Ohita valikko
ilmakuva

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Vaasan kaupungin vuoden 2019 tilinpäätös – tiukka säästökuuri johti yli 7 miljoonan euron positiiviseen tulokseen

Julkaistu: 30.3.2020

Päivitetty: 31.3.2020

Vaasan kaupungin tilinpäätös vuodelle 2019 on valmistunut. Säästötoimenpiteiden ja yhteistoimintamenettelyjen leimaama vuosi oli raskas, mutta tilikauden tulos on lopulta 7,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Talouden kehitykseen luo epävarmuutta tämänhetkinen maailmantilanne.

– Keskeisenä tavoitteenamme on pitkään ollut saada talous tasapainoon. Vuosi 2019 oli säästöjen suhteen vaativa ja myös veronkorotus toteutettiin. Positiivinen tulos on suuren työn tulos. Kertyneet alijäämät ovat luoneet paineita ja koska ne tulee kattaa vuoden 2020 tilinpäätökseen mennessä, ennakoitua parempi tulos viime vuodelta on merkittävä apu vuodelle 2020, sanoo kaupunginjohtaja Tomas Häyry.  

Vuosikate nousi menojen kasvusta huolimatta

Kaupungin verotulot vuodelta 2019 olivat 283,2 miljoonaa euroa ja nousivat edelliseen vuoteen verrattuna yli 13 miljoonaa euroa (+ 4,9 %). Valtionosuudet nousivat 111,3 miljoonaan euroon ja kasvua viime vuodesta oli 6,5 miljoonaa euroa (+ 6,2 %).

Toimintakulut kasvoivat edellisestä vuodesta ja toimintakate heikkeni 1,4 prosenttia edellisen vuoden –367 miljoonasta eurosta –373 miljoonaan euroon. Henkilöstökustannukset alenivat edelleen edellisestä vuodesta, mutta palveluiden ostojen kustannukset kasvoivat muun muassa erikoissairaanhoidon kustannusten kasvun myötä.

Vuosikate nousi edellisen vuoden 21,3 miljoonasta eurosta peräti 35,3 miljoonaan euroon. Kun vielä investoinneista tehtävät poistot alenivat 30 miljoonasta 28,8 miljoonaan euroon, nousi myös tilikauden tulos ylijäämäiseksi 7,1 miljoonaan euroon. Vuoden 2018 tulos oli alijäämäinen  -9,3 miljoonaa euroa, joten tulosparannusta edelliseen vuoteen on 16,4 miljoonaa euroa.

– Kokonaisverokertymä kasvoi viime vuonna 4,9 prosenttia eli yhteensä 13,2 miljoonaa euroa. Kunnallisverotulojen kasvusta puolet tulee siitä, että nostimme vuodelle 2019 veroprosenttia 0,5 prosenttiyksiköllä ja puolet tulee verotulopohjan kasvusta, kertoo talous- ja strategiajohtaja Miia Äkkinen.

Yhteisö- ja kiinteistöverotuotto parani yhteensä runsaat miljoona euroa.

Investointeja infraan ja rakennuksiin

Vuosi 2019 oli Vaasan alueella merkittävien investointien vuosi. Merenkurkun uusi autolautta alkoi rakentua Rauman telakalla ja Wärtsilä käynnisti Vaasan Vaskiluodossa uuden Smart Technology Hub –tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskuksen rakentamisen ja kaupunki ryhtyi toteuttamaan näiden vaatimia infrastruktuuri-investointeja.

– Yritykset lähtivät investoimaan viime vuonna hyvin laajalla rintamalla. Myös kaupungin tulee tällaisessa tilanteessa olla mukana mahdollistamassa kasvua ja rakentamassa infrastruktuuria, sanoo Äkkinen.

Vuonna 2019 kaupunki toteutti omia investointeja yhteensä 57 miljoonan euron edestä. Vaskiluodon lisäksi investointeja toteutettiin Alskatintielle, Kalarannalle, vesi- ja viemärihuollolle, jäähallille, hallintotalolle sekä kouluille.

Strategia tukee epävarmoinakin aikoina

Kaupungin päätavoitteet viime vuonna päivitetyssä strategiassa ovat Suomen onnellisimmat asukkaat, väestönkasvu, työpaikkojen määrä, talouden tasapaino ja hiilineutraali Vaasa 2020-luvulla. Tavoitteista halutaan pitää kiinni, vaikka maailmantilanne luokin epävarmuutta.

– Vielä maaliskuun alussa näkymät olivat sellaisia, että alijäämän kattaminen aiheuttaisi edelleen säästötoimenpiteitä, mutta olisi hallinnassa ja talouden nähtiin olevan jo terveemmällä pohjalla. Epävarmuutta on nyt kuitenkin koko maailman taloudessa koronaviruksen takia. Lisäksi emme tiedä vielä, miten työehtosopimusneuvottelut tai hallitusohjelmassa olevat hoitajamitoitukset ja varhaiskasvatusasiat vaikuttavat. Tärkeintä on kuitenkin, että pidämme toisistamme huolta ja luotamme tulevaisuuteen, sanoo Häyry.

Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2019 tilinpäätöksen tiistaina 31.3.2020. Katso kaupunginhallituksen kokouksen esityslista. 

Tunnusluvut tilinpäätös 2019 Vaasa_ Nyckeltal bokslut 2019 Vasa

Vuosikate_poistot_kumalatiivinen jäämä_tilinpäätös 2019 Vaasa