Ohita valikko

Artikkelin kategoriat: Arkisto Uutiset

Vastaa kyselyyn ja osallistu Onkilahden ja konepaja-alueen kehittämiseen

Julkaistu: 2.11.2022

Vaasalaisilla on nyt mahdollisuus vaikuttaa Onkilahden puiston ja sen vieressä sijaitsevan Vöyrinkaupungin konepaja-alueen tulevaisuuteen. Kaksi erillistä karttakyselyä avautuvat keskiviikkona 2.11. ja ne ovat avoinna 1.12. saakka.

Onkilahden puisto ja Vöyrinkaupungin konepaja-alue sijaitsevat paraatipaikalla aivan keskustan tuntumassa. Alueita suunnitellaan kaikille vaasalaisille, joten asukkaiden ideoilla ja mielipiteillä on suuri merkitys alueiden kehittämiseen.

Wärtsilän muuton myötä Vöyrinkaupunkiin vapautuu kehitettäväksi yli 10 hehtaarin laajuinen alue, josta tulee vaiheittain aktiivinen osa Vaasan keskusta-aluetta. Tavoitteena on muuttaa vanha tehdasalue viihtyisäksi ja monipuoliseksi alueeksi, jossa voi asua, tehdä töitä ja viettää vapaa-aikaa.

– Lähtökohtana on luoda omaleimaista kaupunkiympäristöä. Historiallinen tehdasmiljöö ja sijainti meren rannalla luovat siihen hyvät edellytykset, kaavoitusarkkitehti Kati Vuohijoki kertoo.

– Kyselyssä haemme yleisön mielipidettä muun muassa konepaja-alueen nimistöstä, kulkureiteistä, rakentamisesta ja palveluista, Vuohijoki jatkaa.

Onkilahden puiston yleissuunnitelman tekeminen alkaa

Konepaja-alueen lisäksi asukkailta kerätään ideoita Onkilahden puiston tulevaa yleissuunnitelmaa varten. Puistosta halutaan luoda mahdollisimman monipuolinen ja sen käyttäjiä hyvin palveleva vapaa-ajanviettopaikka.

– Meitä kiinnostaa erityisesti lasten ja nuorten mielipiteet siitä, millaisia aktiviteetteja puistossa voisi olla ja miten siitä saadaan entistä mukavampi ja viihtyisämpi. Toiveena olisi, että esimerkiksi vanhemmat vastaavat kyselyyn yhdessä lastensa kanssa, kaavoitusarkkitehti Emma Widd kertoo.

– Kyselyssä voit kertoa mikä puistossa on parasta tällä hetkellä tai mitä sieltä puuttuu. Voit myös ottaa kantaa alustavaan luonnokseen, johon on hahmoteltu eri aktiviteettien ja alueiden sijainnit Onkilahden ympärille, Widd selventää.

Vastaa kyselyyn

Molemmat karttakyselyt ovat avoinna 2.11.-1.12.2022. Pääset vastaamaan niihin alla olevista linkeistä:

Osallistu Vöyrinkaupungin Konepaja-alueen kehittämiseen

Osallistu Onkilahden puiston yleissuunnitelman tekemiseen

Konepaja-alueen hankesivuilla pääset tutustumaan tarkemmin asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS) sekä täydentävään materiaaliin, jossa kerrotaan kattavammin suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja reunaehdoista.

Onkilahden puiston yleissuunnitelmatyötä pääset seuraamaan yleissuunnitelman hankesivulta.

Halutessasi voit jättää mielipiteesi myös sähköpostilla osoitteeseen kaavoitus@vaasa.fi