Ohita valikko

Happy People of Vaasa

Rony Francis

rou

Milloin muutat Vaasaan? Tämän kysymyksen suomalainen esihenkilöni esitti minulle ollessani työmatkalla Vaasassa vuonna 2011. En voinut kuvitella, miten tämä yksinkertainen lausahdus tulisi muutaman vuoden kuluttua mullistamaan elämäni täysin.

Vuodesta 2008 olen työskennellyt Citecin Mumbain toimipisteessä Intiassa. Kolme vuotta myöhemmin 2011 matkustin ensimmäistä kertaa Suomeen, kun esihenkilöni määräsi minut työskentelemään pari kuukautta Vaasan toimipisteessä. Kaksi kuukautta oli tarpeeksi pitkä aika päätyäkseni siihen tulokseen, että haluan muuttaa Vaasaan. Perhesyistä johtuen, en kuitenkaan pystynyt muuttamaan välittömästi.

Kun lopulta muutin vuonna 2019, kieleen liittyvät haasteet vaikeuttivat jonkin verran asettautumista. Työkaverini olivat kuitenkin suurena apuna ja heidän ansiostaan pystyin nopeasti sopeutumaan uuteen ympäristöön ja tutustumaan kaupunkiin.

Eniten arvostan Vaasassa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen mahdollisuuksia. Perhe-elämää ja henkistä hyvinvointia korostetaan Suomessa ja sitä arvostan itse todella paljon. Kotimaassani Intiassa työ- ja vapaa-aikaa ei pystyn selvästi erottamaan toisistaan. Esihenkilö tai kollega saattoi soittaa työajan jälkeen illalla kello 21, mikä aiheutti oman uupumiseni ja burnoutin.

Vaasassa löysin mielenrauhan ja elämäni täällä on autuasta. Pidän työstäni, saan viettää tarpeeksi aikaa perheeni kanssa ja kaikki tarvitsemani asiat ovat lähellä.

Kuluneiden kolmen vuoden aikana Vaasa on ollut hyvinvointini ja onnellisuuteni tyyssija. Eräs suosikkikohteistani on Stundarsin ulkoilmamuseo, jossa etenkin joulunalusaikaan saa kokea todellista iloa ja joulutunnelmaa.

Fernanda Arriaga

Oltuani 2020 Vaasassa yhden lukukauden vaihto-oppilaana tiesin, että Vaasa on minun kaupunkini ja että minun on pakko palata. Kaksi vuotta myöhemmin, olen palannut tänne jatkamaan opintojani ja elämään kaupungissa, joka on hurmannut minut täysin.

Vaasassa viettämäni puolen vuoden aikana olen tuntenut olevani täysin turvassa: olen kävellyt yöaikaan ja pimeinä talvipäivinä tietäen, ettei minulle tapahdu mitään pahaa. Tunnen vapautta, itsevarmuutta ja ennen kaikkea rauhaa ja turvaa.

Vaasa on pieni, kodikas kaupunki, josta löytyy kaikki tarvitsemani. Joka päivä rakastun uudestaan kaupungin lämpimään tunnelmaan ja korkeakoulujen luomaan eloisaan ympäristöön. Tämä kansainvälinen yhteisö mahdollistaa eri kulttuureihin tutustumisen ja uusien ystävyyssuhteiden luomisen ympäri maailmaa.

Lempipaikkani Vaasassa ovat kauppatori keskustassa ja Hietasaari vastapäätä omaa Åbo Akademin yliopistokampustani.

Suomen talveen tottuminen on ollut haasteellista, olenhan kotoisin Etelä-Meksikosta, jossa on yleensä lämmintä ja aurinkoista koko vuoden, mutta olen ajan myötä kehittänyt omia keinoja selättää pimeä ajanjakso. Paneudun harrastuksiini kuten lukeminen ja amerikkalaisen jalkapallon seuraaminen ja vietän aikaa ystävieni seurassa ja keksimme yhdessä paljon tekemistä. Nykyään voin sanoa sopeutuneeni täysin säähän ja odotan jo lumisia hankia.

Suoritettuani maisterin tutkinnon, suunnitelmissani on espanjan kielen opettajan pätevyys ja kasvatusalan tohtoriopinnot. Seuraan jatkossakin lumoavia auringonlaskuja Åbo Akademin luokkahuoneeni ikkunasta, samalla kun uneksin rauhaisasta tulevaisuudestani täällä Vaasassa.

Chamara Dissanayake

On täysin normaalia kokea kulttuurishokki, kun muuttaa uuteen maahan, etenkin jos se sijaitsee toisella mantereella. Tätä en kuitenkaan itse kokenut saapuessani vaimoni kanssa neljä kuukautta sitten Vaasaan.

Olen kotoisin Sri Lankasta, yhdestä Intian valtameren merkittävimmistä rannikkokaupungeista nimeltä Negombo, joka on tunnettu kalateollisuudestaan. Muuttaessani Vaasaan vaimoni opintojen takia, saimme onneksi asunnon läheltä Onkilahtea ja lyhyen kävelymatkan päässä Mansikkasaaren uimarannasta. Pystyin aistimaan kaupungin tunnelmaa ja koin välittömästi Vaasan olevan toinen rannikkokotikaupunkini.

