Serenadi elämälle

Anna-Maria Helsing, kapellimestari

Anna-Maria Helsing on kerännyt mainetta erityisesti johtavien pohjoismaisten orkesterien ja oopperatalojen kapellimestarina. Hänet valittiin Lontoon BBC Concert Orchestran ylikapellimestariksi vuonna 2023, toimittuaan orkesterin ensimmäisenä vierailevana kapellimestarina vuodesta 2020. Vuosina 2010‒2013 Helsing toimi Oulu Sinfonian ylikapellimestarina, ja oli samalla ensimmäinen ylikapellimestariksi nimitetty nainen Suomessa. Vuodesta 2025 lähtien hän toimii Vaasan kaupunginorkesterin ylikapellimestarina.

Lyhyen ajan sisällä Helsing on johtanut kaikkia Suomen ja Ruotsin suurimpia orkestereita sekä useita orkestereita muissa Pohjoismaissa, Baltiassa, Saksassa, Sveitsissä, Espanjassa ja Iso-Britanniassa. Hän on työskennellyt useiden suurten orkesterien kanssa ulkomailla, mm. Philharmonia Orchestra ja Royal Philharmonic Orchestra ja BBC Philharmonic Orchestra. Lisäksi hän on johtanut produktioita Suomen kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Tanskan ja Ruotsin kuninkaallisissa oopperoissa, Islannin oopperassa, Göteborgin oopperassa ja Tukholman Folkoperanissa.

Päätettyään opintonsa Sibelius-Akatemiassa Leif Segerstamin kapellimestariluokalla Helsing sai kutsun osallistua Lontoossa Allianz-säätiön kansainväliseen Conductors’ Academy -koulutukseen, jossa häntä ohjasivat mm. Esa-Pekka Salonen ja Gustavo Dudamel. Vuonna 1999 Helsing voitti ensimmäisen palkinnon Varsovan kansainvälisessä uuden musiikin kilpailussa nuorille taiteilijoille. Hän suoritti viulunsoiton diplomitutkinnon Pietarsaaren konservatoriossa sekä Bydgoszczin musiikkikorkeakoulussa Puolassa ja on osallistunut Jorma Panulan, Vladimir Jurowskin ja John Carewen mestarikursseille.

Erityisen lähellä Helsingin sydäntä ovat modernismi ja nykymusiikki.

Stephen Waarts, viulu

Stephen Waartsin synnynnäinen ja runollinen musiikillinen ääni on tehnyt hänestä yleisöjen suuren suosikin ympäri maailmaa.

Kausella 2024/25 Waarts debytoi City of Birmingham Symphony Orchestran kanssa esittäen Brahmsin viulukonserton Mirga Gražinytė-Tylan johdolla, Oregon Symphonyn ja Hannu Lintun kanssa Barberia, Orchestre de Picardien ja Johanna Malangrén kanssa Prokofjevin viulukonserton nro 2, sekä Israel Cameratan ja Marc Minkowskin kanssa esittäen Bachia ja Mozartia. Hän palaa myös Hallé Orchestraan, Orchestra della Svizzera Italianaan, Chamber Orchestra of Europeen ja Szczecinin filharmonikkoihin työskennellen Thomas Adèsin, Markus Poschnerin ja Sir András Schiffin kanssa.

Viime kausien kohokohtiin kuuluvat esiintymiset Chamber Orchestra of Europen, Konzerthausorchester Berlinin, Berner Symphonieorchesterin, hr-Sinfonieorchesterin, Antwerp Symphony Orchestran, Royal Philharmonic Orchestran, Orchestre National de Belgiquen, Fort Worth Symphonyn, Lucerne Symphony Orchestran ja Israel Philharmonic Orchestran kanssa. Hän on työskennellyt mm. seuraavien kapellimestarien kanssa: Christoph Eschenbach, Sir András Schiff, Marin Alsop, Constantinos Carydis, Mirga Gražinytė-Tyla, Dalia Stasevska, Robert Spano, Maxime Pascal, Markus Stenz ja Elim Chan.

