Ohita valikko

Tietoa koronaviruksesta

Tami & Tarmo

To 18.3. klo 19.00 Suoratoistokonsertti Vaasan kaupungintalolta.
Konserttitallenne on nähtävissä kahden viikon ajan.

Vaasan kaupunginorkesteri 

Joht. Tarmo Peltokoski | sol. Tami Pohjolaviulu

Viulisti Tami Pohjola on nuoresta iästään huolimatta jo tuttu artisti vaasalaisyleisölle. Tällä kertaa Tami tuo kuultavaksi Beethovenin D-duurikonserton, yhden viulukirjallisuuden suurteoksista. Konsertin johtaa Vaasan oma lahjakkuus Tarmo Peltokoski.

Peteris Vasks (1946-):  Musica dolorosa (1983)

Ludwig van Beethoven (1770-1827): Viulukonsertto D-duuri, Op. 61 (1806)

I Allegro ma non troppo 

II  Larghetto 

III Rondo: Allegro 

 

Pēteris Vasks (1946-): Musica dolorosa (1983)

Latvian tunnetuin nykysäveltäjä Pēteris Vasks on kulkenut säveltäjänä varsin samanlaisen tien kuin virolainen kollegansa Arvo Pärt. Molemmat aloittivat modernisteina ja Vasksin nuoruudensävellykset ovat usein aleatorisia puolalaisen Witold Lutosławskin hengessä. Kuten Pärtillä, myös Vasksilla kääntyminen tonaalisuuteen ja uusyksinkertaiseen sävelkieleen ajoittuu 1970-luvulle. Tuolloin hän oli saanut sävellysopintonsa Liettuassa valmiiksi – baptistisaarnaajan lapsena hänen opintiensä oli Latviassa suljettu ja hän oli joutunut vaihtamaan muutamaksi vuodeksi neuvostotasavaltaa. Sävelkielen yksinkertaistumisesta huolimatta Lutosławski ja amerikkalainen George Crumb ovat myöhemminkin olleet Vasksille tärkeitä vaikuttajia eivätkä modernistiset elementit kokonaan ole kadonneet hänen sävellyskeinoistaan.

Toisaalta Latvian kansanmusiikki kuultaa usein läpi Vasksin musiikista. Sävellyksissä on toistuvana aiheena luonto ja ne ovat hyvin emotionaalisia. Vuonna 1983 valmistunut Musica dolorosa (”Murheinen musiikki”) jousiorkesterille syntyi kuitenkin henkilökohtaisesta tragediasta ja se on säveltäjän mukaan hänen surullisin sävellyksensä ja ”ainoa, jossa ei ole yhtään optimismia eikä toivoa, vaan vain tuskaa”. Teos on omistettu säveltäjän siskolle Martalle, joka kuoli syöpään varsin nuorella iällä hieman ennen sävellysprosessia. 1980-luvun alku oli myös poliittisesti vaikea kausi Latviassa Neuvostoliiton eläessä pahinta pysähtyneisyyden aikaansa. Latvia oli eristyksissä eikä matkustaminen ulkomaille ollut mahdollista. Latvian itsenäistymistä vain vajaata vuosikymmentä myöhemmin osasi tuossa vaiheessa ennustaa tuskin kukaan.

Soolosellolla on merkittävä rooli Musica dolorosan lopun resitaatiossa. Teos rakentuu varsin yksinkertaisesta temaattisesta solusta, mutta käyttää tehokeinoinaan myös aleatorista kenttätekniikkaa ja pakahduttavia alaspäisiä glissandoja. Teos sai kantaesityksensä Riiassa toukokuussa 1984 ja siitä on sittemmin tullut yksi säveltäjänsä suosituimpia.

teksti: Panu Sivonen

Ludwig van Beethoven: Viulukonsertto D-duuri op. 61 (1806)

Ludwig van Beethovenille omin luonteenomaisin suuntaus ovat suuret orkesteriteokset. 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä syntyi Beethovenilta koko joukko keskeisimpiä mestariteoksia, kuten neljäs ja viides sinfonia, neljäs pianokonsertto ja viulukonsertto D-duuri. Viimemainittu syntyi hyvin nopeasti mitä ilmeisimmin valtaisan innostuksen vallassa ja valmistui tiettävästi aivan viime tingassa ennen kantaesitystä 23. joulukuuta 1806. Teoksen suuruus syntyy kahden tavallaan vastakkaisen elementin täydellisestä yhteensulautumisesta, lyyrisen lennokkaan melodisuuden ja sinfonisen rakenteen.

Soolo-osuuden kantaesittäjä, ranskalaissyntyinen Franz Clement, joutui todennäköisesti esittämään merkittäviä osia stemmastaan prima vista, ilman mitään harjoitusta teoksen viivästyneen valmistumisajankohdan takia. Niin ikään luultavasti Clementin kommenttien mukaan Beethoven teki soolostemmaan koko joukon korjauksia kantaesityksen jälkeen. Teos ei saavuttanut minkäänlaista asemaa suurten viulukonserttojen joukossa, ja se tunnettiinkin paremmin mitättömänä versiona viululle ja pianolle aina 1840-luvulle saakka, jolloin mestariviulisti Joseph Joachim otti teoksen ohjelmistoonsa ja esitti sitä ympäri Eurooppaa valtaisalla menestyksellä.