Kaarina Heikinheimo: 5+ huonetta
Artikkelin kategoriat: Museot ja näyttelyt
Tekstiilitaidetta, kuparilangasta tekstiilireliefeihin
Kuvataiteilija Kaarina Heikinheimo (s.1946) tunnetaan tekstiilitaiteilijana, jonka taiteellinen ura ulottuu yli viiden vuosikymmenen ajalle. Jo taiteellisen työskentelynsä alusta hän on toteuttanut kokeellisia teoksia usein suuressa mittakaavassa. Hän opiskeli vuosina 1965–1968 Kreeta Pohjanheimon oppilaana Helsingissä ja debytoi Strindbergin taidesalongissa Helsingissä vuonna 1968. Taiteilija asuu ja työskentelee Vaasassa.
Näyttely 5+ huonetta esittelee mittavan taiteellisen uran esteettisenä kokonaisuutena, joka ulottuu ensimmäisestä vuoden 1967 kuparilankateoksesta uusimpiin vuoden 2023 kesäisiin tekstiilireliefeihin. Taiteilijana hän maalaa langalla, joka perinteisen pellavan ohessa tarkoittaa kuparilankaa tai yllätyksellistä lasilankaa. Viiteen huoneeseen on koottu tilallisiksi installaatioiksi taiteilijan koloristisesti ilottelevia tekstiiliteoksia.
Taiteilijana hän edustaa itsenäistä ja omaehtoista käsillä tekemistä. Heikinheimo suunnittelee ja valmistaa kaiken itse, ja sanojensa mukaan rakastaa työtään. Varhaistuotannosta löytyy esimerkkejä maalauksellisista uusklassismiin viittaavista kuvakudoksista, joissa näkyy yhä ihmisfiguuri. Myöhemmässä tuotannossa luonnonmuodot hallitsevat ilmaisua. Vapaasti tilassa seisovat pylväsmäiset tekstiiliteokset kertovat värin ja muodon ohessa tilan hallinnasta. Pellava on taiteilijan päämateriaali. Aiheet ulottuvat merestä ja metsästä arkisiin esineisiin kuten prinsessakakkuun ja karamelleihin. Myös mielikuvitukselliset muodot mahtuvat taiteilijan värikkääseen ilmaisuun.
Taiteilijan teoksia on nähty Suomessa sadoissa näyttelyissä. Julkisiin kokoelmiin päätyneiden teosten lista on vaikuttava ja sen ominaispiirteenä on lukuiset tilausteokset. Runsas tuotanto ulottuu satoihin teoksiin, joista tämä näyttely esittelee noin 80 teoksen valikoiman, jonka on kuratoinut näyttelypäällikkö Maaria Salo yhteistyössä taiteilijan kanssa. Näyttelyn on tuottanut Vaasan kaupungin museot.
Teoskuva: Kaarina Heikinheimo: Kesä, 2022.
Kuva: Olli Pokela.