Omistautuneena resitaali- ja kamarimuusikkona Waartsin säännöllisiin kamarimusiikkikumppaneihin kuuluvat Sir András Schiff, Francesco Piemontesi, Daniel Müller-Schott, Marie-Elisabeth Hecker, Timothy Ridout, Tabea Zimmermann ja Martin Helmchen. Waarts on esiintynyt tunnetuilla festivaaleilla, kuten Aspenissa, Marlborossa, Gstaadissa ja Rheingaussa. Hän on esiintynyt myös resitaaleissa mm. Philharmonie Luxemburgissa, Philharmonie Haarlemissa, Fundación Juan Marchissa, Lincoln Center for the Performing Artsissa, Auditorium du Louvre’ssa, Boulez Saalissa, San Francisco Performancesissa ja Vancouver Recital Societyssä. Tällä kaudella ohjelmassa on resitaaleja Bath Mozartfestissä, Edesche Concertzaalissa, Wigmore Hallissa ja Concertgebouw Amsterdamissa.

Wegelius Kamarijouset

Vuonna 2003 perustettu Wegelius Kammarstråkar (WKS) on korkeatasoinen kamariorkesteri, joka keskittyy erityisesti suomalaisen ja pohjoismaalaisen ohjelmiston esittämiseen. Orkesteri tekee mielellään myös poikkitaiteellista yhteistyötä ja tekee säännöllisesti yhteistyöprojekteja eri toimijoiden kanssa. Pedagogiset näkökulmat ovat keskeinen osa WKS:n toimintaa: nuoria muusikoita rohkaistaan esiintymään sekä orkesterin solistina että orkesterin jäsenenä yhdessä kokeneempien ammattimuusikoiden kanssa. Vuodesta 2013 alkaen orkesterin taiteellisena johtajana on toiminut viulisti ja musiikin tohtori Annemarie Åström.

Dmitri Šostakovitš: Viulukonsertto nro 2 cis-molli

Dmitri Šostakovitš (1906–1975) oli 1960-luvulle tultaessa selvinnyt Stalinin pitkän valtakauden terrorista hengissä, ja hänen annettiin maansa merkittävimpänä elävänä säveltäjänä matkustaa kohtalaisen usein ulkomaille edustamaan Neuvostoliittoa. Šostakovitš loi yhteyden lukuisiin hänen teoksiaan esittäneisiin länsimaisiin muusikoihin ja etenkin brittisäveltäjä Benjamin Britteniin, jonka koki hengenheimolaisekseen. Kotimaassaan Šostakovitšin teoksia esitettiin laajalti ja jopa pöytälaatikkoon pahimmiksi terrorin vuosiksi jäänyt 4. sinfonia sai kantaesityksensä neljännesvuosisata säveltämisensä jälkeen vuonna 1961.

Elämä Neuvostoliitossa toki oli kaukana auvosta ja vuonna 1966 Šostakovitšin sydän petti, mistä hän ei ikinä toipunut täysin. Uusia teoksia syntyi silti tasaisesti eikä säveltäjän luomisvoima osoittanut hiipumista. Yksi esimerkki Šostakovitšin loppukauden mestarillisista taidoista on heti sydänkohtausta seuraavana vuonna sävelletty viulukonsertto nro 2 cis-molli op. 129, joka on omistettu Neuvostoliiton merkittävimmälle sodanjälkeisen ajan viulistille David Oistrahille. Oistrah oli Šostakovitšin läheinen ystävä ja itseoikeutetusti kantaesitti tämän viuluteokset. Viulukonsertto on itse asiassa Šostakovitšin 60-vuotissyntymäpäivälahja Oistrahille, tosin Šostakovitš muisti vuonna 1908 syntyneen viulistin iän väärin ja teos oli vuoden etuajassa! Konsertto syntyi hitaahkosti, säveltäjän sanoin ”ääni kerrallaan”, mutta valmistui kuitenkin kevään 1967 aikana. Virallinen kantaesitys oli Moskovassa saman vuoden syyskuussa, ja Oistrah esitti uuden konserton uudelleen heti seuraavana talvena New Yorkissa Leonard Bernsteinin johdolla.

