Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Uusi Vähänkyrön lasten patikkareitti tarjoaa puuhaa koko perheelle

Julkaistu: 5.7.2023

Päivitetty: 10.8.2023

Lasten patikkareitti Vähässäkyrössä on koko perheen patikkareitti, joka tarjoaa mielenkiintoista tekemistä myös perheen pienimmille. Patikkareitti valmistui loppukeväästä 2023.

Vähänkyrön patikkareittejä on kehitetty useampi vuosi ja idea uudesta lasten patikkareitistä syntyi vuonna 2021. Uusi reitti on 2,1 kilometriä pitkä ja kulkee Palolammen patikan ja Palanusenkallion patikan reittejä mukaillen.

– Paikallinen Lions-yhdistys palkkasi nuoren metsäinsinööriopiskelija Hanna Härön tekemään kattavan pohjatyön. Lisäksi kysyimme alueen perhepäivähoitajia ja lapsia mukaan suunnitteluun, sillä he käyttävät patikkareittiä päivittäin, Vähänkyrön aluepalveluiden kehittämissuunnittelija Helena Alanen kertoo.

Reitin varrella on 12 opastaulua ja erilaisia toiminnallisia pisteitä, joiden avulla lasten on mahdollista tutustua alueen luontoon ja eläimiin. Opastaulujen sisältö on suunniteltu eri vuodenaikojen mukaan ja niiden toteuttamisessa ovat olleet mukana Tervajoen koulun 3.-4.-luokkalaiset.

– Reitin varrella on myös lintutorni ja laavu. Lähellä laavua on opastaulu, jonka QR-koodin kautta löytää lyhyitä satuja, joita voi sitten lukea laavulla eväiden syönnin lomassa, Alanen vinkkaa.

Vähänkyrön lasten patikan reittikuvauksen löytää verkkosivuilta. Patikkareitin lähtöpaikalta voi lukea puhelimella myös QR-koodin, joka avaa paikkareittisovelluksen. Patikkareittien yhteiset säännöt koskevat myös lasten patikkareittiä.

Alkuvaiheen suunnittelutyöt, sekä reittien talkootyöt on toteutettu Kyrönmaan Leader Yhyres -yhdistyksen tuella Patikkareitit kuntoon- ja Matkailupalvelut maaliin -kehittämishankkeiden aikana.

Vapaaehtoisia vauvasta vaariin

Lasten patikkareitin toteutumisen mahdollisti vähäkyröläisten talkoohenki sekä maanomistajan myönteisyys uutta reittiä kohtaan.

– Lasten patikkareitin tekemisessä on alusta saakka ollut vapaaehtoisia vauvasta vaariin. Esimerkiksi reitin opastaulut on pystytetty vapaaehtoisten voimin Hannu Holmin johdolla, Alanen kertoo.

Patikkareitille on jatkossa tarkoitus kehittää erilaisia tempauksia ja tapahtumia koko perheelle.

Koko perheen yhteinen harrastus

Minttu-Maria Auranen ja tyttäret Sanni Auranen ja Ninni Leppäaho ovat aktiivisia luonnossa liikkujia, joille lasten patikkareitti oli mieluinen uutuus lähimaastossa.

– Lenkkeilemme usein metsässä ja käymme paistamassa makkaraa reitin varrella olevalla laavulla. Reitti on helppokulkuinen, joten siellä on lasten kanssa miellyttävää ja helppoa liikkua, Minttu-Maria Auranen kertoo.

Patikkareitti on perheelle mieluinen siitäkin syystä, että reitin varrella olevat toiminnalliset opastaulut pitävät mielenkiinnon yllä koko matkan ajan. Reitti on myös merkitty punaisilla nuolilla opastauluihin, jolloin lapset pystyvät seuraamaan itse reitin etenemistä.

– Minun suosikkini patikkareitillä on alussa mukaan otettavat onnenkivet ja aarteiden löytäminen, kertoo suunnistusta harrastava Sanni.

– Minä pidän luonnon äänien kuuntelemisesta, isosisko Ninni kertoo.