Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Vaasan uudeksi nuorisotoimenjohtajaksi on valittu Mika Pietilä

Julkaistu: 15.9.2022

Päivitetty: 22.9.2022

Vaasan kaupungin uudeksi nuorisotoimenjohtajaksi on 13.9. valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Mika Pietilä.

Pietilä aloittaa työssään marraskuun alussa.

– Vaasassa tehdään hyvää nuorisotyötä monipuolisesti erilaisin menetelmin ja monipaikkaisesti. Odotan mielenkiinnolla ja avoimin mielin, että pääsen syventymään vaasalaiseen nuorisotyöhön ja nuorten ajatuksiin nuorisotyön palveluista ja toiminnasta, kertoo Pietilä.

Hakemuksia virkaan saapui kuusi ja haastatteluun kutsuttiin neljä hakijaa.

Koulutuslautakunnan jäsenistä, sivistystoimen toimialan edustajista sekä henkilökunnan edustajasta koostunut haastatteluryhmä ehdotti lautakunnalle yksimielisesti nuorisotoimenjohtajaksi Mika Pietilää. Lautakunta valitsi Pietilän haastatteluryhmän arvion perusteella.

Pietilä on yhteiskuntatieteiden maisteri nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen maisteriohjelmasta.

– Lisäksi olen valmistunut yhteisöpedagogiksi (AMK) ja nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajaksi ja suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. Tällä hetkellä vahvistan osaamistani ammatillisen opettajan tutkintoa suorittamalla.

Vaasan nykyinen nuorisotoimenjohtaja Tuula Ahonpää siirtyy eläkkeelle 1.10. alkaen.

Kokkolan kasvatille Vaasa on tuttu vapaa-ajan kohde

Kokkolasta kotoisin olevalla ja Oulussa tällä hetkellä asuvalla Pietilällä on pitkä kokemus nuorisotyöstä ja nuorisopolitiikasta.

– Olen aloittanut vuonna 1996 nuorisotyössä ja toiminut erilaisissa nuorisotyön tehtävissä. Olen toiminut kerho-ohjaajana, nuoriso-ohjaajana, tietopalveluohjaajana, suunnittelijana, projektipäällikkönä ja erityisasiantuntijana, Pietilä kertoo.

Viimeisimpänä Pietilä on työskennellyt Oulun kaupungin nuorisopalveluiden palveluksessa, nuorisotyön valtakunnallisessa osaamiskeskuksessa.

Vaasa on Pietilälle tuttu muun muassa yhteistyökuvioiden kautta.

– Nykyisessä toimessani olen saanut työskennellä Vaasan nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä erilaisissa hankkeissa, samoin työskennellessäni Kokkolan kaupungilla. Ja nuoruusvuosina Vaasa oli kokkolalaiselle nuorelle mieluinen vapaa-ajan matkakohde, Pietilä kertoo.