Ohita valikko
leikkialue

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Leikkipuistoja ja viheralueita kunnostetaan tänä kesänä ahkerasti ympäri Vaasaa

Julkaistu: 27.4.2022

Päivitetty: 27.5.2022

Kuntatekniikan viheraluetiimin tulevan kesän isoimmat kehittämiskohteet ovat selvillä. Kesän aikana kunnostetaan leikkipuistoja ja viheralueita muun muassa Ristinummella, Palosaarella ja Vetokannaksella, laajennetaan pieneläinhautausmaata sekä siistitään Isolahden ja Variskarin rantaviheraluetta. Lisäksi Alskatientien Vetokannaksen puoleisten niittyalueiden suunnittelu alkaa ja Ristinummen uusi koirapuisto viimeistellään valaistuksen ja pintojen osalta.

Viheralueita kunnostetaan erityisen paljon Ristinummen alueella osana laajempaa Ristinummen lähiökehittämishanketta, johon saadaan merkittäviä avustuksia ympäristöministeriön lähiöohjelmasta 2020-2022. Leikkipuistoista Riekonkadun puisto peruskorjataan ja Pikkupiiankadun leikkialueen korjaus viimeistellään.

– Riekonkadun leikkipuiston yleisilmettä parannetaan ja puisto peruskorjataan erityisesti pienten lasten tarpeisiin sopivammaksi. Pikkupiiankadulla uusitaan puolestaan kasvualustat ja istutukset sekä puisto viimeistellään turvasoran ja kulkupintojen sekä valaistuksen osalta, viheraluetiimin metsäpäällikkö Timo Jousmäki kertoo.

Myös Ristinummelle joulukuussa avatun uuden koirapuiston valaistus, puiston pinnat ja reuna-alueet viimeistellään.

– Ristinummen asukkaat ovat osallistuneet ahkerasti lähiöhankkeen kehittämistoimenpiteiden suunnitteluun muun muassa kyselyiden kautta, joihin on saatu lähes 900 vastausta. Asukasosallistumisen perusteella laaditaan myös Ristinummen jatkokehittämisen linjaukset, jossa kärkitoimenpiteenä on alueen asumisen kehittäminen, asuntopäällikkö Jonas Nylén kertoo.

Viheraluetiimin muita keskeisiä kohteita ovat muun muassa pieneläinhautausmaa, jonne saadaan lisää kapasiteettia seuraavaksi 40 vuodeksi, Variskarin ja viereisen Isolahden rantaviheralueen siistiminen sekä Gerbymäen näköalatasanteen rakentaminen. Myös Alskatientien viereisiä niittyalueita aletaan suunnittelemaan.

– Niittyjen lisäämistä toivotaan paljon ja niillä onkin tärkeä rooli paitsi kaupunkiympäristön viihtyisyyden, myös luonnon monimuotoisuuden kannalta. Ne luovat hyvinvointia meille ihmisille ja elinympäristöä hyönteisille, Jousmäki toteaa.

Viheraluetiimin isoimmat investointikohteet vuodelle 2022

  • Pikkupiiankadun leikkialueen peruskunnostuksen viimeistely
    Leikkialueen kasvualustat, kasvillisuuden istutukset, turvasora, kulkupinnat sekä valaistus viimeistellään. Kohde on osa Ristinummen lähiökehittämishanketta 2020-2022, jonka toimenpiteisiin kaupunki saa ARAn lähiökehittämisen avustusta 35 %. Leikkialueen avajaistilaisuus on toukokuun lopulla 2022.
  • Ristinummen koirapuiston valaistuksen, pintojen ja reuna-alueiden viimeistely
    Kohde on osa Ristinummen lähiökehittämishanketta 2020-2022, jonka toimenpiteisiin kaupunki saa ARAn lähiökehittämisen avustusta 35 %.
  • Riekonkadun leikkipuiston peruskorjaus
    Leikkipuiston yleisilmettä parannetaan ja puisto peruskorjataan erityisesti pienten lasten tarpeisiin sopivammaksi. Kohde on osa Ristinummen lähiökehittämishanketta 2020-2022, jonka toimenpiteisiin kaupunki saa ARAn lähiökehittämisen avustusta 35 %.
  • Vesiaiheiden kunnostukset Koivupuistossa, Setterberginpuistossa, Palosaaren torilla sekä Uumajan ystävyyspuistossa
    Vesiaiheiden tiivistys ja vedenpitokyvyn korjaukset sekä pumppukoneistojen saneeraukset toimintakeskeytysten välttämiseksi.
  • Palosaarella sijaitsevan Urheilukadun leikkipuiston kunnostus ja aitaus
    Puiston aidataan viereisen vilkkaasti liikennöidyn Alskatintien vuoksi.
  • Niittyalueiden suunnittelu- ja perustamistyöt Alskatintien varrella Vetokannaksen puolella
  • Pieneläinhautausmaan laajennuksen viimeistely ja istutukset
    Liisanlehdossa Vanhan Vaasan kanaalin ja entisen Rantamaantien varrella sijaitsevan pieneläinhautausmaan yhteyteen on viime vuonna rakennettu laajennus, jolla saadaan lisää kapasiteettia seuraavaksi 40 vuodeksi.
  • Variskarin ja viereisen Isolahden rantaviheralueen siistiminen
  • Ulkoilureittien kehittäminen ja saneeraukset Kolkin-Jokivarsitien alueella, Alkulan alueella, Vesilahdessa ja Vetokannaksella
  • Kappelinmäen lammen ja pulkkamäen kunnostus
    Frisbeegolfradan keskellä olevan lammen ja ranta-alueiden kunnostus sekä pulkkamäen saneeraus.
  • Gerbynmäen näköalatasanteen rakentaminen
  • Leikkipuistojen välinehankinnat ja korjaukset
    Vaasan kaupungissa on 81 leikkipuistoa, joissa on jatkuva tarve kiinteiden leikkivälineiden, aitausten tai muiden välineiden ja valaistuksen korjaamiseen, uusimiseen ja kehittämiseen, jotta korjausvelka ei kohoa kohtuuttomaksi ja puistojen turvallisuus voidaan varmistaa.