Onkilahden luontopolku

Tiesitkö, että tämä paikka oli ennen merenpohjaa? Ajan kuluessa maa kohosi ja vesi väheni. Sitten kaupunki päätti perustaa paikalle kaatopaikan ja vuosien mittaan alue täyttyi jätteistä.
Jätteiden päälle rakennettiin Paperisilta, jota kutsutaan myös Putusillaksi. Silta sai nimensä siitä, että lapset etsivät rannalta toimistojätteiden mukaan tulleita papereita ja kynänpätkiä. Saattoipa joku käyttää niitä salaisten piirustusten tekemiseen tai kirjeiden kirjoittamiseenkin.
Vahtimiehet kävivät läpi alueelle tuotavat jätteet. Esimerkiksi mädäntynyt jäte ja käymäläjäte olivat ehdottomasti kiellettyjä.
Lopulta kaatopaikka suljettiin 1960-luvun lopulla ja peitettiin maalla. Nykyään alueella kasvaa metsää, mutta maan alla saattaa yhä olla vanhoja jätteitä… ehkä jopa aarteita!

Alueella kasvaa iso pensas, nimeltään idänkanukka. Sitä kutsutaan vieraslajiksi, koska se ei kuulu alkuperäisiin kasveihin vaan on ihmisen tuoma. Jotkin vieraslajit valtaavat alaa kasveilta, jotka ovat kasvaneet alueella jo kauan. Idänkanukka viihtyy kosteassa metsässä ja muodostaa tiheitä kasvustoja. Linnut auttavat levittämään idänkanukkaa syömällä sen marjoja, jolloin siemenet kulkeutuvat lintujen ulosteen mukana uusille alueille.
Myös valkokarhunköynnös viihtyy alueella. Se on köynnöskasvi, joka voi kasvaa jopa neljän metrin pituiseksi. Sillä on valkoiset, trumpetin muotoiset kukat ja suuret, sydämenmuotoiset lehdet. Valkokarhunköynnöstä on käytetty koristekasvina puutarhoissa, mutta se on levinnyt luontoon. Se leviää juurakonpätkien avulla.
Tulokaslaji tarkoittaa kasvia tai eläintä, joka saapuu uudelle alueelle ilman ihmisen apua. Tämä luonnon matkustaja voi kulkeutua esimerkiksi tuulen, merivirran tai ilmastonmuutoksen mukana.

Kaupungeissa elää paljon eläimiä. Eläimelle sopiva koti voi löytyä puistosta, metsiköstä tai piha-alueelta. Ketut, jänikset, liito-oravat ja lepakot liikkuvat usein iltahämärässä. Jos olet tarkkana, saatat nähdä niistä vilauksen!
Kettu on kaupungin nokkelin kulkija. Se etsii ruokaa roskiksista ja osaa ylittää suojatien. Se on sopeutumisen mestari ja pärjää sekä luonnossa että kaupungissa.
Rusakko viihtyy pihoilla ja nurmikoilla. Jänis juoksee todella nopeasti – jopa 70 kilometriä tunnissa. Se luottaa vauhtiin ja tarkkoihin aisteihinsa pysyäkseen turvassa.
Lepakot heräävät illalla ja lähtevät etsimään ruokaa. Ne lentävät lähes äänettömästi ja suunnistavat kaikuluotauksen avulla. Ne lähettävät hyvin korkeita ääniä, joita ihmiskorva ei kykene kuulemaan, ja kuuntelevat niiden kaikuja. Näin ne ”näkevät” ja pystyvät liikkumaan pimeässä.
Liito-orava on kuin metsän haamu, jonka harva on nähnyt. Se nukkuu päivisin puunkolossa ja liikkuu iltaisin. Se ei varsinaisesti lennä, mutta liitää puusta toiseen jopa 80 metrin matkan. Liito-orava pystyy liitämään, koska sen raajojen välissä on purjeen tavoin toimiva ”nahkaläppä”.

Kaupunkilinnut ovat lintuja, jotka pesivät tai ruokailevat säännöllisesti kaupungissa. Ne ovat tottuneet elämään ihmisten lähellä ja hyötyvät siitä, että kaupunki tarjoaa niille ruokaa ja pesäpaikkoja.
Keskustassa näkyy usein kesykyyhkyjä, varislintuja ja lokkeja. Ne syövät mielellään ihmisten pudottamia ruuantähteitä. Puistossa taas voit nähdä kottaraisen tai räkättirastaan etsimässä matoja nurmikolta. Lähimetsässä voit pysähtyä kuuntelemaan peipon tai mustarastaan laulua. Pihapuuhun asennettu linnunpönttö voi houkutella paikalle vaikkapa talitiaisen, varpusen tai kirjosiepon.
Syksyllä monet linnut, kuten lokit, lähtevät etelään talvea pakoon. Mutta koska talvet ovat viime vuosina olleet leudompia, yhä useampi lintu jää talvehtimaan Suomen kaupunkeihin.
Talvilintuja voi auttaa laittamalla lintulaudalle siemeniä, pähkinöitä tai talipalloja. Muistathan antaa linnuille ruokarauhan ja pitää myös ruokintapaikka siistinä.

