Requiem

Arvo Pärt (1935–):
Cantus in Memorian Benjamin Britten (1980)

Richard Wagner (1813–1883):
Pitkänperjantainmusiikki oopperasta Parsifal (1877–1882, ork. Andreas N. Tarkmann)

Gabriel Fauré (1845–1924):

Requiem op. 48 (1877–1890)
1. Introit & Kyrie 

2. Offertorium 

3. Sanctus

4. Pie Jesu

5. Agnus Dei

6. Libera me

7. In Paradisum

Anna-Maria Helsing, kapellimestari

Anna-Maria Helsing on saavuttanut erinomaisen maineen johtavien skandinaavisten orkestereiden ja oopperatalojen parissa. Vuonna 2023 hänet nimitettiin BBC Concert Orchestran ylikapellimestariksi; hän toimi orkesterin päävierailijakapellimestarina vuodesta 2020. Tammikuusta 2025 lähtien hän on myös Vaasan kaupunginorkesterin ylikapellimestari. Vuosina 2010–2013 Anna-Maria Helsing toimi Oulun sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina – ensimmäisenä naisena suomalaisen sinfoniaorkesterin johdossa. Tällä hetkellä hän toimii myös Pietarsaaressa järjestettävän arvostetun Rusk-kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana.

Lyhyessä ajassa suomalainen kapellimestari on johtanut kaikkia merkittävimpiä suomalaisia ja ruotsalaisia orkestereita, muun muassa Radion sinfoniaorkesteria, Helsingin kaupunginorkesteria, Suomen Kansallisoopperan orkesteria, Tukholman kuninkaallista filharmonista orkesteria, Göteborgin sinfoniaorkesteria ja Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesteria. Hän on johtanut myös Philharmonia Orchestraa (Lontoo), Royal Philharmonic Orchestraa (Lontoo), Tanskan kuninkaallisen oopperan orkesteria, Norjan radion orkesteria, Barcelonan sinfoniaorkesteria, Islannin sinfoniaorkesteria, Trondheimsin sinfoniaorkesteria, Odensen sinfoniaorkesteria, Jenaer Philharmonie -orkesteria, Viron kansallista sinfoniaorkesteria sekä Musikkollegium Winterthur -orkesteria (Sveitsi).

Anna-Maria Helsing debytoi Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2008 johtamalla Kaija Saariahon oopperan Adriana Mater. Hän on johtanut useita kantaesityksiä, viimeisimpinä Momo Tanskan kuninkaallisessa oopperassa sekä Karólína Eiríksdóttirin Magnus-Maria kiertueella Skandinaviassa. Hän on johtanut myös tunnettuja oopperoita säveltäjiltä kuten Mozart, Cimarosa, Puccini, Mascagni, Madetoja ja Bernstein muun muassa Tampereen Oopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla. Anna-Maria Helsing kokee erityistä läheisyyttä modernismin ja nykymusiikin sointimaailmaan ja tyyliin.

Tulevan syksyn kohokohtiin kuuluvat Helsingin paluu Tukholman kuninkaalliseen oopperaan johtamaan Britta Byströmin uutta saamelaisoopperaa sekä paluu Brnohon Tšekissä BBC Concert Orchestran kanssa Moravian Autumn -festivaalin avajaiskonserttiin. Tällä kaudella Helsing tekee debyyttinsä Vancouver Symphony Orchestran kanssa Kanadassa sekä South Denmark Philharmonicin ja Wiesbadenin valtionorkesterin kanssa Saksassa. Hän palaa myös Ruotsin radion sinfoniaorkesterin eteen Tukholmassa sekä Odensen ja Göteborgin sinfoniaorkestereiden ja Kuopion ja Joensuun kaupunginorkestereiden vieraaksi.

Anna-Maria Helsing aloitti uransa viulistina (diplomit Pietarsaaren konservatoriosta ja Bydgoszczin musiikkiakatemiasta) ja johti kamarimusiikkiorkestereita ennen kuin toimi Pietarsaari Sinfoniettan taiteellisena johtajana ja Wegelius-kamariorkesterin kapellimestarina. Hän on osallistunut mestarikursseille opettajinaan Jorma Panula, Vladimir Jurowski ja John Carewe. Pian valmistuttuaan Sibelius-Akatemiasta Leif Segerstamin kapellimestariluokalta suomalainen kapellimestari valittiin osallistumaan Allianz-kulttuurisäätiön International Conductor’s Academy -ohjelmaan, jossa hänen ohjaajinaan toimivat muun muassa Esa-Pekka Salonen ja Gustavo Dudamel.

Vuonna 2011 Anna-Maria Helsingistä tuli ensimmäinen kapellimestari, jolle myönnettiin Louis Spohr -mitali Seesenissä (Saksa). Vuonna 1999 hän voitti ensimmäisen palkinnon Varsovassa järjestetyssä nuorten taiteilijoiden 1900-luvun musiikin kansainvälisessä kilpailussa.

