James Lowe - Comeback!

Juan Crisóstomo Arriaga (1806–1826):
Sinfonia D-duuri (1820)
1. Adagio – Allergo vivace

2. Andante 

3. Minuetto 

4. Allegro con moto

Manuel de Falla (1876–1946):

Siete canciones populares españolas (1914–1915, arr. Ernesto Halffter)
1. El paño moruno
2. Seguidilla marciana
3. Asturiana
4. Jota
5. Nana
6. Canción
7. Polo

– Väliaika –

Ottorino Respighi (1879–1936):
Il tramonto (1914)

Manuel de Falla:
El sombrero de tres picos, sarja nro 1 (1919)
1. Introduction (Johdanto)
2. La tarde (Iltapäivä)
3. Danza de la Molinera (Myllärin vaimon tanssi)
4. El Corregidor (Pormestari)
5. Las uvas (Viinirypäleet)

James Lowe, kapellimestari

Vaasan kaupunginorkesterin entinen ylikapellimestari James Lowe on yhdysvaltalaisen Spokane Symphony -orkesterin kahdeksas musiikillinen johtaja. Hän on toiminut tehtävässä kaudesta 2019/20 lähtien.

Lowe tunnetaan kansainvälisesti mielikuvituksellisesta ohjelmasuunnittelustaan sekä vahvasta sitoutumisestaan musiikin ja yhteisöjen välisen yhteyden vahvistamiseen. Spokanessa hän on luonut dynaamisen taiteellisen vision nostamalla esiin aliedustettuja ääniä, rakentamalla sukupolvia yhdistäviä ohjelmakokonaisuuksia ja vahvistamalla näkemystään siitä, että klassinen musiikki kuuluu kaikille. Kapellimestarityönsä ohella hän on omistautunut uusien yleisöjen tavoittamiseen sekä pitkäjänteiseen työhön nuorisomusiikin parissa.

Lowen ura on vienyt hänet viidelle mantereelle, ja hän on tehnyt yhteistyötä johtavien orkestereiden kanssa Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. Vierailevana kapellimestarina hän on johtanut muun muassa Indianapolis Symphonyä, Tokyo Philharmonic Orchestraa, Osaka Philharmonicia, BBC Philharmonicia, BBC Scottish Symphony Orchestraa, Hallé-orkesteria, Kristiansandin sinfoniaorkesteria, KwaZulu-Natal Philharmonicia, Luxemburgin filharmonikkoja, Moskovan kamariorkesteria, Royal Liverpool Philharmonic Orchestraa, Scottish Ballet’ta, Scottish Chamber Orchestraa, Pietarin akateemista sinfoniaorkesteria, Trondheim Symphonyä sekä Welsh National Operan orkesteria.

Aiemmin Lowe on toiminut Preußisches Kammerorchesterin (Saksa) ylikapellimestarina, Royal Scottish National Orchestran apulaiskapellimestarina sekä National Youth Orchestras of Scotland -järjestön orkesterineuvonantajana. Hänen työnsä Hallé Harmony Youth Orchestran taiteellisena johtajana esiteltiin neliosaisessa dokumenttisarjassa, joka esitettiin Britannian Channel 4 -kanavalla. Bernard Haitink Fund for Young Talent -apurahan saajana hän työskenteli myös Haitinkin apulaiskapellimestarina Royal Concertgebouw Orchestran konserteissa Amsterdamissa.

Lowe on koulutukseltaan Edinburghin yliopistosta, ja hän kehitti kapellimestaritaitojaan edelleen Benjamin Zander Conducting Fellow -ohjelmassa Boston Philharmonicin yhteydessä sekä mestarikursseilla opettajinaan muun muassa Jorma Panula, Neeme Järvi, Bernard Haitink ja Valery Gergiev.

Kapellimestarityönsä lisäksi Lowe toimii aktiivisesti pedagogina ja kapellimestarikouluttajana. Hän on säännöllinen vieraileva opettaja Royal Conservatoire of Scotlandin kapellimestariluokalla, on opettanut usein yhdessä professori Johannes Schlaeflin kanssa kansainvälisillä kursseilla sekä toiminut vierailevana kapellimestariluokan opettajana Sibelius-Akatemiassa Helsingissä ja Elder Conservatoriumissa Adelaidessa. Hänen nykyinen tutkimuksensa tarkastelee, miten orkesterit voivat tavoittaa laajempaa yleisöä entistä tehokkaammin ja pohjautuu hänen elinikäiseen sitoutumiseensa klassisen musiikin saavutettavuuden edistämiseen.

Monika-Evelin Liiv, mezzosopraano

Opera Now -lehden ylistämä ”maailmanluokan mezzosopraano, jolla on tarkka musikaalisuus ja hieno tekniikka”, virolainen mezzosopraano Monika-Evelin Liiv on valmistunut Viron musiikki- ja teatteriakatemiasta ja Liettuan musiikkiakatemiasta sekä ollut Royal Opera Housen arvostetun Jette Parker Young Artist Programme -ohjelman jäsen.

