Ohita valikko
Merenkurkun Saaristo kuuluu UNESCON maailmanperintökohteisiin.
Soutaja soutaa kohti Valassaaria

Saaristolaiselämää

Erikoinen luonto ja kekseliäät saaristolaiset elävät rinta rinnan Merenkurkun saaristossa. Täällä eletään saaristolaiselämää aidoimmillaan ja mukaudutaan maankohoamisen aiheuttamaan muuttumisleikkiin.

Maankohoaminen on todella heijastunut saaristolaisten jokapäiväiseen elämään. Rannat ovat vähitellen muuttuneet pelloiksi ja kala-apajat, veneväylät sekä satamat ovat vaihtaneet paikkaa. Kauniisti koristellut talot on rakennettu moreeniharjanteiden päälle ja pelloilta raivatut lukemattomat kivet on kasattu kiviaidoiksi.

Elantoa ja elämänmenoa saaristossa

Hauen kalastusta rysällä.
Kuva: Hans Hästbacka

Elämää ahdin antimilla

Saariston ihminen on aina ollut riippuvainen merestä, joka tarjoaa sekä ravintoa että kulkuväylän. Muinaisista hylkeenpyynti- ja kalastusperinteistä näkyy merkkejä eri puolilla saaristoa: kiviuuneja, merimerkkejä, venevalkamia ja verkonkuivaustelineitä. Bodbackin vanhassa satamassa Svedjehamnin kupeessa voit itse todistaa entisajan kalastuselinkeinon olemassaoloa.

Hylkeenpyynti vei kevättalvella viikkoja tai jopa kuukausia, ja miehet asuivat suurissa puuveneissä alkeellisissa oloissa. Hyytävässä viimassa lämmitti vain paloviina. Naiset ja lapset pitivät kotia ja tiloja pystyssä hylkeenpyynti- ja kalastusretkien ajan. Kalastukseen osallistui tavalla tai toisella koko kylä, ja verkkoja selviteltiinkin usean sukupolven voimin.

Ylämaankarjaa Bodbackin vanhan sataman alueella.
Kuva: Piia Orava

Elämää nousevalla maalla

Merenkurkun kivikkoinen ja rikkonainen maasto ei välttämättä ensisilmäyksellä tuntuisi sopivan laidun- tai viljelysmaaksi. Sitkeät saaristolaiset ovat kuitenkin löytäneet keinot, ja saaristossa voikin nähdä viljelyksiä ja niittyjä. Karjalle saaristo on oiva paikka, sillä pedot eivät uhkaa saarilla. Tosin lypsymatkat saattoivat venyä pitkiksi. Nykyään voit nähdä saariston laitumilla lampaita, hevosia ja ylämaankarjaa.

Saaristolaiset saavat olla ylpeitä kekseliäisyydestään ja kädentaidoistaan. Vallankumouksellinen, kahden solmun taitava kone kalastusverkkojen punomiseen kehitettiin 30-luvulla. Kädentaito näkyy upeasti taidolla veistetyissä ja koristelluissa pirttikalustoissa, jotka olivat usein tehty kestävästä ajopuusta.

Matka jään ja aaltojen yli 

Niin kauan kun on lasti kulkenut Merenkurkun yli, on myös matkustettu. Talvisin jään yli on liikuttu jalkapatikalla, hiihtäen ja hevosreellä ankaria olosuhteita uhmaten. Jäätie oli tärkeä reitti saarelta toiselle, mantereelle ja jopa Ruotsiin saakka. Jäinen talvitie oli aktiivisessa käytössä vielä 1960-luvulla.

Säännöllistä matkustajaliikennettä eri kokoisilla aluksilla ja veneillä alettiin mainostaa 1830-luvun lopulla. Matkustaminen oli vielä sen verran harvinaista, että Vaasan paikallislehden matkustajauutisista tutkittiin aina kiinnostuneina matkaajien nimet ja tittelit.

