Luonto ja aktiviteetit
Hae kiinnostavia aiheita tyypin ja paikkakunnan valinnalla tai käytä hakusanaa ja paina lopuksi “Näytä hakutulokset”.
14 Hakutulosta, sivu 1/1
Tyhjennä rajaukset-
Satamia Aurinkoreitin varrella
”Aurinkoreitti” käsityksenä on syntynyt 1970-luvulla. Sen ajan toimijat, jotka kehittivät Pohjanlahden veneväyläverkostoja keksivät nimen. Aurinkoreitti kulkee 13 kunnan ja kaupungin merialueen läpi. Venereitti alkaa Siipyynniemen kohdalta Kristiinankaupungissa etelässä ja ulottuu aina Kokkolan Ohtakarille asti.
Väylät kuvataan kuntajakoa käyttäen. Koska kuvattujen väylien määrä on noin 90 niin jako helpottaa selaamista. Lisäksi matkailijoille suunnattu info on Suomessa pitkälti kuntien ja kuntaliittojen ylläpitämää, joten myös tästä syystä on hyvä tietää minkä kunnan alueella liikkuu.
Pohjanmaan saariston on kohtalaisen matala ja kivistä ei ole puute. Navigointi saaristossa vaatii tarkkuutta. Erityistä huolellisuutta vaaditaan lähestyessä laitureita. Tuloväyläkuvaukset on tehty näitä seikkoja silmällä pitäen.
Aurinkoreitin nettisivuilta löytyy aurinkoreitin omia reittiehdotuksia ja suosituksia retki- ja käyntikohteista. Karttahaulla voit helposti hakea käyntisatamia ja satamasivujen kautta tietoja tuloväylästä.
-
Vaasan seudun frisbeegolfradat
Vaasan seudun frisbeegolfkentillä pääset harrastamaan upeissa maisemissa ja vaihtelevassa maastossa. Ratoja löytyy kaikkissa Vaasan seudun kunnissa.
https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/aktiviteetit-ja-luonto/vaasan-seudun-frisbeegolfradat/
-
Kaivosreitti sijaitsee Kaivostien päädyssä Korsnäsissä. Kaivosreitin varrella on nähtävillä vanhaa kaivosaluetta (kaivostoiminta oli toiminnassa vuosina 1960-1973).
Reitti on noin 2 km pitkä ja tasaisen maaston vuoksi helposti käveltävä. Reitin varrella on opasteita, jotka kertovat kaivoksen historiasta sekä kaksi levähdysaluetta. Alueella on myös köysirata (30 m) ja pari ulkopeliä.
https://www.korsnas.fi/bibliotek-kultur-fritid/vandringsleder/
-
Hamnsträsketin vaellusreitti sijaitsee eteläisellä Björköllä Harrströmissä. Soinen reitti on luonnonkaunista aluetta ja siellä on runsaasti eri lintulajistoa, jota voi katsella suolla sijaitsevasta isosta näkötornista.
Reitti on noin 2 km pitkä ja sen varrella on grillikota.
Lisätietoja: www.harrstrom.fi
https://www.korsnas.fi/bibliotek-kultur-fritid/vandringsleder/
-
INGSVA
-
Moikipään noin 2 kilometrin pituinen luontopolku alkaa Moikipään luontoaseman pihalta.
Polun varrella näkyy maankohoamisrantojen geologiaa, kasvillisuutta ja eläimistöä sekä Moikipään vipupookin rekonstruktio (Pohjanlahden ensimmäisen pookin muistomerkki).
Luontopolku on vain vesitse saavutettava.
https://www.luontoon.fi/merenkurkku/reittikuvaukset#moikipaanLP
-
Moikipään luontoasema sijaitsee Moikipään kylän ulkosaaristossa. Luontopolku lähtee luontoaseman pihalta.
Luontopolulla on valittavissa 1/2/3 km:n kierros. Reitin varrella on opasteet sekä Moikipään vipupookin rekonstruktio (Pohjanlahden ensimmäisen pookin muistomerkki).
