Skip navigation

Independent Legend - Juha Tammenpää 4060

Article categories: Museums & Folklore

Printmaker Juha Tammenpää's 40th artist celebration & 60th anniversary show

Vaasalainen taidegraafikko Juha Tammenpää viettää tänä vuonna 40-vuotistaiteilijajuhlaansa. Vuoden 2019 tammikuussa täyteen tuli myös 60 ikävuotta. Juhlan kunniaksi Tammenpää asettaa näytteille Galleria Printmakersiin kaksi kattausta grafiikan tuotantoaan koko uransa ajalta. Ensimmäinen kattaus on esillä 22.11. – 10.12.. Sen jälkeen näyttely vaihtuu uuteen ja jälkimmäinen osa näyttelykokonaisuutta on esillä 11.12.- 21.12. Molemmissa kattauksissa on teoksia taiteilijan uran eri vaiheilta.

Juha Tammenpään pääsi ensimmäistä kertaa mukaan valtakunnallisiin nk. pistenäyttelyihin vuonna 1979, ja alkoi näin kerätä kannuksia kohti ammattilaisuutta ja Suomen Taidegraafikot ry:n jäsenyyttä. Ensimmäisen oman näyttelynsä hän piti Vaasassa 1981. Läpimurto tapahtui kansainvälisessä taidegrafiikan katselmuksessa Frechenissä Saksassa vuonna 1983, missä Tammenpää palkittiin näyttelyn parhaana. Tämän jälkeen hän on osallistunut aktiivisesti ja menestyksekkäästi kansainvälisiin ja kotimaisiin taidegrafiikan katselmuksiin ja kilpailuihin. Päätoimisena taiteilijana Tammenpää on ollut vuodesta 1985. Kuvataiteen valtionpalkinnon nuori Tammenpää sai vuonna 1986. Näyttelyluettelo hakee laajuudessaan ja säännöllisyydessään vertaansa.
Retrospektiivisen näyttelykokonaisuuden nimi Riippumaton legenda kuvaa hyvin Tammenpään taiteilijanlaatua ja koko hänen taiteilijantietään. Hän on kuvataiteilijana tarinankertoja. Tarinoissaan hän ammentaa mielikuvituksensa kautta musiikista, kirjallisuudesta ja luonnosta. Tarinat ovat tutkimusmatkoja ihmismielen syövereihin ja inhimillisen käyttäytymisen taustalla vaikuttaviin tunteisiin ja henkisyyteen. Tammenpään monikymmenvuotisessa tuotannossa on nähtävillä, miten erilaiset vaikutteet ja hänen kulloisetkin mielenkiinnon kohteensa saavat muotonsa hänen kuvissaan.

Riippumaton legenda – Juha Tammenpää 40/60 – retrospektiiviset näyttelykattaukset 22.11. – 10.12. ja 11.12. – 21.12. Galleria Printmakersissa, Kirkkopuistikko 19 B, Vaasa.
Näyttely on avoinna ke-pe 13 – 17, la 12 – 15, muina aikoina sopimuksen mukaan.