Beethoven I
Vaasan kaupunginorkesteri
joht. & sol. Olli Mustonen, piano
Kaksi kokonaista konserttia omistettuna Ludwig van Beethovenin musiikille? Pistämätön idea, ainakin kun kapellimestarina ja pianosolistina toimii Suomen johtaviin Beethoven-tulkkeihin kuuluva Olli Mustonen. Itsekin säveltäjänä ja pianovirtuoosina hän pääsee suoraan kiinni wieniläisen mestarikollegansa sielunmaisemaan, ja tuloksena on syvällisiä ja lumoavia tulkintoja huumoria unohtamatta. Niin orkesterikonsertissa kuin Mustosen soolopianoresitaalissa kuullaan teoksia Beethovenin vielä klassismissa kiinni olevalta varhaiskaudelta sekä pahenevan kuurouden varjostamilta vuosilta, jolloin kaikesta huolimatta syntyivät monet säveltäjän rakastetuimmista sävellyksistä.
Ohjelma
Ludwig van Beethoven:
Pianokonsertto nro 5 Es-duuri op. 73, ”Keisarikonsertto” (1808–1809)
- Allegro maestoso
- Adagio un poco mosso
- Rondo: Allegro
Väliaika
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Sinfonia nro 1 C-duuri op. 21 (1799–1800)
- Adagio molto – Allegro con brio
- Andante cantabile con moto
- Menuetto: Allegro molto e vivace
- Finale: Adagio – Allegro molto e vivace
Solisti
Olli Mustonen
Olli Mustonen on ainutlaatuinen ilmiö nykyajan musiikkielämässä. Menneiden aikojen suurten muusikoiden, kuten Rahmaninovin ja Busonin, jalanjälkiä seuraten hän toimii yhtä aikaa säveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina. Vuodesta 2023 lähtien hän on ollut Lapin kamariorkesterin päävierailija, ja hänen kansainvälinen uransa on vienyt hänet esiintymään maailman johtavien orkestereiden kanssa muun muassa Berliinissä, New Yorkissa, Los Angelesissa, Amsterdamissa, Pariisissa ja Lontoossa.
Mustonen on esiintynyt merkittävissä konserttisaleissa ja festivaaleilla ympäri maailmaa sekä tehnyt pitkän uran kamarimuusikkona. Mustonen on hiljattain soittanut resitaaleja mm. Chicagon Symphony Centerissä, New Yorkin Carnegie Hallissa sekä Sydneyn oopperatalossa. Hän esiintyy lähiaikoina legendaarisessa Lontoon Wigmore Hallissa kahdeksassa konsertissa, ohjelmistossa kaikki Beethovenin 32 sonaattia Säveltäjänä hän tunnetaan erityisesti sinfonioistaan, konsertoistaan ja laajoista kamarimusiikkiteoksistaan. Hänen teoksiaan esitetään kansainvälisesti, ja hän toimii säännöllisesti myös säveltäjävieraana ja residenssitaiteilijana eri festivaaleilla.
Mustosen laaja levytystuotanto sisältää useita palkittuja äänitteitä, kuten Edison- ja Gramophone-palkinnoilla huomioidun levytyksen. Hän toimi vuoteen 2023 asti Turun filharmonisen orkesterin taiteellisena johtajana. Mustonen on saanut muun muassa Hindemith-musiikkipalkinnon, Suomi-palkinnon sekä Pro Finlandia -mitalin.
Teosesittelyt
Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 5, Keisarikonsertto
Ludwig van Beethovenin pianokonsertoista erityisessä asemassa on viimeinen, vuonna 1809 valmistunut Es-duurikonsertto op. 73, joka tunnetaan myös lempinimellä Keisarikonsertto. Beethovenin kuulo oli radikaalisti huonontunut 1800-luvun alkuvuosina ja johtanut hermoromahdukseen vuonna 1802. Tästä hän nousi entistä sisuuntuneempana, mutta paljon tuloja tuoneelle pianovirtuoosin uralle oli pian sanottava hyvästit. Sen sijaan Beethoven keskittyi uusien, entistä yllättävämpien ja etenkin laajempien teosten säveltämiseen, ja tyylinmuutos myös pianokonsertoissa on selkeä.
