Ohita valikko

Tietoa koronaviruksesta

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Eteläisen kaupunginselän kierrokselle haetaan valtionavustusta

Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 23.11.2020 muun muassa Eteläisen kaupunginselän ulkoilureittiä.

Kaupunginselän kierros on Eteläistä kaupunginselkää kiertämään suunniteltu, noin 30 kilometriä pitkä ulkoilureitti. Eteläisen kaupunginselän ympäri kulkeva ulkoilureitti on merkitty voimassa olevaan maakuntakaavaan sekä Vaasan ja Mustasaaren yleiskaavoihin. Alue on erityisen hyvä ympäristö maankohoamisilmiön havainnointiin, mikä tekee kiertävästä ulkoilureitistä ainutlaatuisen.

Valtion vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa kunnille osoitettiin mittava tukipaketti, jonka tarkoituksena on lieventää koronakriisin vaikutuksia ja tukea talouskasvua kunnissa. Sen osana on varattu noin 10 miljoonaa euroa kunnille avustuksiin lähivirkistysalueiden ja viheralueiden kunnostamiseen, kehittämiseen sekä palvelujen parantamiseen. Avustuksen hakuaika on 21.9.-30.11.

Kaupunginhallitus päätti, että Vaasa hakee valtion kehittämisavustusta kaupunginselän kierroksen toteuttamiseen 50 prosenttia eli 223 575 euroa, hankkeen kustannusarvio on yhteensä 447 150 euroa. Haku kohdistuu kierroksen aloitusosuuteen Kalarannasta Risöhön. Suunnitellun reitin pituus on noin kymmenen kilometriä ja se on suunniteltu kuljettavan kävellen tai pyöräillen ja mahdollisesti hiihtäen. Hanke koostuu uusien tai parannettavien virkistysreittien rakentamisesta ja reitistöön liittyvien tauko- ja rantautumispaikkojen rakentamisesta tai kehittämisestä.

 

 

Katso esityslistat liitteineen ja pöytäkirjat.
Lue, katso ja kuuntele aiemmat Mitä kaupunginhallitus päätti –jutut.

Julkaistu: 24.11.2020