Huomasin nopeasti, miten helppoa elämä Vaasassa on. Uskomattoman kauniin luonnon läheisyys metsineen, rantoineen, puistoineen ja vaellusreitteineen. Lisäksi lukuisat kaupat, korkeakoulut ja apteekit. Joka paikkaan pääsee kävellen tai pyöräilen, mikä säästää sekä aikaa että energiaa ja tekee minut yksinkertaisesti onnelliseksi.

Vaasa monine uskomattomine maisemineen ja vuodenaikoineen on myös täydellinen paikka jatkaa valokuvausharrastustani.

Paikallisilta saamani apu on myös erittäin suuri etu. Muuttoni jälkeen rekisteröidyin Vaasa Welcome Office Newsletter -postituslistalle ja Vaasa Spouse Programme -puolisohjelmaan, mikä on laajentanut sekä henkilökohtaista että ammatillista verkostoani.

Suurin unelmani tällä hetkellä on löytää markkinointi- ja myyntikokemustani vastaavan työpaikan. Onnistuakseni tässä, olen ensi vuonna mukana Business Lead –kehitysohjelmassa. Toivon, että se nopeuttaa työllistymistäni ja että se on alku ammatilliselle polulleni täällä Vaasassa.

Karla Miranda

Olen asunut Vaasassa vajaat neljä kuukautta ja voin onnekseni todeta, että olen täällä saanut kokea paljon asioita jotka saavat minut tuntemaan kiitollisuutta ja onnea.

Tunnen Vaasassa todellista turvaa ja vapautta, kaupunki on turvasatamani. Täällä monet asiat sujuvat luonnostaan ja pystyn toimimaan itsenäisesti, toisin kuin kotimaassani Meksikossa, jossa tukeuduin usein äitini apuun yksinkertaisissakin tehtävissä. Vaasassa olen oppinut tuntemaan todellisen minäni ja olen siitä ikuisesti kiitollinen.

Suoritan tällä hetkellä opetusharjoittelua Vasa övningskolanin peruskoulun yläluokilla ja ilolla seuraan, miten oppilaiden espanjan kielen taidot kehittyvät. Tämä lisää omia onnellisuuden ja onnistumisen tunteitani.

Minulle Vaasassa yhdistyy maagisella tavalla kaikkien ulottuvissa oleva luonto ja ihanat, aina avuliaat ihmiset.

Sasini Gunasekera

Muutin Vaasaan neljä kuukautta sitten suorittamaan kansainvälisen talouden maisterintutkintoa Vaasa yliopistolla.

Vaasassa kokemani rauha ja onni ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että tänne muutto oli oikea ratkaisu. Kun pääsee kaikkialle jalan tai pyörällä, säästyy turhalta stressiltä. Minun ei tarvitse jonottaa bussiin tai lähteä kiireessä aikaisin aamulla välttääkseni liikenneruuhkat, kuten kotimaassani Sri Lankassa oli pakko tehdä.

Tärkeitä syitä onnellisuuteeni täällä ovat myös puhdas ilma ja ympäristön vehreys. Minuun tekee vaikutuksen, miten vaasalaiset huolehtivat ympäristöstään ja miten luonto asetetaan tärkeysjärjestyksessä ykköseksi.

Tähtäimessäni on nyt oman alani harjoittelupaikka, jonka pohjalle voin rakentaa ammatillista uraani Suomessa. Nautin myös ulkoilmaelämästä ja odotan innolla näkeväni lunta ensimmäisen kerran elämässäni.

Liya Antony

Saavuin aviomieheni kanssa kaukaa Etelä-Intiasta Vaasaan vuonna 2019. Mieheni suomalaisten kollegoiden tuella, pystyimme hiljalleen asettautumaan tänne ja nyt voin sanoa, että koen olevani yksi Vaasan onnellisista asukkaista.

Jos kiteytän onnellisuuteni salaisuuden kahteen osaan, valitsisin sosiaalisen kanssakäymisen ja matkailun. Vaasa on aktiivinen kaupunki, jossa on tarjolla paljon kulttuuririentoja ja erilaisia tapahtumia. Hyödynsin näitä mahdollisuuksia ja aktivoiduin itsekin. En jättänyt väliin yhtäkään tapahtumaa tai kokoontumista, tutustuin moneen ihmiseen ja ajan myötä pystyin luomaan oman, henkilökohtaisen verkostoni. Eräs näistä tapahtumista oli viimevuotinen Taiteiden yö, jossa minulla oli ilo esitellä vaasalaisille perinteistä, intialaista kulttuuria.

Matkailu on minulle toinen merkittävä onnellisuuden osatekijä: näin lyhyessä ajassa olemme mieheni kanssa matkustelleet Suomessa pohjoisen Inarista etelän Helsinkiin ja olen samalla oppinut lisää suomalaisesta kulttuurista.

Suurin haasteeni tällä hetkellä on löytää tietotekniikkakoulutustani vastaava työpaikka. Olen jopa harkinnut muuttavani toiselle paikkakunnalle, mutta miksi lähtisin kaupungista, jossa olen onnellinen ja johon tunnen vahvaa kuuluvuutta?

Työnhaku on eittämättä haastavaa, mutta en anna periksi. Osallistun erilaisiin osaamista ja asettautumista edistäviin ohjelmiin ja uskon ponnistelujeni tuottavan pian tulosta. Samalla kun etsin aktiivisesti työtä ja näen Vaasassa paljon potentiaalia, nautin tällä hetkellä sosiaalisesta verkostostani.

 

Tarinat on tuotettu Talent Coastline Employment – hankkeessa.