
Joulukuuset kututuroiksi -tapahtuma Vaasassa 06.01.2023 klo 10-14
Artikkelin kategoriat: Retket ja opastetut kierrokset
Yleisön tuomia joulukuusia upotetaan jään alle ahventen kutualustoiksi eli turoiksi
Perinteinen Vaasan turotustapahtuma järjestetään loppiaisperjantaina 6.1.2023 klo 10-14 Vaasan Hietasaaressa.
Joulukuusiturojen avulla parannetaan ahventen lisääntymisedellytyksiä luomalla niille lisää sopivia kutupaikkoja. Kuusenomistaja voi tuoda joulukuusensa mukanaan Hietasaaren uimarannalle ja upottaa sen turotuspaikalla jään alle ja parantaa näin henkilökohtaisesti alueen kalakantojen elinolosuhteita.
Joulukuusia upotetaan turoiksi eli ahventen kutualustoiksi/-pesiksi tällä kertaa Pohjoiselle kaupunginselälle, Vaskiluodon penkereen Vaskiluodon puoleisessa päässä sijaitsevan ruovikon edustalle.
Tapahtuman järjestäjinä toimivat totutusti Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK), Pilk Kings (PK) ja Vaasan Urheilukalastajat (VUK) SVK:n Joulukuuset kututuroiksi -aatteen sateenvarjon alla. VUK:n ja PK:n jäsenet tekevät reiät valmiiksi jäähän sekä opastavat ja auttavat kuusien upottamisessa tiiliskivien ja narujen avulla.
Järjestäjät huolehtivat jääturvallisuudesta. Mikäli kuusentuoja kaikesta huolimatta arastelisi jäälle menoa, järjestäjät upottavat joulukuusen jään alle tuojan puolesta.
Autolla paikalle saapuvat voivat pysäköidä ajoneuvonsa Hietasaareen pysäköintialueelle (kopioi linkki avataksesi sen, jos se ei muuten aukea):
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=7007527.232773614&e=227380.76534397824&title=Hietasaaren%20pys%C3%A4k%C3%B6intialue%2006.01.2023&desc=Joulukuuset%20ahventen%20kutupesiksi%20-turotustapahtuman%2006.01.2023%20klo%2010-14%20pys%C3%A4k%C3%B6intialue&zoom=11&layers=W3siaWQiOjIsIm9wYWNpdHkiOjEwMH1d-z
Hietasaaren uimarannalle, josta on järjestetty kulku jäälle turotuspaikalle, tuodaan polttopuita ja tynnyrinpohjia tulenpitopaikoiksi. Kuusentuojat voivat siten tehdä päiväeväsretken samassa yhteydessä, kun tulevat upottamaan joulukuusensa ahvenille kutupesäksi. Mukaan siinä tapauksessa omat grillimakkarat, makkaratikut, muut eväät, juomat sekä istuimet. Nokipannukahvienkin keittäminen onnistuu kolmijalalla varustetulla tynnyritulipohjalla – kunhan keittäjä tuo mukanaan oman notskipannun, vettä ja sumppia.
Ja kaikki muutkin turotuksista kiinnostuneet ovat tervetulleita tapahtumaan. Ja voihan samalla kertaa tehdä talven ensimmäisen pilkkikalastusretken, jolloin omat pilkkivehkeet kannatta ottaa myös mukaan.