Ohita valikko
ihmiset

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Vaasa ja suomen kieli vetävät puoleensa

Julkaistu: 30.7.2019

Päivitetty: 31.7.2019

Vaasan Yliopisto järjestää kesällä kansainvälisen suomen kielen kurssin. Kurssilla on noin 50 osallistujia useista eri maista.

Margareta Goman Ruotsista, Sandra Pérez Hernández Meksikosta ja Jékales Civkulin Latviasta saapuivat Vaasaan osallistuakseen kielikurssille. He kaikki ovat opiskelleet suomea jo kotimaassaan, mutta haluavat nyt parantaa suomen kielen taitoaan.

Erilaiset taustat ja intressit ovat tuoneet Suomeen

Kielestä kiinnostumiseen ovat johtaneet hyvin erilaiset taustat.

— Vanhempani ovat Suomesta ja ensimmäiset seitsemän vuotta elämästäni puhuin pelkästään suomea. Kun aloitin koulun Ruotsissa, suomen kieli jäi sivuun. Kiinnostuin kielestä uudelleen lapsieni ansiosta, sillä he olivat suomalaisessa koulussa Ruotsissa, kertoo Goman.

Vaikka osallistujat omaavat erilaiset taustat, on koko ryhmällä sama tavoite, kielitaidon parantaminen. Civkulin kiinnostui ensin suomalaisesta kulttuurista, jonka jälkeen hän halusi oppia myös kielen.

— Olen ollut kiinnostunut suomen historiasta pitkän aikaa. Olen katsonut myös suomalaisia videoita YouTubesta, opin niistä vähä sanoja, joita käytän vieläkin. Kuuntelen myös paljon suomalaista metallimusiikkia. Olen nyt opiskellut suomea ja ugrilaisia kieliä yliopistossa vuoden ajan, kertoo Civkulin.

Palkitseva haaste

Kauimpaa Suomeen on matkannut Meksikolainen Hernández, joka kuuli suomalaisesta koulutusjärjestelmästä suorittaessaan maisterintutkintoa yliopistossa.

Hän kiinnostui koulutusjärjestelmästä sekä kielestä ja on opiskellut suomea nyt kolme vuotta. Kieli on haastava, mutta jännittävä, ja haastavuus onkin yksi syy siihen, miksi hän halusi oppia juuri suomea.

— Kun olin nuorempi, en ollut lainkaan kiinnostunut kielistä, sillä espanja oli ainut kieli elämässäni. Matkustellessa opin, että on hyvä osata myös muita kieliä. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut englannin kielestä, sillä se on tuntunut niin helpolta. Halusin siis haasteen, Hernández selittää.

Rauhalliset maisemat ja merenläheisyys kiehtovat

Kolmikko ei ole vieraillut Vaasassa ennen kielikurssille osallistumista, mutta kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Vaasa on todella kaunis kaupunki. Rauhallisuus ja merenläheisyys nousevat puheissa esiin, he kertovat myös, että Vaasasta löytyy aina tekemistä.

— Tämä on kuin eläisi tarinassa! Arvostan merta ja luontoa. Lisäksi Vaasassa on turvallista olla, se ei ole aina itsestäänselvyys, kun asuu miljoonakaupunki Mexico Cityssä, kertoo Hernández.

Myös yliopiston arkkitehtuuri ja sijainti ovat saaneet kiitosta.

— Pidän kampuksesta, koska koko yliopisto on samassa paikassa. Latviassa meillä ei ole tällaisia kampuksia, sanoo Civkulin.