Lue lisää Moikipään luontopolusta luontoon.fi sivuilla.
https://www.korsnas.fi/bibliotek-kultur-fritid/vandringsleder/
-
Polkuped kajak tarjoaa opastettuja retkejä ja kajakkien vuokrausta. Me sijaitsemme Molpessa Suomen länsirannikolla, noin 30 minuuttia Vaasan eteläpuolella. Molpe on todellinen paratiisi niille, jotka rakastavat merta ja tykkäävät harjoitella erilaisia liikuntaaktiviteetteja, uida tai nauttia hyvästä ruoasta ja mukavasta luonnosta. Tervetuloa!
+358 05 0536 6281
info@polkuped.fi
-
Sebbas - Kvarken Charter
Räätälöidyt elämyspaketit enintään 10 henkilölle, nauti kesästä kauniissa Merenkurkun saaristossa!
Palvelu on suunnattu pääasiassa yrityksille, viranomaisille ja yksityisille ryhmille. Tilauksesta järjestetään myös tavara- ja rahtitavarakuljetukset lähi- ja ulkosaaristoon. Tehdään yhteistyötä muiden Merenkurkun turismin toimijoiden sekä saariston ravintoloiden kanssa.
Risteily järjestetään ulkosaariston olosuhteiden mukaan varustetulla ja katetulla XO 360. Istumapaikkoja on 10 hengelle ja kaikille löytyy kelluntaliivit ja pelastuslautta. Vene on varustettu navigointi- ja kommunikointilaitteilla. Veneessä on myös keittomahdollisuus sekä wc. Veneenkuljettajalla on tietenkin myös tarvittava pätevyys tehtävään.
+358 (0) 400 668 380
kim.sebbas@sebbas.fi
-
-
Waterloo-reitti alkaa Waterloon pururadalta, joka sijaitsee Strandvägenin varrella Korsnäsin ja Molpen välissä (Strandvägen 3681).
Reitti ulottuu Waterloon alueen ja rannikolla sijaitsevan Lisasgrynnanin väliin. Waterloo on kaunis vaellusreitti, jossa maasto on vaihtelevaa. Yhdellä levähdyspaikoista on myös geokätkö.
Reitti on noin 7,3 km (3,66 km yhteen suuntaan).
Waterloo-alueella on myös DiscGolf-rata, kuntoportaat ja boulerata.
https://www.korsnas.fi/bibliotek-kultur-fritid/vandringsleder/
-
West Coast Rib Charter järjestää vauhdikkaita veneretkiä eri saaristokohteisiin.
West Coast Rib Charter aloittaa kesän 2023 venematkat Moikipään saarelle perjantaina 2.6.2023 klo 16.00. Kesä- ja elokuussa RIB-veneajelu lähtee perjantaisin klo 16.00 ja lauantaisin klo 12.00. 1.7.–5.8. venematkan lähtö joka päivä klo 12.00. Lisäksi kesä- ja elokuussa tehdään veneretket Strömmingsbådaniin ja Rönnskäriin. Kesän varauskalenteri löytyy täältä: https://www.westcoastribcharter.com/book-online
HUOM! Uusi lähtöpaikka: Hamnvägen 38, Molpe (käänny vasemmalle ennen Bergön lauttasatamaa)
Ryhmille voi varata veneretkiä muihin kohteisiin. Tutustu palveluhin: West Coast Rib Charter
+358 (0) 50 3672037
westcoastribcharter@gmail.com
-
Westcoast Sportfishing
Westcoast Sportfishing/kalastusopas Johan Nydahl tarjoaa unohtumattomia kalastuskokemuksia Merenkurkun kauniissa saaristossa. Opastan teille tai yrityksellenne hauen, ahvenen sekä meritaimenen heittokalastusta.
Isommille ryhmille teen yhteistyötä muiden kalastusoppaiden kanssa. Järjestämme puolen tai koko päivän retkiä, johon sisältyvät ruokaa ja / tai sauna toivomuksenne mukaan.
+358 50 5532360
info@westcoastsportfishing.fi
-