Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Ajoittaisia poikkeusjärjestelyitä Järvikadun liikenteeseen

Julkaistu: 10.10.2022

Wärtsilä tekee Järvikadun toimitiloissa Vaasassa lokakuun puolivälistä ensi kesään saakka moottoreiden testausta, jossa käytetään tulevaisuuden polttoaineisiin kuuluvaa metanolia. Koska tankkauksen varoalue ylettyy osittain Järvikadulle saakka, suljetaan katu liikenteeltä varotoimenpiteenä tankkauksen ajaksi.

Metanolia tankataan säiliöautosta rakennuksen sisällä oleviin säiliöihin pääsääntöisesti ilta-aikaan noin kerran viikossa tunnin ajan. Lisäksi maalis-huhtikuussa 2023 tehdään parin viikon pituinen kestotesti, jolloin polttoainetta tankataan useammin. Tankkauksen aikana moottoriajoneuvoliikenne ohjataan kulkemaan kiertotietä Pitkänkadun kautta. Kevyen liikenteen väylän käyttäjät puolestaan ohjataan kulkemaan Onkilahden rannan pyörätietä, joka valmistuu lokakuun lopussa.

Järvikatu suljetaan tankkauksen ajaksi puomeilla, joissa ilmoitetaan myös kadun avautumisen kellonaika. Tällä hetkellä Järvikatu suljetaan ajoittain myös moottoreiden siirtojen ajaksi, mutta nämä siirrot ovat kestoltaan lyhyempiä kuin noin tunnin kestävä tankkaus.