Beethovenin kolme ensimmäistä pianokonserttoa olivat syntyneet osana hänen projektiaan nousta Wienin johtavaksi pianisti-säveltäjäksi vuosisadan vaihteessa. Vuonna 1806 valmistuneen neljännen pianokonserton solistina hän vielä kykeni soittamaan, mutta viimeistä, viidettä konserttoa hän ei koskaan itse esittänyt. Niinpä hän paneutui konserton yksityiskohtiin erityisellä tarmolla ja sävelsi teokseen ajalle epätyypillisesti myös solistin kadenssit (eli säestyksettömät, vapaat jaksot, jotka yleensä sijaitsevat lähellä osien loppua, mutta tässä konsertossa myös heti teoksen alussa) kieltäen pianisteja keksimästä omia kadenssejaan. Ilmeisesti lisänimi Keisarikonsertto on peräisin Beethovenin kustantajalta Britanniassa, ja nimi onkin käytössä lähinnä saksankielisen maailman ulkopuolella. Beethovenin oma suhtautuminen Eurooppaa valloittaneeseen keisari Napoleoniin oli kompleksinen, ja on hyvä muistaa, että sävellysaikaan keväällä 1809 Napoleonin armeija pommitti Wieniä, joka antautuikin toukokuussa. Vaikka teoksessa on lyyrisetkin hetkensä, on sen yleisilme grandioosi ja herooinen, ja ehkä siksikin osuva lisänimi on tarttunut yleiseen käyttöön. Keisarikonsertto on omistettu Beethovenin korkea-arvoiselle tukijalle, Itävallan arkkiherttua Rudolfille, joka oli keisari Leopold II:n nuorin lapsi.
Teksti: Panu Sivonen
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 1
Beethovenin kehitys säveltäjänä, hänen etenemisensä kokonaisen tyylisuunnan uranuurtajaksi ja modernin sinfoniakäsityksen isäksi, ei tapahtunut tasaisesti ja suoraviivaisesti, vaan suurin harppauksin. Beethoven opiskeli nuoruudessaan Haydnin johdolla, mutta koki, ettei saanut tältä riittävästi arvostusta ja eväitä oman tyylin luomiseksi, ja etsiytyi mm. Johann Georg Albrechtsbergerin ja Antonio Salierin oppilaaksi.
Beethovenin ensimmäinen suuri askel kypsäksi taiteilijaksi tapahtui juuri ensimmäisessä sinfoniassa, jota säveltäjän tiedetään luonnostelleen jo Albrechtbergerin oppilaana 1794–95. Vuosisadan lopun kuluessa hän oli onnistunut saavuttamaan mainetta ennen kaikkea nerokkaana ja taiturillisesti ylivertaisena pianistina ja improvisoijana, mutta sinfonia nosti hänet suoraan varteenotettavien säveltäjien joukkoon.
Teos osoittaa kypsyyttä, josta ei juuri ole viitteitä Beethovenin varhaisemmassa tuotannossa. Huolimatta siitä, että ensimmäiset pianokonsertot (1795, 1796) ovatkin tasapainoisia ja varmalla kädellä kirjoitettuja, vasta sinfoniassa säveltäjän persoonallisuus ja sen mukana viitteet tulevasta kehityksestä nousevat silmiinpistävästi esille.
Persoonallista sävelkielessä on sen rohkeasta dynamiikasta ja harmonioista kumpuava voima, sen terävät kontrastit. Teos on vielä mittasuhteiltaan ja kokonaisestetiikaltaan suurten edeltäjien, Haydnin ja Mozartin sinfonioiden kaltainen, mutta uuttakin sanottavaa säveltäjällä on. Esimerkiksi kolmas osa on otsikoltaan perinteen mukaisesti menuetti, mutta Beethoven alkaa jo siirtyä sirosta ja hovikelpoisesta tanssityylistä kohti riehakkaampaa ja vapaampaa ilmaisua, jonka otsikkona tulisi vastaisuudessa olemaan scherzo.
Merkittävin tyylillinen harppaus Beethovenin luomistyössä tapahtui muutamaa vuotta myöhemmin kolmannessa, Eroica-sinfoniassa, jossa muurattiin peruskivi uudenaikaiselle sinfoniselle säveltämiselle.
Teksti: Matti Lehtonen