Ohita valikko

Tietoa koronaviruksesta

Artikkelin kategoriat: Vaasan kaupunginorkesteri

Muutoksia Vaasan kaupunginorkesterin ja Vaasan kaupunginteatterin kevään ohjelmistoon

Vaasan kaupunginorkesterin ja Vaasan kaupunginteatterin tulevan kevään ohjelmistoon on tehty koronapandemian aiheuttamien vaikutusten vuoksi muutoksia. Keväälle kaavailtu ooppera Così fan tutte siirtyvät vuodella eteenpäin.

Romeo-näyttämön odotettu ooppera Così fan tutte siirretään keväälle 2022 turvallisuussyistä. Vaasan kaupunginteatterissa noudatetaan valtakunnallisia ohjeistuksia niin orkesteritoiminnan kuin kuorotoiminnakin osalta. Vallitsevassa pandemiatilanteessa orkesterille ja kuorolle ei pystytä takaamaan ohjeistusten mukaisia riittäviä turvaetäisyyksiä esitysten aikana.

– Ooppera on meille hieno ja tärkeä taidemuoto ja onkin tärkeää, että pystymme esittämään sen todellisessa mittakaavassa ja täysille oopperaa rakastaville katsomoille. On todella harmillista, että näin hienot teokset joudutaan siirtämään, mutta olen onnellinen, että neuvotteluissa taiteilijat ovat nähneet koronan aiheuttamat riskit ja kääntäneet katseen tulevaisuuteen. On hienoa, että pystymme jatkamaan upeita esityksiä, joille muutoin olisi tullut liian lyhyt esityshistoria ja takaamaan tällä tavoin töitä teatterintekijöille, toteaa Vaasan kaupunginteatterin johtaja Seppo Välinen.

– Toivotaan, että tällä toimenpiteellä voidaan taata se, että vuonna 2022 mahdollisimman moni pääsee nauttimaan tästä oopperasta, lisää Vaasan kaupunginorkesterin intendentti Mia Huhta.

Julkaistu: 18.11.2020