Ohita valikko
Taiteiden yö

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Ilmoittautuminen Taiteiden yön ohjelmaan alkaa helmikuussa

Julkaistu: 16.1.2020

Taiteiden yötä vietetään tänä vuonna 6.8.2020. Loppukesän taikajuhla järjestetään jo 30. kerran. Ilmoittautuminen juhlavuoden ohjelmaan alkaa helmikuussa.

Taiteiden yön ohjelmaan voi ilmoittautua koko kevään ajan. Tänä vuonna ilmoittautumista on aikaistettu, ja viimeinen ilmoittautumispäivä on 29.5.

Mukaan juhlavuoden ohjelmaan toivotaan mm. taiteilijoita, muusikoita, näyttelijöitä, runoilijoita, tanssijoita, kirjailijoita, taidemaalareita, sirkustaiteilijoita sekä muita aiheesta kiinnostuneita.

– Kutsumme vaasalaisten lisäksi naapurimme tekemään kaikkien aikojen taidekarnevaalia, jossa kaupunki täyttyy ilahduttavista, pienistä ja suurista taidetempauksista, kuvailee kulttuurisuunnittelija Leena Nyqvist.

Tänä vuonna kaupunki haluaa myös entistä enemmän osallistaa asukkaitaan ja esimerkiksi vaasalaisia yrityksiä tekemään yhdessä Taiteiden yön sisältöjä.

–Se, mitä Taiteiden yönä tapahtuu, on juuri sinun päätettävissäsi. Mukaan ohjelmaan voi tuoda oman panoksensa, mitä ikinä keksiikin, kannustaa Nyqvist.

Ilmoittautumislomake tulee Vaasan kaupungin sivulle helmikuun alussa.