Beatles goes Kokkola
Vaasan kaupunginorkesteri
joht. Jussi Lampela
Markku Veijalainen, juontaja
Vaasan kaupunginorkesteri vierailee suositulla Beatles-ohjelmallaan Kokkolassa yhdessä 1960-luvun popkulttuurista kaiken tietävän Markku Veijalaisen kanssa. Illan aikana kuullaan mainioita tarinoita ja ennen kaikkea täyteläisiä sovituksia Liverpoolin Fab Fourin laulukirjasta.
– On aikamoinen elämys kuulla ison orkesterin soittavan tuttuja kappaleita. Minun roolini on kertoa jokaisen biisin taustoista ja syntyhistoriasta. Sellaiset hitit kuin Yesterday, All You Need is Love ja Here Comes the Sun soivat aivan uudella tavalla ja jutut tuovat kuunteluun tuoretta näkökulmaa, Veijalainen lupaa.
Veijalaisen ensikosketus Beatlesiin ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Hän kirjoitti 1963 levyarviossaan, ettei yhtyeestä tule mitään.
– Kuultuani pari kuukautta myöhemmin kappaleen All My Loving tajusin tehneeni emämokan, Markku nauraa.
Sittemmin takki kääntyi, ja kun Veijalainen sai oman nuorisomusiikkiohjelman Sävelradioon, soi lähetyksissä lähes ainoastaan Beatles.
Kokkolassa Veijalainen juontaa sisään neljätoista Beatles sävelmää ihmenelikon uran kaikilta vaiheilta. Yhteislaulunumeroissa pääsee yleisökin verryttämään äänijänteitään.
Luvassa on unohtumaton Beatles-konsertti, joka myytiin loppuun Vaasassa. Osta siis lippusi ajoissa!
Ohjelma
All My Loving
Hard Day’s Night
Yesterday
Norwegian Wood
Eleanor Rigby
When I’m Sixty-Four
The Food on the Hill
-Tauko –
All You Need Is Love
Lucy in the Sky With Diamonds
Blackbird
Here Comes the Sun
The Long And Winding Road
Octopus’ Garden
Hey Jude
Säv. John Lennon, Paul McCartney
Sov. Jussi Lampela, Ralf Nyqvist
Taiteilijat
Jussi Lampela, kapellimestari
Jussi Lampela on Helsingistä lähtöisin oleva säveltäjä, sovittaja ja kitaristi, joka on asunut Kokkolassa vuodesta 2017. Viimeisen noin viidentoista vuoden ajan hänen päätyönään ovat olleet erilaiset musiikin sovitus- ja sävellystyöt vaihteleville kokoonpanoille konsertteihin, äänilevyille, elokuviin ja televisioon.
Lampelan johtama yhtye Jussi Lampela Nonet on toiminut vuodesta 2010, Lampelan toimiessa säveltäjänä ja yhtyeen johtajana. Nonetin ja trumpetisti Jukka Eskolan yhteislevy Lampela X Eskola (Ricky-Tick Records, 2010) oli samana vuonna Emma-ehdokkaana vuoden jazzlevytyksenä. Vuonna 2018 ilmestyi livelevy Live at Kanneltalo, joka dokumentoi yhtyeen konserttisarjan Helsingin Kanneltalossa, ja vuonna 2020 julkaistiin kahden kappaleen digijulkaisu.
Syyskuussa 2022 julkaistiin Turku Jazz Orchestran kanssa yhteistyössä toteutettu levy, Jazz Noir, joka on sävelletty big bandille ja kahdelle solistille. Samana syksynä ilmestyi myös Jussi Lampela Ensemblen debyyttilevy. Lampela valmistelee parhaillaan yhtyeensä kanssa uutta levyä yhdessä Teppo Mäkysen ja Jukka Eskolan kanssa. Levy julkaistaan syksyllä 2025 (Eclipse Music / Tapio Ylinen). Lampela tekee myös säännöllisesti elokuvamusiikin orkestrointi- ja sovitustöitä.

Markku Veijalainen, juontaja
Markku Veijalainen on pitkän linjan media-alan ammattilainen, jolla on laaja kokemus televisio-, radio- ja lehtituotannosta. Ura alkoi Yleisradion musiikkiohjelmissa 1960-luvulla, ja 1970-luvulta lähtien hän on toiminut viihdetoimittajana, ohjelmapäällikkönä, päätoimittajana sekä tv-tuottajana useissa merkittävissä suomalaisissa medioissa, kuten MTV:ssä, Apu- ja Katso-lehdissä sekä Radio Ykkösessä. 2000-luvulta lähtien Veijalainen on työskennellyt freelancerina Cimiez Oy:n kautta, tuottaen muun muassa MTV:n Studio 55 -ohjelmaa.