Artikkelin kategoriat: Uutiset
Nuoret tarvitsevat työnantajia, jotka antavat heille mahdollisuuden työelämässä
Julkaistu: 21.9.2026
Monella nuorella on motivaatiota ja osaamista, mutta he tarvitsevat ensimmäisen mahdollisuuden näyttää osaamisensa. Nuorten työllistymissetelillä Pohjanmaan työllisyysalueen työnantajat voivat saada taloudellista tukea työttömän 18–29-vuotiaan nuoren palkkaamiseen. Työnantajia kannustetaan nyt tarttumaan tilaisuuteen.
Ensimmäinen työpaikka ja uusi työmahdollisuus voivat olla nuoren tulevaisuuden kannalta erittäin merkityksellisiä. Uuden työntekijän palkkaaminen voi kuitenkin tuntua työnantajalle suurelta asialta. Nuorten työllistymissetelillä pyritään madaltamaan rekrytoinnin kynnystä vähentämällä työnantajan palkkakuluja tilapäisesti.
Työnantaja voi saada tukea 50 prosenttia nuoren palkkakuluista, enintään 1 500 euroa kuukaudessa. Tukea voidaan myöntää kuudeksi kuukaudeksi, ja sen kokonaismäärä voi olla enintään 9 000 euroa. Tukea myönnetään ainoastaan palkkakuluihin, eikä se kata työnantajan sivukuluja.
Mahdollisuus uuteen osaamiseen
Työllistymisseteli tarjoaa työnantajalle mahdollisuuden uuden työntekijän rekrytoimiseen pienemmällä taloudellisella riskillä. Tuen avulla voi vahvistaa toimintaa, saada uudenlaista osaamista tai teettää sellaisia työtehtäviä, jotka muutoin mahdollisesti joutuisivat vielä odottamaan.
Samalla nuori saa mahdollisuuden kerätä arvokasta työkokemusta ja näyttää osaamisensa työelämässä. Monelle työnantajalle tämä voi olla myös tapa löytää tulevaisuuden työntekijöitä ja rakentaa pitkän aikavälin osaamista.
Tukea voidaan myöntää määräaikaiseen tai toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen sekä osa-aikatyöhön tai oppisopimuskoulutukseen, jos työvoimaviranomainen katsoo työsuhteen edistävän nuoren työllistymistä.
”Monilla nuorilla on niin motivaatiota kuin osaamistakin, mutta he tarvitsevat työnantajan, joka antaa heille mahdollisuuden näyttää osaamisensa. Ensimmäinen työpaikka ja uusi työmahdollisuus voivat olla nuoren tulevaisuuden kannalta erittäin merkityksellisiä. Nuorten työllistymissetelillä haluamme myös helpottaa työnantajan päätöstä palkata uusi työntekijä”, kertoo työllisyysjohtaja Juha Nummela.
Ehtoja kevennetty
Työllistymissetelin ehtoja kevennettiin 1.7.2026. Työsuhteen vähimmäisaika lyhennettiin kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen ja vaatimus siitä, kuinka kauan nuoren on pitänyt olla työttömänä, poistettiin. Tukea voidaan nykyään myöntää yritysten lisäksi yhdistyksille ja säätiöille.
Muutosten seurauksena tukea voidaan käyttää aiempaa useammissa tilanteissa ja lyhyemmissä työsuhteissa. Vaikka tuki on edelleen haettavissa, hakemuksia on tullut odotettua vähemmän. Tämän vuoksi työllisyyspalvelut haluaa kannustaa työnantajia tutustumaan tähän mahdollisuuteen ja pohtimaan, olisiko heillä tarjota nuorelle soveltuvaa työtehtävää.
Työnantaja hakee tukea sopivan henkilön löydyttyä
Työllistymisseteli on tarveharkintainen tuki. Työnantaja jättää hakemuksen, kun palkattava henkilö on valittu. Pohjanmaan työllisyysalue käsittelee hakemuksen ja tekee tukipäätöksen käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa.
Jos työnantaja ei vielä ole löytänyt sopivaa ehdokasta, työllisyyspalvelut voi auttaa tehtävään soveltuvan työnhakijan löytämisessä.
Nuoren tulee olla 18–29-vuotias työtön, ja hänen kotikuntansa tulee olla Kaskinen, Korsnäs, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Uusikaarlepyy, Vaasa tai Vöyri. Henkilön työttömyyden kestolle ei ole vähimmäisvaatimusta.