Ohita valikko

Tietoa koronaviruksesta

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Wasa Graffitilandia muuttaa huvipuistoalueen ulkoilmataidenäyttelyksi

Julkaistu: 2.6.2021

Entisen huvipuisto Wasalandian tiloihin avautuu heinäkuussa katutaidetta esittelevä kokonaisuus. Taideprojekti Wasa Graffitilandian järjestää vaasalainen Katukulttuuri ry.

– Wasa Graffitilandia on projekti, jossa autiona oleva huvipuisto muokataan ulkoilmataidenäyttelyksi.  Tätä on luomassa graffiti- ja kuvataiteilijoita sekä lähialueelta että kauempaa, kertoo yhdistyksen edustaja Aku Siik.

Vaasan kaupunki tukee tapahtuman järjestämistä auttamalla mahdollisuuksien mukaan muun muassa tuotannon suunnittelussa, teknisessä toteuttamisessa ja markkinoinnissa.

Yhdistys on vuokrannut tyhjillään olevan alueen entisen huvipuiston omistavalta Puuharyhmä Oy:ltä. Puuharyhmä Oy:llä on kaupungin kanssa edelleen voimassa oleva vuokrasopimus alueesta.

Taiteilijahaun suosio yllätti

Katukulttuuri ry on järjestänyt tapahtumaan avoimen taiteilijahaun, jonka suosio yllätti järjestäjät: Wasalandian tiloihin janottiin naapurimaista saakka.

– Wasa Graffitilandia sai alkunsa toiveesta saada Vaasan seudulle osallistavaa katukulttuuria, varsinkin kun monet tapahtumat on peruttu. Entinen huvipuistoalue ja sen miljöö inspiroi kulttuuriaktiiveja luomaan ainutlaatuisen taideteoskonseptin, jonkalaista Suomessa ei ole vielä nähty, kertoo Siik.