Liiv debytoi Covent Gardenissa Floran roolissa oopperassa La traviata yhdessä Anna Netrebkon, Jonas Kaufmannin ja Dmitri Hvorostovskin kanssa. Sittemmin hän on palannut Royal Opera Houseen lukuisissa rooleissa, kuten Mercédès (Carmen), Zweite Dame (Taikahuilu), 2. palvelijatar (Elektra), Ines (Il trovatore), Popova (The Bear), Die Kunstgewerblerin (Lulu) sekä Flora (La traviata) – joista kaksi viimeksi mainittua on julkaistu Opus Arten DVD-tallenteina. Hän on myös coveroinut merkittäviä rooleja, kuten Mary (Der fliegende Holländer), Olga (Jevgeni Onegin), Maddalena (Rigoletto) sekä Jocaste ja Merope Enescun oopperassa Oedipe.

Liiv on Viron kulttuurirahaston palkinnon saaja ja kaksinkertainen Viron teatteripalkinnon voittaja erinomaisesta suorituksesta. Hänen oopperarooleihinsa kuuluvat muun muassa Amneris (Aida), Polina (Pata kuningatar), Dritte Dame (Taikahuilu) sekä Cornelia ja nimiroolit oopperoissa Giulio Cesare ja Rinaldo Viron kansallisoopperassa. Muita merkittäviä esiintymisiä ovat Suzuki (Madama Butterfly) ja Polina (Pata kuningatar) Israeli Operassa sekä useat roolit Suomen Kansallisoopperassa, kuten Cherubino (Figaron häät), Polina (Pata kuningatar), Ylhäältä kuuluva ääni (Parsifal) sekä Palvelijatar/Syntymättömän lapsen ääni (Varjoton nainen). Lisäksi hän on esiintynyt Ranskassa rooleissa Ulrika (Naamiohuvit), Eboli (Don Carlos) ja Annina (Ruusuritari).

Liiv on myös arvostettu konserttisolisti, jonka ohjelmistoon kuuluvat muun muassa Verdin Requiem, Beethovenin 9. sinfonia, Mozartin Requiem ja Prokofjevin Aleksanteri Nevski. Hän on esiintynyt kansainvälisesti Ranskassa, Kanadassa, Suomessa, Virossa, Israelissa, Liettuassa, Sri Lankassa, Costa Ricassa ja Yhdysvalloissa kapellimestareinaan muun muassa Sir Antonio Pappano, Daniel Oren, Sir Mark Elder, Carlo Rizzi, Keri-Lynn Wilson, Stefano Ranzani, Jan Latham-Koenig, Eri Klas, Arvo Volmer, Andres Mustonen, Leif Segerstam, Daniele Rustioni ja Mikko Franck.

Viimeaikaisiin kohokohtiin kuuluvat esiintymiset Edinburghin kansainvälisillä festivaaleilla ja BBC Promseilla sekä paluu Royal Opera Houseen rooleissa Azucena (Il trovatore), Marthe (Faust), Grimgerde Wagnerin oopperassa Valkyyria, Azucena (Il trovatore) Viron kansallisoopperassa sekä Verdin Requiem sekä Viron kansallisen sinfoniaorkesterin että West London Symphony Orchestran kanssa.

Tuleviin kiinnityksiin kuuluvat Erda (Reininkulta) Tartossa – mikä on ensimmäinen Wagnerin Ring-tetralogian esitys Virossa – sekä paluu Azucenan rooliin (Il trovatore) Viron kansallisoopperassa.

Etelä-Euroopan herkkuja

Eräs espanjalaisen musiikin suurimmista lahjakkuuksista oli kuukautta alle 20-vuotiaana kuollut Juan Crisóstomo Arriaga. Hän syntyi Baskimaan Bilbaossa päivälleen 50 vuotta Wolfgang Amadeus Mozartin syntymän jälkeen vuonna 1806 ja osoitti jo lapsena kykyjä viulistina ja säveltäjänä, vaikka sai perifeerisessä kotikaupungissaan ilmeisesti hyvin vähän musiikinopetusta. Hän sävelsi ainoaksi jääneen oopperansa 15-vuotiaana ja jatkoi sen jälkeen opiskelemaan Pariisin konservatorioon. Vuodet Pariisissa täyttyivät musiikilla ja teoksia syntyi hyvää vauhtia. Nuori säveltäjä ehti elinaikanaan saada julkaistua kolmen jousikvarteton kokoelman, joka on edelleen hänen kunnianhimoisinta musiikkiaan. Näiden kvartettojen lisäksi Pariisissa syntyi paitsi monia pienempiä teoksia, myös sittemmin kadoksiin joutunut messu, stabat mater sekä tänään kuultava sinfonia D-duuri.

