Pääesiintyjät
Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miehet
Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miesten toiminta käynnistyi kesällä 2017. Kuorossa laulaa tällä hetkellä 38 laulajaa eri puolilta Suomea aina Helsingistä Ouluun ja Porista Joensuuhun.
Periodiluonteisesti toimivan kuoron tarkoitus on tarjota taitaville mieskuorolaulajille ja mieskuorojen johtajille ammattimainen työympäristö, kuitenkaan häiritsemättä jäsentensä muiden aktiivikuorojen toimintaa. Koelauluja järjestetään muutaman kerran vuodessa eri paikkakunnilla.
Kuoroa johtaa Suomen Mieskuoroliiton taiteellinen johtaja Paavo Hyökki.
Peltomiehen rukous –konsertti, kapellimestarina Jorma Panula
Seinäjoen kaupunginorkesterin jousikvartetti ja naiskuoro Tuulivoima
Jorma Panulan säveltämässä ja Pekka Santalan kirjoittamassa teoksessa peltomies kohtaa kirkon hiljaisuudessa mieltään painaneen muiston, jossa isoisänsä isä ajoi oveltaan pois kolme nälkäistä ja rääsyistä huutolaispoikaa antamatta heille ruokaa. Peltomies pääsee sovintoon itsensä ja menneisyytensä kanssa ja hänelle selviää oman työnsä merkitys kyntää, kylvää, niittää ja korjata. Uudistunein mielin hän puhkeaa ylistysvirteen, johon kirkkokansa yhtyy. Tärkeä viesti oikeudenmukaisuudesta on ajankohtainen yhä 37 vuoden jälkeen.
Teoksen tarina sai alkunsa Ilmajoen vanhalta hautausmaalta, jonka hautakivet muistuttavat 1800-luvun tuhoisista nälkävuosista. “Löydettiin aihe, semmoinen pieni hautuumaa, johon on haudattu kakaroita 1800-luvulla”, teoksen johtava säveltäjä-maestro Jorma Panula kertoo. ”Lukoo sen libreton, kuvitteloo asian, siinä on niin paljon tunnelmaa ja asiaa, jotta siitä vaan visertämähän”, Panula kuvaa sävellysprosessia omaan panulamaisen tyhjentävään tyyliinsä.
Teos kantaesitettiin Kurikan kirkossa vuonna 1984 ja sitä on sittemmin esitetty myös ulkomailla ja ympäri kotimaata.
Tuulivoima
Vuonna 2013 perustetun Tuulivoima-naiskuoron laulajat kokoontuvat säännöllisesti Seinäjoelle harjoittelemaan. Kuoro on viime vuosina toteuttanut isoja teoksia, muun muassa Lakeuden naiset: sisua ja sydäntä -musiikkinäytelmän (2017, Seinäjoki) sekä Peltomiehen rukouksen näyttämöversion.
Lastenkonsertti: Sininen pallo – Tuomo Rannankari
Koko perheen konsertissa pohditaan, miten pidetään huolta yhteisestä leikkipaikasta eli maapallosta. Lasten tv-ohjelmista tutun ja vuoden 2019 lastenmusiikintekijänä palkitun Tuomo Rannankarin lauluissa kerrotaan leikin, ystävyyden, tunnetaitojen, käytöstapojen, ravinnon, terveyden, liikunnan ja luonnon merkityksestä.
Sininen pallo konsertissa toimii kapellimestarina Jaakko Jauhianen.
Kampin laulu
Kamarikuoro Kampin Laulu on kunnianhimoinen, noin 40 laulajan kamarikuoro, joka etsii uusia polkuja kuoromusiikkiin, mutta pitää samalla yllä kamarikuorolaulun perinteitä.
Kampin laulu on ollut mukana tilaamassa uutta kuoroteosta ruotsalaiselta Jacob Mühlradilta ja teoksen tilanneet kuorot kantaesittävät teoksen neljällä eri mantereella toukokuussa 2023. Vaasan XXIX kuorofestivaaleilla toteutuu Euroopan kantaesitys Mühlradin kuoroteoksesta.
Kampin laulun kuoronjohtajana toimii Saara Aittakumpu.
TAMK Choral company
TAMK Choral Company on säkenöivä showkuoro, jonka tekemisessä korostuu yhdessä luominen laulun, liikkeen ja vahvan tarinankerronnan voimalla. Kuoron laulajat ovat Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoita pääosin musiikkiteatterin sekä musiikkipedagogiikan aloilta. TAMK Choral Companyn ohjelmisto kattaa musiikkia aina musikaaleista kansanmusiikkiin ja popista pöytälauluihin ja sitä valmentaa TAMKin kuoronjohdon lehtori Markus Yli-Jokipii.