Artikkelin kategoriat: Uutiset
Uusista koulumatkakorteista voi tarkistaa turvallisimman koulureitin
Julkaistu: 11.8.2026
Vaasan kaupungin perusopetus on teettänyt koulukohtaiset koulumatkakortit, joista voi muun muassa tarkistaa turvallisimman pyöräily- tai kävelyreitin oman lapsen koululle. Tavoitteena on koulumatkaliikunnan lisääminen.
Koulukohtaiset koulumatkakortit löytyvät kunkin koulun verkkosivulta. Kaikki koulumatkakortit löytyvät kootusti myös yhdeltä sivulta: www.vaasa.fi/koulumatkakortit
Koulumatkakortit jaetaan tänä syksynä koulun alettua painettuna versiona jokaiselle 1. ja 2. luokan oppilaalle.
Koulumatkaliikunta auttaa oppimaan
Koulumatkakorteilla kannustetaan vanhempia mahdollistamaan omien lasten koulumatkan kulkeminen jalan ja pyörällä kouluun.
– Olemme kouluissa huomanneet, että oppilas keskittyy paremmin opiskeluunsa, kun hän on ennen koulupäivänsä alkamista saanut liikunnan avulla itsensä kunnolla heräämään. Omin avuin kuljettu koulumatka on lapselle myös osa arvokasta fyysistä aktiivisuutta, kertoo perusopetusjohtaja Johanna Olsson.
Kouluvuoden aikana 400 matkaa kodin ja koulun välillä
Koululainen kulkee kouluvuoden aikana noin 400 matkaa kodin ja koulun välillä. Siksi koulumatkan kulkutavalla on suuri merkitys lapsen ja nuoren fyysiseen aktiivisuuteen sekä liikkumisen hiilijalanjälkeen.
– Uusista koulukohtaisista koulumatkakorteista näkee, kuinka kauan koulumatka kestää jalan tai pyörällä sekä suositellut ja turvallisimmat reitit kävellen ja pyörällä, Olsson kertoo.
Saattoliikenteelle merkitty omat etäsaattopaikat
Lapsi kannattaa saattaa kouluun kävellen tai pyörällä. Saattoliikenne autolla aiheuttaa ruuhkaa koulun ympäristössä ja lisää liikenneriskejä. Jos lapsi on välttämätöntä tuoda koululle asti autolla, tulee noudattaa koulun antamia saattoliikenteen ohjeita.
– Isommat koululaiset kannattaa jättää kyydistä kauempana, ja sen voi tehdä koulumatkakortin karttakuvaan merkityillä etäsaattopaikoilla. Koulun lähialueen rauhoittaminen saattoliikenteeltä turvaa kävellen ja pyörällä liikkuvien matkoja, Olsson kertoo.
Kannustamme kaikkia koululaisia saapumaan lihasvoimin kouluun!
Koulumatkat ovat mahdollisuus
- Vähemmän ruutuaikaa, lisää ulkoilua ja liikuntaa.
- Kaverin kanssa kulkeminen edistää vuorovaikutustaitoja.
- Koulumatka on osa päivittäistä liikuntasuositusta. (vähintään 1–2 tuntia monipuolista ja ikään sopivaa liikuntaa päivässä)
- Koulumatkat opettavat itsenäistä liikkumista.
- Liikunta virkistää mieltä ja edistää oppimista.
- Kävely ja pyöräily auttavat koulupäivästä palautumista.