Sinfonia osoittaa, millaisia lupauksia Arriaga herätti. Kirjoitustyyli on kautta linjan luonteva ja ehkä konservatorion varsin traditiotietoisista opettajista johtuen lähellä klassismin ihanteita. Ei ihmekään, että myöhemmin Arriagaa alettiin kutsua Espanjan Mozartiksi! Perinteisestä sävelkielestään huolimatta sinfonia keikkuu D-duurin ja d-mollin välillä. Ensiosassa on säpinää kuin pienessä baskikylässä, hidas osa on viehkeä. Menuetin triossa huomio kiinnittyy lyyriseen huilusooloon ja finaalissa on Rossinin ja jopa Mendelssohnin mieleen tuovaa lennokkuutta. Arriagan kuoleman myötä espanjalaisen musiikin kansainväliseen tietoisuuteen nousevaa säveltäjää jouduttiin odottamaan vielä melkein sata vuotta.

Tällainen säveltäjä oli aivan Etelä-Espanjasta, Cádizista, kotoisin ollut Manuel de Falla (1876–1946), joka onnistui yhdistämään hienolla tavalla espanjalaisen kansanmusiikin vaikutteet 1900-luvun alun musiikillisiin virtauksiin. Ranskassa ja Venäjällä oli katse jo suunnattu Espanjan rikkaan musiikkiperinnön suuntaan, mistä kertovat muun muassa Rimski-Korsakovin, Debussyn ja Ravelin – joka muuten oli äitinsä puolelta Arriagan tavoin baski – Espanja-aiheiset teokset. Kukaan näistä ei kuitenkaan vienyt kansanmusiikkiainesten käyttöä yhtä pitkälle kuin de Falla. Mutta päästäkseen espanjalaisuuden ytimeen, piti hänenkin muuttaa Pariisiin.

Ennen tätä vuonna 1907 tapahtunutta muuttoa de Falla oli jo kirjoittanut Madridissa hyvin vaatimattomasti menestyneitä zarzueloja, eli kansanomaisia musiikkinäytelmiä. Pariisi sen sijaan otti hänet avosylin vastaan, mutta säveltäjä muutti I maailmansodan alla takaisin Espanjaan, ja alunperin sopraanolle ja pianolle sävelletty laulusarja seitsemän espanjalaista kansanlaulua sai ensiesityksensä Madridissa vuonna 1915. Laulut ovat eri puolilta espanjaa, mutta niitä yhdistää paitsi de Fallan vapaa käsittelytapa säestyksissä, myös tekstien aihe, rakkauden eri muodot. Orkestroinnin teokseen on tehnyt de Fallan oppilas Ernesto Halffter vuonna 1951.

Manuel de Fallan baletti El sombrero de tres picos eli Kolmikolkkahattu vuodelta 1919 perustuu säveltäjän pari vuotta aiempaan pantomiimiin El corregidor y la molinera. Venäläinen baletti-impressaario Sergei Djagilev kiinnostui tästä teoksesta ja pyysi de Fallaa valmistamaan sen pohjalta baletin. Djagilevin balettiseurue vei teoksen kantaesityksen Lontooseen, jossa se oli suuri menestys ja nosti de Fallan kansainväliseen suosioon. Lavasteet esitykseen teki itse Pablo Picasso, mikä kertoo Djagilevin arvostuksesta ja suhteista ajan avantgarde-piireihin. Baletin juoni on kolmiodraama myllärin, tämän vaimon ja ylevää kolmikolkkahattua käyttävän, mutta pahantahtoisen pormestarin välillä. Baletin pohjalta de Falla kokosi konserttisaleja varten kaksi orkesterisarjaa, joista tällä kertaa kuulemme sarjan nro 1.

Näiden de Fallan teosten välissä tehdään pieni kiepsahdus Italiassa. Bolognasta kotoisin oleva Ottorino Respighi syntyi muutaman vuoden de Fallan jälkeen vuonna 1879 ja opiskeli Italian lisäksi vuosisadan vaihteessa lyhyesti muun muassa Nikolai Rimski-Korsakovin luona Venäjällä. Respighin ensimmäiset merkittävät teokset tulevat 1910-luvun taitteesta ja pian sen jälkeen hänet nimitettiin Roomaan sävellysprofessoriksi. Nykyään hänet tunnetaan parhaiten loisteliaista Rooma-aiheisista orkesterirunoistaan (Rooman suihkulähteet 1914–1916, Rooman pinjat 1923–1924, Rooman juhlat 1928), mutta etenkin sävellysuransa alkupuolella hän loi useita orkesterisäestyksellisiä lauluteoksia, joiden tekstit tulivat sata vuotta aiemmin eläneeltä englantilaisrunoilija Percy Bysshe Shelleyltä (1792–1822). Näistä teoksista Il tramonto (The Sunset, Auringonlasku) mezzosopraanolle ja jousille syntyi vuonna 1914 (joidenkin lähteiden mukaan 1918). Runossa rakastavaisten onni päättyy lemmenyön jälkeen miehen yllättävään kuolemaan, ja runon loppu kuvaa naisen kaipuuta ja hidasta kuihtumista elämänilon kadottua. Respighi kirjoittaa jousille kimmeltävää, kromatiikan täyttämää tekstuuria, johon vaikutteet tulevat lähinnä saksalaisen myöhäisromantiikan ekspressionistisesta ilmaisusta.