Salakuljettajien saaristo

Postisoutuveneitä Svedjehamnissa.
Kuva: Pekka Mäkynen

Virallisen kaupan rinnalla on Merenkurkussa osattu aina myös tehdä pimeää bisnestä. Salakuljetettu on milloin mitäkin: arvokasta suolaa korkeiden verojen välttämiseksi, viinaa kieltolain aikana ja jälkeen, aseita ja jopa ihmisiä. Myös kahvi, kaakao, tupakka, mausteet, sakset, tina sekä kumi ovat olleet salakuljettajien lasteina. Merenkurkun vaikeakulkuinen saaristo oli täynnä piilo- ja varastointipaikkoja, joista vain paikalliset tiesivät, eikä veneistä ollut pulaa.

Joinain aikoina voidaan sanoa, että töitä tarjosi joko salakuljetus tai tullilaitos. Kun työtä oli vaikea saada, saattoi samakin henkilö siirtyä yhdestä leiristä toiseen.

Salakuljetustakin oli eri vakavuusastetta. Väkijuomien salakuljettajat vaativat ympärilleen alamaailman verkostot ja isot lastit, kun taas kahvia salakuljetti lähes jokainen paatti joskus. Maalahdessa muistellaan tarinaa veneveijareista, jotka vapaakirkon kokouksen jälkeen kokivat herätyksen ja jättivät viinatrokauksen – siirtyäkseen salakuljettamaan kahvia.

Jättiläisen jalanjäljissä

Jättiläinen maailmanperintöportilla
Kuva: Tuija Warén

Kerrotaan, että kauan sitten, aikana, jolloin Ruotsi ja Norja olivat jättiläisten maata, Finn-jättiläinen karkotettiin maasta tämän tekemien ilkitöiden vuoksi. Muistoksi kodistaan ja puolustautuakseen peikkoja vastaan jättiläinen otti mukaansa kivillä täyttämänsä suuren nahkasäkin ja lähti etsimään paikkaa, johon asettua. Hän lähti kohti itää, mutta kahlattuaan puoliväliin Merenkurkkua säkkiin tuli reikä ja kiviä alkoi putoilla säkistä pikkuhiljaa. Näistä muodostui Valassaaret ja monet muut seudun saarista ja luodoista. Kun jättiläinen pääsi Panike-nimiseen paikkaan, säkin pohja hajosi kokonaan ja loput kivet putosivat mereen. Kiukuspäissään jättiläinen viskeli kiviä vielä ympäriinsä. Näistä kivistä syntyi Raippaluoto, Björkö ja Vallgrund. Säkin rikkoutumispaikalle jäi suurin osa lopuista kivistä.

Perinteikäs postisoutu ja lampaat kesälaitumilla

Periteikäs postisoutu on osa saaristokulttuuria.
Kuva: Seppo Lammi

Tervalta tuoksuvat puuveneet, valkeisiin purjeisiin tarttuva merituuli ja monien airoparien rytmikkäät vedot. Merenkurkun saariston kesän kohokohtia on perinteikäs postisoutu, jolla kunnioitetaan lähes 300 vuotta jatkunutta postin kuljetusta Merenkurkun Svedjehamnin ja Ruotsin Holmön saaren välillä. Vuorovuosin matkaan lähdetään joko Suomen tai Ruotsin puolelta.

Postisoudun ohella Merenkurkussa vallitsee toinen perinne: lampaiden kesälaiduntaminen ulkosaarissa. Lampaat kuljetetaan veneellä saariin kesäksi, jossa ne pitävät huolen ettei maisema pääse reheivöitymään liikaa. Lampaiden kuljetus on hauska tapahtuma, sillä harvemmin näkee lampaita veneilemässä! Lampaiden kaulassa kilkattavan kellon voit kuulla Björkö-Paniken vaellusreitin alkupäässä.

Lampaat hoitavat saariston perintömaisemaa.
Kuva: Pekka Mäkynen