Kesäkukat - ryhmäkasvit Vaasassa
Kesäkukat tuovat vaihtelua ja iloa kaupunkikuvassa!
Uusi kasvukautemme alkaa jo edellisenä syksynä. Vanhat ryhmäkasvit poistetaan syyskuun lopussa, lokakuussa kasvualustat parannetaan ja sipulikasvit kuten tulppaanit ja narsissit istutetaan niihin odottamaan seuraavan kevään kasvua. Syksyisin Vaasan keskustaan istutetaan astioihin noin 1000 syyskasvia, esimerkiksi kanervia.
Kesäkukkien suunnittelu aloitetaan edellisen vuoden loppupuolella. Joka vuosi suunnitelmiin mietitään sopiva teema ja värimaailma. Suunnitelmat valmistuvat tammikuussa ja tämän jälkeen tilataan siemenet, kylvölaatikot ja pistokastaimet.
Kasvukausi kasvihuoneilla alkaa helmikuussa. Monivuotiset kannat jaetaan ja ruukutetaan. Sinisarjat siistitään ja verenpisarat leikataan.
Ensimmäiset kylvöt ja taimitoimitukset ajoittuvat maaliskuulle. Kasvukausi kasvihuoneissa kestää noin 17 viikkoa. Taimia ruukutetaan, kastellaan ja lannoitetaan.
Kukkatornit ja –astiat täytetään kasvualustalla ja istutetaan valmiiksi toukokuussa. Sen jälkeen ne saavat jatkaa vielä hetken kasvuaan kasvihuoneissa. Kesäkuun alkupuolella kesäkukat viedään ympäri kaupunkia asukkaiden iloksi.
Kesäkukkia kasvatetaan keskimäärin vuodesta riippuen noin 22 000 – 30 000 kappaletta.
Hoitokaudella kukkia kastellaan, siistitään ja lannoitetaan. Kukat ilahduttavat kaupunkilaisia ja vierailijoita noin neljän kuukauden ajan.