Ohjeet ja luvat tutkijoille
Tältä sivulta löydät tietoa tutkimusluvista ja tutkimussopimuksista sekä ohjeita tutkimusten ja opinnäytteiden tekemisestä Vaasan kaupunkiorganisaatiossa. Tutkimuksen tekeminen voi olla esimerkiksi sukututkimus, opinnäytetyö, tutkimushanke tai kaupungin tilaama tutkimus.
Tutkimuslupa ja tutkimussopimus
Kaupungin organisaatiosta tehtäviin tutkimuksiin, selvityksiin ja opinnäytteisiin tarvitaan tutkimuslupa.
Tutkimuslupa tarvitaan pääsääntöisesti, kun tutkimus kohdistuu Vaasan kaupunkiorganisaatioon, sen yksiköiden toimintaan, henkilöstöön tai asiakkaisiin, tai tutkimusaineistona on Vaasan kaupungin ylläpitämien tietojärjestelmien tiedot tai viranomaisasiakirjat. Tutkimuslupalomake täytetään soveltuvin osin myös silloin, kun kyseessä on valtakunnallinen tutkimushanke, jossa tutkitaan Vaasan kaupunkia ja sen toimintaa tai käytetään aineistona esimerkiksi Vaasan kaupungin henkilörekisteriaineistoja.
Kaupungin itsensä tilaamissa tutkimuksissa menetellään tutkimuslupamenettelyn mukaisesti. Tutkimussopimus toimii tutkimuslupana. Tutkimussopimus laaditaan myös silloin, kun Vaasan kaupunki tai sen yksikkö osallistuu tutkimuksen suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä esimerkiksi tutkimuslaitoksen kanssa. Kaupungin teettämien maksullisten opinnäytteiden osalta tutkimussopimus solmitaan opiskelijan tai oppilaitoksen kanssa, tai opiskelija palkataan määräaikaiseen työsuhteeseen työn tekemistä varten.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen tutkimusluvissa sekä aineistojen tietopalvelussa yhteydenotot tulee osoittaa Pohjanmaan hyvinvointialueelle.
Tutkimusluvan hakeminen
Tutkimuslupaa haetaan lomakkeella. Tutkimuslupa on tutkimuskohtainen. Luvan hakee tutkimuksesta vastaava henkilö tai päätutkija. Hakemuslomakkeelle on merkittävä, jos hakija on ollut yhteydessä kaupungin yksikköön tutkimukseen liittyen. Tutkimusluvan myöntäjä voi pyytää hakijalta luvan myöntämisen kannalta tarpeelliseksi katsomiaan lisätietoja ja asiakirjoja.
Päätös tutkimusluvasta
Tutkimusluvasta tehdään viranhaltijapäätös. Hakija saa tiedon tutkimuslupapäätöksestä.
Tutkimuslupa tulee olla hyväksytty ennen tutkimuksen aloittamista. Viranhaltijapäätöksen jälkeen tulosalueella valmistellaan mahdollinen tutkimusaineisto tai sovitaan yhdessä tutkijan kanssa mahdollisesta tutkimustilanteesta.
Lisätietoja
Vaasan kaupungin kirjaamo, kirjaamo@vaasa.fi