Ohita valikko
Talo ja taivas

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Familar suunnittelee lastensuojeluyksikköä Västervikiin – Alueen asukkaille järjestetään infotilaisuus

Julkaistu: 7.12.2020

Päivitetty: 8.12.2020

Kaupunginhallitus on päättänyt varata Rajalahdentiellä Västervikissä sijaitsevan tontin Familar Oy:lle uuden lastensuojeluyksikön perustamista varten. Uuteen yksikköön tullaan sijoittamaan lapsia ja nuoria, jotka on otettu huostaan eri syistä.

Tontille suunnitellaan nykyvaatimusten mukainen lastensuojeluyksikkö, jossa on kaksi osastoa ja molemmissa seitsemän asiakaspaikkaa. Yksikön yhteydessä on myös kaksi harjoitteluasuntoa itsenäistyvien nuorten tarpeisiin. Asumisharjoittelussa nuoret opettelevat hoitamaan asioitaan itsenäisesti ohjaajien tuen avulla.

Lastensuojeluyksikkö on lapselle tai nuorelle koti, joten sen tulisi olla mahdollisimman kodinomainen ja osa normaalia yhteisöä ja yhteiskuntaa.

Lastensuojeluyksiköt usein asutuksen seassa

Valtaosa nykyisistä lastensuojeluyksiköistä sijaitsee kaupunki- ja taajama-alueilla muun asutuksen seassa. Myös Västervikin tontti on sijainniltaan lastensuojeluyksikölle sopiva muun muassa alueen luonteen, rauhallisuuden, sosioekonomisen tilanteen ja liikenteellisen saavutettavuuden näkökulmasta. Tontti on asemakaavassa tarkoitettu lähipalvelurakennuksille, joten voimassa olevat kaavamääräykset mahdollistavat lastensuojeluyksikön rakentamisen tontille.

Lastensuojeluyksikön toiminta on valvottua toimintaa ja Vaasan kaupungilla on valvontavelvollisuus sen alueella toimivien yksiköiden osalta. Lastensuojeluyksiköissä henkilökunta on paikalla vuorokauden ympäri ja heille on määritelty selkeät pätevyysvaatimukset.

Ilmoittaudu keskustelutilaisuuteen

Alueen asukkaille järjestetään info- ja keskustelutilaisuus aiheen tiimoilta. Tilaisuuteen osallistuvat Vaasan kaupungin, Familar Oy:n ja KVR-urakoitsija Mediset Hoivarakentajat Oy:n edustajat.

Tilaisuus järjestetään tiistaina 15.12. klo 17-18.30 Microsoft Teamsissä. Voit ilmoittautua tilaisuuteen alla olevan lomakkeen kautta 15.12. klo 16 mennessä.

Voit jättää myös kirjallisen palautteen 31.12.2020 mennessä joko sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@vaasa.fi tai postitse: Kirjaamo, PL 3, 65101 Vaasa

Lisätietoa:

  • Tontinvaraus perustuu kaupunginhallituksen päätöksiin 9.11.2020 306 §, 9.3.2020 60 § ja 25.11.2019 337 §. Päätökset löytyvät kaupungin Tweb-järjestelmästä (Pöytäkirjahaku -> Toimielin: Kaupunginhallitus -> Pöytäkirjahaku).
  • Tontti sijaitsee osoitteessa Rajalahdentie 20 ja Vaasan kaupunki vuokraa tontin Kiinteistö Oy Vaasan Rajalahdentie 20 -nimiselle yhtiölle. Titanium Rahastoyhtiö on perustanut yhtiön lastensuojeluyksikön toteuttamista varten. Familar Oy tulee kohteen käyttäjäksi vuokrasopimuksella.