Viulukonsertto on muodoltaan tyypillinen kolmiosainen, varsinaisen hitaan osan ollessa keskellä. Kuitenkin raskas kontemplatiivisuus hallitsee suurta osaa

konserttoa. Lyyrisyys ja pureva sarkasmi yhdistyvät laajassa ensimmäisessä osassa. Säestävä orkesteri on klassismiin viittaavan pienehkö ja säästeliäästi käytetty. Ehdottomassa pääroolissa on sooloviulu, jolle Šostakovitš on kirjoittanut muun solistiosuuden lisäksi yhteensä kolme laajaa kadenssia. Ennen näistä ensimmäistä kuullaan lainaus odessanjuutalaisten katukauppiaiden laulusta ja sama melodia toistuu lyhyesti vielä konserton finaalissa – Oistrah oli alunperin Mustanmeren rannalta Odessasta ja viittaus häneen on selvä. Hidas osaa kasvaa hyvin hitaasti. Solistin punoman melodian alla kuullaan orkesterivärien alati monipuolistuva varjomaailma, kunnes kadenssi rikkoo pitkän, mustanpuhuvan linjan ennen solistin hiljentymistä. Hidasta osaa keskeytyksettä seuraava finaali yltyy vihdoin kipakkaan laukkaan täynnä säveltäjälle tyypillisiä piiskan sivalluksia.

Johannes Brahms: Serenadi nro 1 D-duuri

Beethovenin sinfoniat olivat nuorelle Johannes Brahmsille liian ylittämättömiä, jotta hän olisi uskaltanut käydä kilpasille niiden kanssa. Niinpä Brahms tohti julkaista ensimmäisen sinfoniansa vasta kypsässä keski-iässä, vuosien työn jälkeen. Kuitenkin jo nuoruudentöinä syntyneet kaksi orkesteriserenadia sekä ensimmäinen pianokonsertto täyttävät sinfoniset mitat ja osoittavat Brahmsin kyvyt orkesterinkäyttäjänä ja Beethovenin manttelinperijänä.

Serenadi D-duuri syntyi säveltäjän Detmoldin-vuosina hänen toimiessaan kaupungin pienen hovin kapellimestarina ja piano-opettajana. Serenadin ensimmäiset suunnitelmat olivat jousten ja puhaltimien muodostamalle oktetille, mutta ensimmäinen valmis, kuusiosainen versio syntyi nonettikokoonpanolle. Säveltäjän ystävä ja luotettu, viulisti Joseph Joachim, johti tämän version kantaesityksen, mutta kehotti Brahmsia muokkaamaan teoksesta vielä version suurelle orkesterille, ”sinfoniaserenadin”. Brahms ryhtyi toimeen, mutta teoksen ylimääräiset scherzo-osat loitonsivat muotoa perinteisestä sinfoniarakenteesta ja kappaleen nimeksi jäi yksinkertaisesti serenadi.

Teoksessa on kuultavissa viittauksia niin Brahmsille rakkaan Joseph Haydnin D-duurisinfoniaan nro 104, Mozartin puhallinserenadeihin kuin Beethovenin Pastoraalisinfoniaankin. Sinfonian keskiössä oleva Adagio non troppo on laajin hidas osa koko Brahmsin orkesterituotannossa. Serenadin yleisilme on silti kepeähkön valoisa ja lukuisat tanssiosat tuovat serenadiin pikanttia maalaishenkisyyttä.

Teksti: Panu Sivonen