Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Vaasan museot

Ehtii vielä! Inkeri Julkunen ja muita naivisteja-näyttely on esillä 19.10. asti. Viimeiset yleisöopastukset la 11.10.

Julkaistu: 5.10.2025

Yleisön keskuudessa suosioon noussut näyttely Inkeri Julkunen ja muita naivisteja Pohjanmaan museossa on nyt loppusuoralla. Enää kaksi viikkoa aikaa nähdä näyttelyä!
Yleisöopastukset lauantaina 11.10.
Ruotsiksi klo 13
Suomeksi klo 14
Sisältyy museon pääsymaksuun.

Vaasalainen Inkeri Julkunen (1935–2017) alkoi maalata itseoppineena taiteilijana 1970-luvulta lähtien. Naivismi tyylisuuntana viehätti häntä ja se esitetään hänen taiteellisen tuotantonsa avulla laajemmin Vaasan museoissa. Näyttelyä täydentää valikoima teoksia valtakunnallisesti merkittäviltä aikalaisilta:  Martti Innanen (1931–2014), Alice Kaira (1913–2006), Lea Kauppi (1917–1999) Pirkko Lepistö (1922–2005) ja Tuomas Mäntynen (1932–2024).

Näyttely esittelee taiteilijan tuotantoa 1970-luvulta aina 1990-luvulle saakka. Se sisältää ennen kaikkea öljy- ja akryylimaalauksia sekä joitakin veistoksia. Julkunen maalasi usein lähiympäristöään, joten hänen teoksiinsa on säilynyt tuttuja kaupunkinäkymiä Vaasasta ja Karperön ympäristöstä. Taiteilija kuvasi lämmöllä ihmisiä tutuissa arkiaskareissaan, leikin lumossa tai vapaa-ajan vietossa. Näyttelyn on tuottanut Vaasan museot ja sen on kuratoinut amanuenssi Janna Sirén.

Kuva: Noora Lehtovuori