Tomi Punkeri, baritoni

Baritoni Tomi Punkeri on valmistunut kirkkomuusikoksi Oulun ammattikorkeakoulusta vuonna 2018 ja musiikin maisteriksi Kööpenhaminan kuninkaallisesta ooppera-akatemiasta vuonna 2020 opettajanaan Jens Søndergaard. Opintojensa jälkeen Punkeri oli osa Kööpenhaminan kuninkaallisen oopperan kaksivuotista Young Artist- ohjelmaa vuosina 2020-2022. Punkerin oopperarooleihin lukeutuvat mm. Papageno (Taikahuilu) , Dandini (La Cenerentola), Schaunard (La Bohème), Ned Keene (Peter Grimes) ja Masetto (Don Giovanni). Elokuussa 2024 Punkeri lauloi Helsingin Juhlaviikoilla sekä Tukholman Baltic Sea- festivaalilla Esa-Pekka Salosen johdolla Shaklovityin roolin Musorgskin oopperassa Hovanstsina

Punkeri on esiintynyt useiden orkestereiden solistina, mukaan lukien Radion sinfoniaorkesteri, Tanskan kuninkaallinen orkesteri, Suomalainen barokkiorkesteri FiBo, Oulu Sinfonia, Kymi Sinfonietta, Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri ja Tapiola Sinfonietta. Punkerin oratorio- ja liedohjelmistoonsa kuuluvat mm. J. S. Bachin Johannes-passio, Matteus-passio, Jouluoratorio, Magnificat ja h-mollimessu. Mozartin ja Faurén Requiemit, Haydnin Missa in tempore bella sekä mm. F. Schubertin Die Schöne Müllerin ja Winterreise sekä R. Schumannin Dichterliebe.

Punkeri on saanut tunnustusta useissa laulukilpailuissa niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Vuonna 2023 hänet palkittiin Klaudia Taev -kilpailun finaalissa erikoispalkinnolla. Muista viime vuosien kansainvälisistä kilpailuista mainittakoon The International Hans Gabor Belvedere Singing Competition, Wigmore Hall/Independent Opera International Song- Competition sekä Councours musical international de Montréal (CMIM). Näissä Punkeri selvitti tiensä semifinaaleihin. Suomessa hänet palkittiin erikoispalkinnolla Lappeenrannan laulukilpailun finaalissa vuonna 2016 ja hän saavutti toisen sijan Helsinki lied – kilpailussa vuonna 2015. Punkeri nimettiin CPHCulturen toimesta ehdolle vuoden 2022 oopperalaulajaksi Tanskassa. Punkeria on kuultu myös mm. Ylen, BBC:n, Sveriges Radion ja DR:n radio- ja tv-kanavilla.

Wilhelmína Tómasdóttir, sopraano

Turkulais-islantilainen sopraano Wilhelmína Tómasdóttir on monipuolinen laulaja, joka on elementissään lavalla. Häntä inspiroi tarinat musiikissa ja sen takana, ja häntä onkin kutsuttu laulavaksi näyttelijäksi. Ooppera on hänellä lähellä sydäntä ja vuonna 2025 hän depytoi Ilmajoen Musiikkijuhlilla esittäen pääroolin Katariina (Pulkkis: Isoviha). Kaudella 2025-2026 hän esiintyy mm. Suomen kansallisoopperan lastenoopperoissa Sevillan parturi (Rossini, Koivisto) ja Tähtiainesta (Nykänen).

Tómasdóttir nauttii uudesta musiiksta ja hän on kantaesittänyt Katariinan roolin lisäksi roolit Maria (Räsänen: Viimeinen lautta, 2023), Lilaloo (Ahola:
Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla, 2021) ja Isoäiti (Autio: Logicomix, 2017).

Oopperoiden ohella Tómasdóttir esittää liedmusiikkia sekä isoja kuoroteoksia ja hän onkin esiintynyt oratorioklassikoiden lisäksi myös esim. Pekka Kostiaisen Triduum Paschalen (Matjeveff, 2024) ja Saint-Saënsin Oratorio de Noëlin (Sorensen, 2023) solisteina. Liedmusiikissa Tómasdóttiria kiehtoo runouden ja musiikin välinen yhteys ja miten ne ruokkivat ja syventävät toisiaan luoden jotain uutta ja ihmeellistä. Tómasdóttirin vahva lavakarisma ja kyky tulkita tekstejä ovat tuoneet hänelle kilpailumenestystä: vuonna 2018 hän voitti Helsinki Lied -kilpailun pianisti Siiri Ylijoen kanssa. Hän on yltänyt myös semifinalistiksi Havets Röst
-laulukilpailussa vuonna 2023 ja Lappeenrannan laulukilpailussa vuonna 2025.

