Ohita valikko

Tietoa koronaviruksesta

Pyöräily lapsi kyydissä

Artikkelin kategoriat: Uutiset

Vaasa ja Mustasaari rahoittavat Maantie 717:n kevyen liikenteen väylää

Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 7.9.2020 muun muassa Maantie 717:n pyörätietä.

Maantie 717:ltä, väliltä Göransgård – Kolkin siltatie, puuttuu 7 kilometrin osuudelta kevyen liikenteen väylä, joka yhdistäisi jo aikaisemmin rakennetut kevyen liikenteen väylät yhteen.

Väylävirasto on valinnut tien kuntien kanssa yhteisesti rakennettavaksi kohteeksi. Tien turvallisuuden parantaminen on perusteltua, sillä asiasta on laadittu aiemmin useita kuntalaisaloitteita sekä Etelä-Pohjanmaan ELY -keskukselle että Vaasan kaupungille.

Suunniteltu pyörätie olisi 1,9 kilometrin matkalta Vaasan puolella ja loput 5,1 kilometriä ovat Mustasaarta.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1,4 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus on puolet. Puolet hankkeesta rahoitetaan valtion KÄPY-hankerahoituksella. Vaasan osuus väylästä on 252 000 ja Mustasaaren osuus on 448 000 euroa.

Valtion rahoitusosuus tulee käyttää vuoden 2022 loppuun mennessä, joten suunnittelu tulee aloittaa jo vuonna 2020.

 

Katso esityslistat liitteineen ja pöytäkirjat.
Lue, katso ja kuuntele aiemmat Mitä kaupunginhallitus päätti –jutut.

 

 

Julkaistu: 08.09.2020