Ohita valikko
Palokadut kartalla

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Vaasan palokaduille nimet

Julkaistu: 13.2.2020

Päivitetty: 14.2.2020

Vaasan kaikille kahden korttelin välissä oleville palokaduille annetaan nimi. Nimeäminen helpottaa löydettävyyttä sekä tekee palokadut tunnetuiksi. Palokatuja on Vaasan keskustassa ja Vöyrinkaupungilla yhteensä 41, joista 34:lla ei ole aiemmin ollut lainkaan nimeä.  

Palokatujen nimeämisellä parannetaan paikan löydettävyyttä sekä tehdään Vaasalle ominaiset palokadut tunnetuiksi. Nimivalinnoilla voidaan lisätä myös historian ymmärrystä.

– Tavoitteena on, että annettu nimi liittyy erityisesti esitettyyn paikkaan. Nimi muistuttaa siitä, mikä palokadun ympäristössä on ollut merkittävää tai omaleimaista, kaavoitusarkkitehti Anne Majaneva kertoo nimeämisestä.

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto hyväksyi 14.1.2020 kaavoituksen esittämät palokatujen nimiehdotukset julkisesti nähtäville. Ehdotuksista voi jättää mielipiteen 13.2. –13.3. ajan. Nimiryhmä käy mielipiteet läpi ja harkitsee, muutetaanko nimiehdotuksia niiden perusteella. Suunnittelujaosto päättää lopulliset nimet.

Palokatuja on Vaasan keskustassa ja Vöyrinkaupungilla yhteensä 41, joista seitsemälle on jo aiemmin annettu nimi asemakaavoituksen yhteydessä tai kaupunginhallituksen suunnittelujaoston erillisellä päätöksellä.

Ehdotetut nimet perustuvat paikan historiaan ja omaleimaisuuteen

Palokatujen nimien on haluttu liittyvän eri aikakausiin Vaasan historiassa sen nykyisellä paikalla. Nimissä on haluttu näkyviin kaupungin julkista ja yksityistä toimintaa ja tekijöitä sekä muita keskustalle ja Vöyrinkaupungille tunnusomaisia piirteitä. Nimivalinnoissa on huomioitu kaksikielisyys.

Palokatujen nimeämistä on valmisteltu kaavoituksessa.  – Palokatujen nimeämistyö aloitettiin ideointiryhmässä, jossa olivat mukana Vaasa-opistossa toimivasta kaksikielisestä Vaasa 400-opintopiiristä Bertil Björklöv, Rauno Grönbacka, Veikko Laakso ja Mona Louhelainen.

Saatuja tietoja ja muistikuvia on tarkistettu ja täydennetty kaavoituksen nimiryhmässä, Majaneva sanoo. Nimeämisen lähteinä on käytetty mm. yritysten ja yhdistysten julkaisuja, Vaasan osoitekirjoja ja karttoja. Kaavoituksen nimiryhmään kuuluvat Anne Majaneva, Emma Pitkäjärvi ja Aila Virtanen.

Tutustu palokatujen nimien taustaan ja historiaan

verkkosivustolla www.vaasa.fi/nimisto

Palokatujen nimiehdotukset

1. Höyrymyllynkuja / Ångkvarnsgränden
2. Tuomarinkuja / Domargränden
3. Taiteilijankuja / Konstnärsgränden
4. Maanmittarinkuja / Lantmätargränden
5. Vanginvartijankuja / Fångvaktargränden
6. Lastentarhankuja / Barnträdgårdsgränden
7. Makkaramestarinkuja / Korvmästargränden
8. Soittokunnankuja / Musikkårsgränden
9. Palokunnankuja / Brandkårsgränden
10. Lyseonkuja / Lyceigränden
11. Toimittajankuja / Redaktörsgränden
12. Kellarimestarinkuja / Källarmästargränden
13. Aktivistinkuja/ Aktivistgränden
14. Sähkönkuja / Elektricitetsgränden
15. Puhelimenkuja / Telefongränden
16. Opettajankuja / Lärargränden
17. Pankkiirinkuja / Bankirgränden
18. Vesitorninkuja / Vattentornsgränden
19. Vahtimestarinkuja/ Vaktmästargränden
20. Kivipainonkuja / Stentryckerigränden
21. Talonrakentajankuja / Husbyggargränden
22. Vesitehtaankuja, Vattenfabriksgränden
23. Valokuvaajankuja / Fotografsgränden
24. Kansakoulunkuja / Folkskolegränden
25. Wasaborginkuja / Wasaborgsgränden
26. Hartmaninkuja / Hartmansgränden
27. Kirjastonkuja / Biblioteksgränden
28. Kenkätehtaankuja / Skofabriksgränden
29. Teräksenkuja / Teräsgränden
30. Kauppahallinkuja / Saluhallsgränden
31. Teatterinkuja / Teatergränden
32. Kauppamatkustajankuja / Handelsresandegränden
33. Rosteninkatu / Rostensgatan
34. Veturinmiehenkuja / Lokmannagränden
35. Konemestarinkuja / Maskinmästargränden
36. Veneenskrapaajankuja / Båtskrapargränden
37. Osuuskunnankuja / Andelslagsgränden
38. Kuorolaulunkuja / Körsångsgränden
39. Koululaisenkuja / Elevgränden
40. Suojeluskunnankuja / Skyddskårsgränden
41. Kirjailijankuja / Författargränden

Kartta palokaduista

Palokadut kartalla

Palokadut kartta (pdf)

Kuulutus: Palokatujen nimiehdotukset kommentoitavana 13.2.-13.3.2020