Tómasdóttir aloitti musiikkiopintonsa poikkihuilistina ja lukiossa huilun vierelle löysi tiensä myös klassinen laulu. Tällä hetkellä hän viimeistelee laulutaiteen opintojaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opettajanaan Annika Ollinkari. Vapaa-ajallaan hän nauttii lukemisesta, ristikoiden ratkomisesta ja vesijumpasta.

Kamarikuoro Canticum Maris

Kamarikuoro Canticum Maris on Vaasan suomalaisen seurakunnan yhteydessä toimiva kuoro. Sen perusti vuonna 2020 sitä edelleen johtava Dir. Mus. Tarja Viitanen.

Canticum Maris on nuoresta iästään huolimatta vakiinnuttanut asemansa nopeasti Vaasan musiikkielämässä taitavana ja kunnianhimoisena esiintyjänä. Haastavat kuoroteokset ja vaativa a cappella -ohjelmisto kehittävät kuoroa, joka tähtää mm. suurten kirkkomusiikkiteosten esittämiseen.

Kuoro on esiintynyt monissa Ylen radio- ja tv-lähetyksissä. Yhdessä Vaasan kaupunginorkesterin kanssa Canticum Maris on toteuttanut useita projekteja, kuten Brahmsin Ein Deutsches Requiem, Händelin Oratorio Messias, Bachin Jouluoratorio ja Haydnin Vuodenajat. Yhteisiin tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu mm. Bachin Matteus-passio keväällä 2027.

Arvo Pärt: Cantus in Memorian Benjamin Britten (1980)

Brittisäveltäjä Benjamin Brittenin kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Britten oli Dmitri Šostakovitšin varsin läheinen ystävä, ja 1970-luvun kuluessa hänen musiikkinsa alkoi suuresti kiinnostaa omaa tyyliään etsinyttä virolaissäveltäjä Arvo Pärtiä. Pärt on kertonut, että tieto Brittenin kuolemasta vuonna 1976 järkytti häntä suuresti, etenkin, kun hän ei ollut vielä ehtinyt luoda minkäänlaista henkilökohtaista kontaktia tähän vanhempaan ja toisella puolella Eurooppaa eläneeseen kollegaansa. Pärt on verrannut Britteniä sävelkielen puhtaudessa 1300-luvun ranskalaissäveltäjä Guillaume de Machaut’hon.

Vuoteen 1980 mennessä Pärt oli jo löytänyt minimalistisen, henkisyydestä ammentavan tyylinsä, jonka hän nimesi tintinnabuliksi, ”pieniksi kelloiksi”. Pärt oli tuossa vaiheessa muuttanut neuvosto-Virosta Länsi-Berliiniin, jossa meni vielä muutama vuosi ennen suurta läpimurtoa yleisön tietoisuuteen. Cantus in Memorian Benjamin Britten on sävelletty jousiorkesterille ja putkikellolle. Viulujen toistuvan, laskevan aiheen alla kulkee basson ja väliäänten hitaampi pohjavirtaus musiikin intensiteetin kasvaessa koko teoksen ajan. Lopuksi soimaan jää vain yksittäinen kello, kuin muistutuksena elämän katoavaisuudesta – tai jatkumisesta eri muodossa.

Richard Wagner: Pitkänperjantainmusiikki oopperasta Parsifal (1877–1882)

Richard Wagnerilla saattoi sävellysprosessi ottaa vuosikymmeniä ensimmäisistä ideoista lopulliseksi oopperaksi – tai kokonaistaideteokseksi, kuten Wagner oopperoitaan kutsui. Eri oopperoiden teemat kietoutuvat hänellä usein yhteen, vaikka niiden käsittely saattaa olla hyvinkin erilaista eri aikoina syntyneissä oopperoissa. Wagnerin viimeinen ooppera, pyöreän pöydän ritarikunnasta kertova Parsifal sai alkusysäyksensä jo vuonna 1845 Wagnerin luettua Wolfram von Eschenbachin 1200-luvulla kirjoittaman runoelman Parzival. Meni vuosikymmen ja Eschenbachin runoelma sekoittui Wagnerin suunnitelmissa Arthur Schopenhauerin ja idän filosofioiden kanssa astetta moniulotteisemmaksi keitokseksi. Wagner on itse kertonut saaneensa innoituksensa Parsifalin Pitkänperjantainmusiikkiin suuresta luontokokemuksesta Zürichissa juuri pitkänäperjantaina vuonna 1857. Tämä kokemus laittoi alulle Parsifal-oopperan, jonka luominen tosin keskeytyi ensin Tristan ja Isolde- sekä Nürnbergin mestarilaulajat -oopperoiden ja myöhemmin Niebelungin sormus -tetralogian säveltämisen takia. Lopulta Parsifal valmistui vasta vuonna 1882, vuotta ennen säveltäjän kuolemaa, ja suurin osa sävellystyöstä tapahtui vuoden 1877 jälkeen Sormus-kokonaisuuden jo valmistuttua.