Monet linnut asuvat mielellään puunkolossa, mutta voit myös auttaa lintua kodin löytämisessä rakentamalla sille pöntön! Näin lintu saa suojaa sateelta, tuulelta ja pedoilta.
Linnut ovat erikokoisia ja tarvitsevat erilaisia pönttöjä. On tärkeää, että pöntön reikä on oikean kokoinen. Pöntön sisällä on oltava tarpeeksi tilaa, mutta se ei saa olla liian suurikaan. Erityisesti pienille linnuille mittojen täytyy olla tarkat.
Pöntön voi tehdä puupöllistä tai sahatusta laudasta. Kattoon ja pohjaan sopii materiaali, joka kestää sadetta. Osa linnuista sisustaa pönttönsä itse, kun taas toiset tarvitsevat apua. Pehmeä pesämateriaali auttaa pitämään munat lämpiminä. Ennen kuin ryhdyt rakentamaan, selvitä, millaisessa pöntössä lintu haluaa pesiä. Kullakin lajilla on omat toiveensa.
Muista aina myös kysyä lupa maanomistajalta ennen kuin kiinnität pöntön puuhun.

Onkilahden ympäristön kasvillisuus ja maaperä on nuorta ja osittain ihmisten muokkaamaa. Alue on syntynyt maan kohoamisen ja täyttöjen seurauksena. Maaperä koostuu pääosin savesta ja pohjalietteestä.

Saven päällä on hyvin ohut humuskerros, joka koostuu kuolleiden kasvien ja eliöiden jäänteistä. Kerroksen muodostuminen kestää kauan, ja täällä sitä ei moni paikoin olekaan lainkaan. Tämä vaikuttaa kasvien kasvuun, koska humus on tärkeää sekä kasveille että pieneliöille.

Alueella kasvaa pioneerikasveja, jotka tulevat uusille alueille ensimmäisinä. Ne pärjäävät märässä savessa, mutta tarvitsevat paljon valoa. Tavallisia puita ovat leppä, koivu, paju, tuomi ja pihlaja. Kuivemmilla paikoilla voi kasvaa myös kuusia. Maassa kasvaa eniten sammalta ja heinää, mutta myös nokkosta, vadelmaa, saniaisia ja rentukoita.

Talvella puita ja pensaita voi tunnistaa niiden muodon ja värin perusteella. Voi katsoa, onko runko paksu vai ohut, tumma vai vaalea. Oksat voivat olla sileitä tai epätasaisia. Silmut voivat olla suuria tai pieniä, teräviä, pyöreitä, tahmeita tai karvaisia.

Tämän metsän maaperä on suurimmaksi osaksi kovaa savea – yli 60 prosenttia on savea. Savi on ravinnerikasta, mutta niin tiivistä, ettei sinne pääse happea. Pohjavesi on myös lähellä maan pintaa. Tiivis savi ja hapen puute vaikeuttavat puiden juurten kasvua, vain pienet juuret pääsevät syvemmälle. Näin juuret jäävät pinnalle ja puista tulee herkkiä myrskylle. Alueella näkyykin kaatuneita nuoria puita.
Kuollessaan puu alkaa vähitellen lahoamaan. Pystyyn kuolleet puut tarjoavat ruokaa tikoille ja pesäpaikkoja linnuille. Ne ovat tärkeitä myös sienille, kovakuoriaisille ja jäkälille.
Maassa makaavat lahonneet puut houkuttelevat eri lajeja, koska ne tarjoavat kosteammat ja pimeämmät olosuhteet.
Maan alla on paljon elämää. Siellä asuu pieniä eliöitä, kuten sieniä, bakteereja, hyönteisiä ja matoja. Ne hajottavat kuolleita kasveja ja eläimiä auttaen samalla kasveja saamaan ravinteita ja vettä. Näin ne pitävät metsän elämän kiertokulun käynnissä.

Onkilahdella elää paljon erilaisia vesilintuja. Jokaisella linnulla on oma tapansa elää ja etsiä ruokaa. Laulujoutsen on puolisukeltaja, joka kurkottaa pitkällä kaulallaan veden alle ja syö vesikasveja. Silkkiuikku on puolestaan kokosukeltaja. Se sukeltaa kokonaan veden alle ja saalistaa pikkukaloja. Nokikana taas sukeltaa veden alle vesikasvien ja selkärangattomien eläinten perässä.
Onkilahden pohjoisosassa on pieni tekosaari. Saarella pesivät naurulokit, kalalokit sekä tiirat. Ne puolustavat pesiään rohkeasti ja samalla suojelevat myös muita lintuja pedoilta. Saaren lähellä voit nähdä telkkiä, sinisorsia ja tukkasotkia.
Rantaruovikoista kuuluu monenlaista linnunääntä. Lintuja on usein vaikea havaita, mutta niiden laulua voi opetella tunnistamaan. Pajusirkun laulun perusääni on kirkas ja vaatimaton ”tsiiy”, ruokokerttusen kiireinen ja maiskuttava ”dsäk” ja rytikerttusen lyhyt, jankuttavasti laulettu ”tret”.