Ohita valikko
Maailman onnellisin ihminen -kampanjan finalistit

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Kolme onnellista saa Maria Veitolan kylään elokuussa – hakijoita ja ilmoitettuja oli yli sata

Julkaistu: 22.6.2021

Vaasa tähtää maailman onnellisimman maan onnellisimmaksi kaupungiksi. Osana matkaa etsimme yhdessä toimittaja Maria Veitolan kanssa Vaasan seudun ja samalla koko maailman onnellisinta ihmistä. Onnellisiksi ilmoittautuneita ja ilmiannettuja oli huikeat 115 henkilöä!

Vaasa julisti toukokuussa maailman onnellisimman ihmisen etsintäkuulutuksen. Tuntomerkkeinä olivat asuinpaikka Vaasan seudulla sekä kyky kokea tyytyväisyyden, merkityksellisyyden ja onnen tunteita sekä taito levittää hyvää energiaa myös ympärilleen.

Kolme finalistia ovat Anni Ruostekoski, Sebastian Da Costa ja Maija Mäki. He odottavat innolla, että pääsevät kertomaan oman onnellisuutensa salaisuuksia.

− Onnellisuus on minulle elämän toteuttamista omien arvojen mukaan, hymyilee Anni.

− Me synnytään onnellisina, siihen ei tarvita mitään. Onnellisuus on helppoa, mutta liika yrittäminen tekee siitä vaikeaa, kertoo Sebastian.

− Kaikilta meiltä löytyy se sisäinen ääni, joka osaa kyllä kertoa mitä elämän polkua kulkea. Tosi moni ei vaan kuuntele syystä tai toisesta, sanoo Maija.

Onnellisiksi ilmoittautuneita ja ilmiannettuja oli 115, ja heistä valittiin hakemusten perusteella kahdeksan haastatteluun. Emeritusprofessori, vuosikymmeniä onnellisuutta tutkinut Markku Ojanen oli mukana haastatteluryhmässä.

− Olemme positiivisen yllättyneitä hakijoiden ja ilmiannettujen henkilöiden määrästä, ja valinta heidän välillään oli todella vaikea. Kaikki hakijat ja ilmiannetut ovat onnellisia omassa arjessaan, mutta lopulta pyrimme valinnoilla tuomaan esiin hieman eri näkökulmia onnellisuuteen. Kolmen finalistin osalta tulee olemaan mielenkiintoista, kenen tarina kiehtoo suomalaisia eniten, kertoo Vaasan kaupungin viestintäpäällikkö Leena Forsén.

− Lämmin kiitos teille kaikille, jotka lähditte mukaan. Kaikkien tarinat olisivat ansainneet tulla kerrotuiksi. Oivallukset antoivat myös meille raatilaisille jo tässä vaiheessa uusia näkökulmia onnellisuuteen, kiittelee Forsén.

Maria Veitola vierailee Vaasassa elokuussa

Muun muassa Yökylässä Maria Veitola -realitysarjasta tuttu toimittaja Maria Veitola tulee Vaasaan vierailemaan kolmen finaaliin päässeen kotona ja tutustuu heidän elämäänsä. Samalla keskustellaan myös onnen avaimista finalistien näkökulmasta.

  • On hienoa, että Maria Veitola sukeltaa vaasanseutulaiseeen elämäntapaan ja pääsee kuulemaan, millaisista asioista onnellinen arki täällä koostuu. Meri, paikallinen luonto ja kaunis kaupunkimme tulevat takuulla esiin jollain tavalla, ennakoi VASEKin markkinointipäällikkö Mari Kattelus.

Miten kampanja etenee?

  1. Kolmesta onnellisuusehdokasta tehdään elokuussa videomuotoiset henkilökuvat Maria Veitolan kanssa. Henkilökuvista syntyy kolmijaksoinen videosarja nimeltään Maria & maailman onnellisimmat.
  2. Maria & maailman onnellisimmat julkaistaan vaasa.fi-verkkosivuilla syyskuussa 2021. Jaksojen perusteella yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan maailman onnellisimmaksi ihmiseksi.
  3. Maailman onnellisimman ihmisen etsintä huipentuu tietenkin Strömsössä. Vaasan 415-vuotispäivänä 2.10. järjestettävässä onnellisuusillassa julistetaan maailman onnellisin ihminen. Tämä tilaisuus striimataan Vaasan kaupungin verkkosivuilla ja some-kanavissa. Palkinnoksi voittaja saa elinikäisen käyttöoikeuden Vaasan kulttuuri- ja liikuntapalveluihin.

Lopulta on tietysti ihan sama, kuka on onnellisin, kunhan mahdollisimman moni on mahdollisimman onnellinen. Kolmen finalistin tarinoiden kautta haluamme jakaa oivalluksia onnelliseen elämään kaikille suomalaisille ja samalla lisätä Vaasan seudulla asuvien onnellisuutta. Siihen Vaasa panostaa nyt ja tulevaisuudessa.