Oopperan päähenkilö Parsifal on viaton nuorukainen, joka päätyy pyhää Graalia vartioivien sormuksen ritareiden matkaan ja pelastaa juuri viattomuutensa avulla ritarien päällikön Amfortasin. Pitkänperjantainmusiikki on oopperan kolmannesta näytöksestä. Rasittunut Parsifal löytää itsensä kukoistavalta niityltä, jolla ”koko luomakunta – kaikki mikä kukoistaa ja mikä pian lakastuu – kiittää”. Vanha sormuksen ritari Gurnemanz paljastaa Parsifalille, että kyseessä on pitkänperjantain taika. Yksi Wagnerin Pitkänperjantainmusiikissa käyttämistä johtoaiheista on niin sanottu Dresden-aamen, kuusisävelinen nouseva kulku, jota kuulee useissa Saksin alueen kaupungeissa kirkonkellojen soittamana. Parsifal käsitteleekin Wagnerin oopperoista tarkimmin kristinuskoa, vaikkakin lopullisen tulkinnan tekeminen oopperan tarkoitusperistä on varsin vaikeaa, sillä säveltäjä käsittelee teemaa itselleen tyypillisesti hyvin monitahoisesti. Orkesteroinnin puhallinyhtyeelle on tehnyt Andreas N. Tarkmann.

Gabriel Fauré: Requiem (1877–1890)

Helposti tulee unohtaneeksi, että ennen Claude Debussyn luomaa radikaalia uutta musiikkityyliä impressionismia Gabriel Fauré (1845–1924) – ranskalaisen yksinlaulun mestari – kirjoitti itse asiassa edistyksellisintä ranskalaista musiikkia. Debussyn tavoin nuori Fauré joutui Wagnerin lumoamaksi, mutta ei lopulta antautunut matkimaan tätä vaan onnistui kehittämään varsin persoonallisen, oman tyylinsä. Fauré opiskeli musiikin uudet virtaukset tunteneen Camille Saint-Saënsin johdolla ja aloitti työuransa urkurina ja kirkkomuusikkona Pariisin seudulla. Myöhemmin hänestä tuli Pariisin konservatorion sävellyksenopettaja ja lopulta konservatorion johtaja. Työkiireistään johtuen hän – kuten Gustav Mahlerkin – kykeni säveltämään vain loma-aikoina.

Fauré on sanonut, ettei hän säveltänyt requiemiaan eli sielunmessuaan kukaan tietty henkilö mielessään vaan ”omaksi ilokseen”. Fauré menetti kuitenkin molemmat vanhempansa requiemin sävellystyön aloittamisen aikoihin 1880-luvun puolen välin tienoilla. Teos valmistui usean vuoden kuluessa ja itse asiassa Libera Me -osa on jo vuodelta 1877. Fauré käsittelee messun muotoa hyvin vapaasti, joten teos on tarkoitettu ehkä ennemmin konsertti- kuin jumalanpalveluskäyttöön. Orkestrointi on ekonomista ja soinnin perusta tulee matalista jousista. Ensimmäisissä, lopullista selvästi lyhyemmissä versioissa teoksesta puuttuivatkin viulut ja puupuhaltimet kokonaan. Vaikka teos valmistui jo vuonna 1890, tapahtui sen lopullinen orkestrointi vasta aivan vuosisadan vaihteessa, ja tämän yleensä konserteissa kuultavan version kantaesitys oli vuonna 1900.

Teoksessa on seitsemän osaa (kun johdanto ja Kyrie lasketaan yhdeksi osaksi). Tenori- ja etenkin sopraanosolistia Fauré käyttää hyvin säästeliäästi ja teoksessa pääosan tekstistä esittääkin kuoro, usein unisonossa eli yksiäänisesti. Teoksen keskellä oleva Pie Jesu -sopraanosoolo tosin saattaa olla osista tunnetuin, sillä sitä kuulee usein erikseenkin esitettynä. Requiemin teksti on pääosin latinanankielistä messutekstiä, joskin Fauré teki tekstiin useita pieniä muutoksia. Musiikin yleisilme on sielunmessuksi poikkeuksellisen valoisa, ja luopumisen ja surun sijaan etusijalla on lohdutus kuoleman tuomasta ikuisesta levosta. Ehkä ajatus antoi rauhaa etenkin 1880-luvulla usein masennuksesta kärsineelle Faurélle.

Teksti: Panu Sivonen