Tietoa koronaviruksesta

Tietoa koronaviruksesta

Ohita valikko

Exitin kesäkeikka striimattuna su 5.7. klo 18.00

Artikkelin kategoriat: Musiikki ja viihde

Exitin alkuvuoden kiertue peruuntui koronan vuoksi. Nyt yhtye tekee vuoden ensimmäisen konserttinsa livestriimauksena.

Exitin alkuvuoden kiertue peruuntui maaliskuun puolivälissä koronan vuoksi. Heinäkuun alussa Exit tekee näin ollen tämän vuoden ensimmäisen konserttinsa, joka siis koronan myötä nähdään livestriimauksena. Marraskuussa 2020 on luvassa uutta Exitiä, kun yhtye julkaisee albumin, jonka tekeminen on jo aloitettu ja studionauhoitukset tehdään kesällä.

Pekka Simojoki kommentoi:
– Onpa hienoa päästä taas keikalle. Kaiken lisäksi tämä on Exitin historian ensimmäinen striimattu konsertti. Mikään ei voita ihan oikeata ihmisten kohtaamista, mutta olen yllättynyt, miten hyvin tällaiset nettikeikatkin toimii ja kaiken lisäksi yleisöäkin mahtuu paljon enemmän mukaan. Uskon, että saadaan tosi leppoisa ja mukava konsertti, jossa kuullaan monta tuttua laulua, mutta eiköhän sieltä jotain uuttakin löydy. Tervetuloa kaikki mukaan!

Exit-yhtyeen jäsenet ovat Pekka Simojoki (laulu), Matti Puttonen (laulu ja koskettimet), Timo Luoto (rummut), Jari Levy (laulu ja koskettimet), Make Perttilä (laulu ja kitara), Jarkko Jouppi (kitara) ja Timo Jouppi (basso).
Livestream -konsertin tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli.

Konsertin kesto noin 1 h 15 min

Liput myy Tiketti
Hinta alk. 15 €
https://www.tiketti.fi/exit-live-stream-lippuja/69797