Tietoa koronaviruksesta

Tietoa koronaviruksesta

Ohita valikko

Kuivahko kangasmetsä

Rinteillä ja korkeammilla maastoalueilla esiintyy kuivahkoa kangasta. Kuva Aaro Toivio.

Kuivahkot kangasmetsät kertovat nimensä mukaisesti kuivuudesta. Maassa kasvaa seinäsammalta yhdessä puolukan ja kangasmaitikan kanssa. Männyt ja katajat viihtyvät alueella, mutta siellä tavataan myös yksittäisiä koivuja. Usein kuivahkot kangasmetsät esiintyvät korkeammalla ylhäällä vedenjakaja alueella. Tyypillisiä lintuja sellaisissa metsissä ovat metsäkirvinen, harmaasieppo ja kulorastas.

Pieniä kuivahkoja kangasmetsiä esiintyy monin paikoin, mutta suuremmat yhtenäiset alueet löytyvät Gerbystä ja Öjbergetistä. Mikäli tahtoo kuunnella linnunlaulua, on parasta mennä ulos metsään keväällä ja alkukesästä. Silloin linnut laulavat innokkaimmin, mutta jos haluaa poimia puolukoita saa odottaa syyskuuhun asti.