
Mikrokosmos och makrokosmos – se det stora i det lilla
Article categories: Museums & Folklore
Annika Lundin näyttely on esillä Asta-saliissa maaliskuun aikana. Tervetuloa kaupunginkirjaston aukioloaikojen mukaan.
Annika Lund on taiteilija, joka työskentelee sekä tekstiilitaiteen parissa, käyttäen omia käsinvärjättyjä kankaitaan tilkkutöihin ja käsin kirjottuihin tauluihin, että piirustuksen ja akvarellimaalauksen parissa. Hän käyttää taiteessaan usein kontrasteja ja vastakohtia: tiedettä ja fantasiaa, valoa ja pimeyttä, voimakkaita värejä, suurta ja pientä, näkyvää ja näkymätöntä, suunniteltua ja sattumanvaraista, pinnallista ja syvällistä.
Hän liikkuu syvällä meressä, ihmisen kehossa ja avaruudessa, ja yhdistää rohkeasti erilaisia aiheita luodakseen oman symbolisen universuminsa, jossa mikrokosmos (pieni maailma) ja makrokosmos (maailmankaikkeus) kulkevat käsi kädessä. Kiinnostuttuaan tähtitieteestä, avaruudesta on tullut punainen lanka hänen taiteessaan.
Vuonna 2015 yksi hänen töistään voitti ensimmäisen palkinnon kansallisessa tilkkutyökilpailussa, useita hänen tilkkutöitään on julkaistu amerikkalaisessa Art Quilting Studio -lehdessä, ja kesällä 2024 yksi hänen teoksistaan oli finalisteissa kansainvälisessä tilkkutyökilpailussa Englannissa.
-
Time
3.3.2025 – 31.3.2025 10.00 – 20.00Event times
- 3.3.2025 10.00 – 20.00
- 4.3.2025 10.00 – 20.00
- 5.3.2025 10.00 – 20.00
- 6.3.2025 10.00 – 20.00
- 7.3.2025 10.00 – 17.00
- 8.3.2025 10.00 – 14.00
- 10.3.2025 10.00 – 20.00
- 11.3.2025 10.00 – 20.00
- 12.3.2025 10.00 – 20.00
- 13.3.2025 10.00 – 20.00
- 14.3.2025 10.00 – 17.00
- 15.3.2025 10.00 – 14.00
- 17.3.2025 10.00 – 20.00
- 18.3.2025 10.00 – 20.00
- 19.3.2025 10.00 – 20.00
- 20.3.2025 10.00 – 20.00
- 21.3.2025 10.00 – 17.00
- 22.3.2025 10.00 – 14.00
- 24.3.2025 10.00 – 20.00
- 25.3.2025 10.00 – 20.00
- 26.3.2025 10.00 – 20.00
- 27.3.2025 10.00 – 20.00
- 28.3.2025 10.00 – 17.00
- 29.3.2025 10.00 – 14.00
- 31.3.2025 10.00 – 20.00
-
Place
Uudenkaarlepyyn kaupunginkirjasto Enter Address, 00000 Show route on map -
Organizer
Nykarleby 06-7856104 nykarleby.bibliotek@nykarleby.fi http://www.nykarleby.fi/bibliotek