Ohita valikko
Kuva torin jouluvaloista ja joulukuusesta

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Suomen toiseksi komein kuusi nousi Vaasan torille

Julkaistu: 19.11.2020

Päivitetty: 20.11.2020

Perinteinen joulukuusi pystytettiin tällä viikolla Vaasan torille. Samalla keskustan alue saa kaivattua valohoitoa sadoista torin ympäristöön levittyvistä jouluvaloista.

Tänä vuonna joulukuusi löytyi yllättävän läheltä, Isolahdesta. Lähes viidenkymmenen vuoden ajan kuusi kasvoi Paavo Eteläpään tontilla, kunnes hän päätti lahjoittaa sen kaupungille.

– Kuusi on valtavan hieno ja ainakin viisitoistametrinen. Olen tavannut sanoa, että se on Suomen toiseksi komein kuusi ja sitä komeinta ei ole vielä löytynyt, Eteläpää nauraa.

– Isäni istutti kuusen vuonna 1972 ja se on kasvanut vuosien aikana niin isoksi, että autotalli on vaarassa, jos se sattuisi kaatumaan. Ei sitä viitsinyt polttopuiksikaan laittaa, vaan ajattelin että kuusesta on enemmän iloa näin. Kaupungilta kävivät sitä useampaan otteeseen ihastelemassa ja olivat samaa mieltä, hän jatkaa.

Kuusi kaadettiin ja tuotiin torille viheralueyksikön toimesta joulun avausta edeltävällä viikolla. Samalla se sai myös arvoisensa koristelun. Kuusen ympärille kiedottiin yhteensä sata metriä valokaapelia, 25 lämpimän valkoista valopalloa ja yli metrin korkuinen valaistu latvatähti.

Jouluvalot valaisevat keskustan loppiaisviikkoon saakka

Vaasan keskusta sai kaksi vuotta sitten kokonaan uudet jouluvalot, joita täydennettiin uusilla valoilla myös viime jouluna. Asukkaat ovat kokeneet tärkeänä, että keskustan joulutunnelmaan panostetaan ja valoista onkin saatu lähes pelkästään positiivista palautetta.

– Uudet jouluvalot on otettu erittäin hyvin vastaan, joten menemme samalla valaistuksella myös tänä vuonna. Ennen asennusta valot huolletaan ja kaikki rikkinäiset vaihdetaan uusiin, kuntatekniikan sähköteknikko Harri Heino kertoo.

– Viime vuonna valoihin kohdistui jonkin verran ilkivaltaa. Toivoisinkin, että valojen annetaan olla rauhassa ja että niistä olisi paljon iloa kuntalaisille näinä poikkeuksellisina aikoina, Heino toteaa.

Jouluvalot noudattavat viime vuosilta tuttua palloteemaa. Esimerkiksi Vaasanpuistikon ja Hovioikeudenpuistikon kävelykadulle ripustetaan yli 160 kappaletta eri kokoisia jouluvalopalloja. Lisäksi joulukuusen juurella lepää kolme isoa, noin kaksi metriä leveää joulupalloa. Hauskana yksityiskohtana on myös kaupungintalon leikkipuistossa nököttävä, LED-valoista valmistettu lumiukko.

Valot valaisevat toria ainakin loppiaisviikkoon saakka, ja mahdollisesti myös pidempään.

Virittäydy joulun tunnelmaan Vaasan Joulu -sivustolla.
Löydä tarinoita, tietoa, lahjavinkkejä sekä paljon mutta.