och 15:00.  Ilmainen sisäänpääsy ja kahvitarjoilu sekä opastukset 13.30 ja 15.00.

De danska vasstaksläggarna frånd BRDR Finsen erbjuder under dagen arbetsdemonstrationer. Kom med och pröva på det gamla hantverk att lägga vasstak.

Tanskalaiset olkikatontekijät BRDR Finsen tarjoavat päivän aikana työnäytöksiä. Tule mukaan kokeilemaan vanhaa olkikaton rakentamisen perinnettä.

🌐 https://www.malax.fi/kultur-och-fritid/museum

 16.Merenkurkun venemuseo / Kvarkens båtmuseum, Åminne

📍 Åminnevägen 433, 66100, Maalahti, 66100 Maalahti / Malax
🕒 Avoinna / Öppet kl. 13-16, Gratis inträde, gratis kaffeservering. Ilmainen sisäänpääsy ja kahvi!

De danska vasstaksläggarna frånd BRDR Finsen erbjuder under dagen arbetsdemonstrationer. Kom med och pröva på det gamla hantverk att lägga vasstak.

Tanskalaiset olkikatontekijät BRDR Finsen tarjoavat päivän aikana työnäytöksiä. Tule mukaan kokeilemaan vanhaa olkikaton rakentamisen perinnettä.
🌐 https://museum.malax.fi/index-filer/Page679.htm

________________________________________________________________________

17.Pläkkyrimuseo Fyrry

📍 Merikaarrontie 5, 66500, Vähäkyrö

🕒 Avoinna / Öppet 13-16

🌐 https://www.museiportalosterbotten.fi/museot-a-o/museo/68-fyrry-plakkyrimuseo

 

________________________________________________________________________18. Vähänkyrön kotiseutumuseo

📍 Merikaarrontie 5, 66500, Vähäkyrö

🕒 Avoinna / Öppet 13-16

🌐 https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/nahtavyydet-ja-kayntikohteet/koe-vahakyro/vahankyron-matkailupalvelut/#museot-nayttelyt

 

_______________________________________________________________________________________

 19. Toola – Makkara- ja lahtarimuseo (Design by Partanen&Lamusuo) NEW!

📍 Merikaarrontie 5, 66500, Vähäkyrö

🕒 Avoinna / Öppet 13-16

🌐 https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/nahtavyydet-ja-kayntikohteet/koe-vahakyro/vahankyron-matkailupalvelut/#museot-nayttelyt

 

________________________________________________________________________20.Torgare prästgård – Kulturgård i Kronoby /Torgaren kulttuuripappila

📍Torgarevägen 22, 68500, Kronoby, Kruunupyy

🕒 Avoinna / Öppet

  • landbruksmuseum, skolmuseum etc. /maatalousmuseo, koulumuseo yms.

🌐 https://www.torgare.fi/

 

________________________________________________________________________21. Kaskös fiskemuseet / Kaskisten kalatusmuseo

📍 Sjöbobacken, 64260 Kaskö
🕒 Avoimet ovet Makasiinilla  klo 12-16/ Öppet hus i Magasinet kl 12-16.

🌐 https://kaskinen.fi/sv/kultur-och-fritid/kultur/fiskemuseet

22. Smedsby Hembygdsförening rf

📍 Smedsbyvägen 253/Sepänkyläntie 253, 65610 Mustasaari
🕒 Avoimet ovet  klo 12-15/ Öppet hus kl 12-15.

🌐 ________________________________________________________________________23. Laihian Kotiseutu- ja nuukuurenmuseo

📍 Rudontie 234, 66400 Laihia
🕒 Avoimet ovet  klo 12-15/ Öppet hus kl 12-16.

🌐 https://laihian-kotiseutumuseo.fi/yhteystiedot

 

________________________________________________________________________24.Furirsbostället – Vänrikinpuustelli

📍 Slagfältsvägen 130 / Taistelutantereentie 130, 66800 Oravais
🕒 Avoinna  klo 12-18/ Öppet  kl 12-18.

🌐 https://oravais1808.fi/fi/vierailu/

 

________________________________________________________________________25. Hyysikkämuseo – Dassmuseet

📍 Merikaarrontie 5, 66500, Vähäkyrö

🕒 Avoinna / Öppet 13-16

🌐 https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/nahtavyydet-ja-kayntikohteet/koe-vahakyro/vahankyron-matkailupalvelut/#museot-nayttelyt

 

________________________________________________________________________26. Jakobstads museum, Malmska gården

📍 Isokatu 2, 68600 Pietarsaari

🕒 Avoinna / Öppet 12-16

🌐 https://jakobstadsmuseum.fi/fi/

________________________________________________________________________27.Utställningshallen Tempus – Näyttelyhalli Tempus

📍 Otto Malminkatu 3, 68600 Pietarsaari

🕒 Avoinna / Öppet 12-16

🌐 https://jakobstadsmuseum.fi/fi/

 

28.Vaasan sotaveteraanimuseo – Vasa Krigsveteranmuseum

📍  Kirkkopuistikko 22 A, 65100 Vaasa

🕒 Avoinna / Öppet 14-16

🌐 https://www.vaasansotaveteraanimuseo.fi/

29. Ålidens hembygdsgård – Ålidenin kotiseutumuseo, Purmo

📍  Nybrännintie 760, 68930 Pedersöre

🕒 Avoinna / Öppet

🌐 https://alidenshembygdsgard.wordpress.com/

30. Korsnäs Prästgårdsmuseum – Korsnäsin pappilamuseo

📍  Kyrkobyvägen 32, 66200, Korsnäs

🕒 Avoinna / Öppet 12-15

🌐 https://www.prastgardsmuseet.hembygd.fi/start/

 

________________________________________________________________________

31. Sundom hembygdsmuseum – Sundomin kotiseutumuseo

📍  Myrgrundvägen 467, 65410, Vasa

🕒 Avoinna / Öppet 13-17

🌐 https://sundom.fi/sv/hembygdsmuseum

32. Mortes museum – Mortesin kotiseutumuseo, Björköby

📍  Uppbyggted 71, 65870 Björköby

🕒 Avoinna / Öppet 10-16

🌐 https://bjorkomuseum.hembygd.fi/en/museum/mortes/

 

________________________________________________________________________33.Björkö båtmuseum – Björkön kotiseutumuseo

📍  Svedjehamn, 65870 Björköby

🕒 Avoinna / Öppet 10-16

🌐 https://bjorkomuseum.hembygd.fi/en/museum/boat_museum/

 

 

 

📌 Huom! Tarkistathan tarkemmat ohjelmat, sisäänpääsymaksut ja mahdolliset muutokset museoiden omilta verkkosivuilta.
📌 Obs! Kontrollera aktuella program, inträdesavgifter och eventuella ändringar på respektive museums webbplats.