Ohita valikko
Katunäkymä Vaasasta

Kaupunginosat

Vaasassa kotisi voi sijaita keskellä kaupunkia, meren rannassa tai maalaismaisemassa, ja silti olet lähellä laadukkaita palveluita. Asuinalueet sulautuvat maisemaan ja kunnioittavat luontoarvoja.

Vaasa jakautuu 12 suuralueeseen ja 60 pienalueeseen, joiden mukaan jakautuvat myös kaupunginosat. Jokaisella kaupunginosalla on oma tunnelmansa, historiansa ja yhteisönsä.

  • Merellinen Gerby ihastuttaa! Pienvenesatamat, uimarannat ja tietenkin kaikkien tuntema Strömsö luovat tunnelman kaupunginosaan.

  • Huutoniemi eli “Hutski” on saanut tarinoiden mukaan nimensä asukkaiden huudettua lautturilta kyytiä vastarannalta. Asevelikylä on tunnettu rintamamiestaloistaan ja Edvininpolustaan. Purolassa uusi ja vanha asutus kohtaavat tunnelmallisella tavalla.

  • Aamuinen näky, vauhdikkaasti ohi hurahtavat pyöräilijät, ovat yleensä työmatkalla Runsoriin. Runsorissa sijaitsee keskeinen energiaklusterin yritysalue. Retkikohde Pilvilampi on ulkoilijoiden suosiossa ympäri vuoden.

  • Vaasa paloi lähes täysin vuonna 1852 ja siirtyi nykyiselle paikalleen vuonna 1862. Keskustan kauniit puistikot rakennettiin palokujiksi. Hietasaari eli Hietsku on yksi Vaasan suosituimmista uimarannoista.

  • Kotirannan vanhempi asutus ja tunnelmalliset pihat tarjoavat asuinpaikan lähellä keskustaa ja Kivihaan kauppoja. Metsäkallio, Kivihaka, Länsiniitty ja Koskisuo ovat Vaasan uusimpia asuinalueita. Moni lapsiperhe rakentaa talonsa tänne, joten leikkikaveri löytyy naapurista.

  • Palosaari eli Präntöö on tunnettu vahvasta itsetunnostaan. Präntööläinen on aina präntööläinen. Palosaarella on oma tori ja kirkko. Vaasalainen menee aina ”Palosaarelle”, taivutus on tärkeä muistaa!

  • Vaasan palosta selvisi vain muutama rakennus, joista yksi toimii nykyään museona. Vanhassa Vaasassa sijaitsee edelleen Pyhän Marian kirkon rauniot. Haapaniemi eli “Hapski”, Vanha Vaasa eli “Vanhis” ja Ristinummi eli “Nummi” on eri-ikäisten niin kerros- kuin omakotiloissakin asuvien asuinaluetta.

  • Sundomissa sijaitsee laakeiden lakeuksien poikkeus: monen alppinistihuipun kotirinne Öjbergetin hiihtokeskus, jossa talvella lasketellaan ja kesällä spurttaillaan porrasjuoksussa.

  • Suvilahti toimi asuntomessualueena vuonna 2008. Täältä löydät myös Vaasa Arenan, jossa jääkiekon SM-liigassa pelaava Vaasan Sport saa aikaan väkeviä urheiluelämyksiä! Korkeamäki eli Korkkari on asuinpaikka lähellä keskustaa ja palveluita.

  • Vaskiluoto hurmaa monipuolisuudellaan ja historiallaan. Satama, venekerhot, uimarannat, metsä, lenkkipolut ja tehdasalueet luovat kaupunginosasta ainutlaatuisen. Täällä voit asua saaressa keskustan lähellä.

  • Vähäkyrö tarjoaa maaseudun idylliä lähellä kaupungin palveluita. Läpi virtaava Kyrönjoki on yksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Vähässäkyrössä aistii yhteisöllisen kylätunnelman. Vähäkyrö liittyi osaksi Vaasan kaupunkia vuonna 2013.

  • Vanhoja puutaloja vilisevä Vöyrinkaupunki eli Vörkkäri sijaitsee aivan keskustan kupeessa. Klemettilä on tunnettu yritys- ja liiketiloistaan, mutta muuttuu silmissä, kun alueelle nousee koko ajan uusia asuintaloja.