Ohita valikko
Kukkaniitty Vaskiluodossa
Kukkaniitty Vaskiluodossa. Kuva: Ronja Juola.

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Kerro, miten kehittäisit Vaasaa 5000 eurolla!

Julkaistu: 15.8.2022

Päivitetty: 2.10.2022

Vaasan kaupunki on varannut asukkaiden ideoiden toteutukseen 5000 euroa osallistuvan budjetoinnin kautta vuonna 2022. Tavoitteena on, että kaupunkilaiset osallistuvat oman ympäristönsä kehittämiseen sekä nostaa esiin tapoja, mihin julkisia varoja voidaan käyttää.

– Osallistuva budjetointi on hauska tapa ottaa asukkaat mukaan kaupungin viihtyisyyden kehittämiseen. Samalla näemme, mitä asioita vaasalaiset toivovat. Mitkään ideat eivät mene hukkaan, sillä keräämme niistä tietopankin, josta ammennamme myös myöhemmin, kun kehitämme esimerkiksi palveluita, kertoo aluepalvelupäällikkö Suvi Aho.

Vuonna 2020 toteutettavaksi valittiin kirsikkapuisto Onkilahden rantaan. Viime vuonna voittava idea oli kukkaniitty Vaskiluotoon.

– Idean ei kuitenkaan tarvitse liittyä puistoihin. Mikä tahansa idea, joka edistää osallistumista, viihtyisyyttä tai onnellisuuttamme on hyvä. Tänä vuonna kaupunkilaiset pääsevät äänestämään voittajan ehdokkaiden joukosta, Aho sanoo.

Jätä ideasi 28.8. mennessä!

Idean voi jättää viimeistään sunnuntaina 28.8. verkossa olevan lomakkeen kautta: www.vaasa.fi/osallistuva-budjetointi

Saapuneet ehdotuksen käsitellään toimikunnassa, joka valitsee ehdotuksista parhaimmat seuraavaan vaiheeseen.

Jatkoon valitut ehdotukset julkaistaan verkkosivulla www.vaasa.fi/osallistuva-budjetointi 7.9. ja kuka tahansa voi äänestää voittajaa 7.-21.9. välisellä ajalla!

Voittaja julkistetaan Vaasan syntymäpäivänä 2. lokakuuta ja idean toteutusta seurataan Vaasan sosiaalisen median kanavissa.