Ohita valikko
Paikallisliikenne

Koulukuljetukset

Vaasan kaupungin peruskoulujen oppilailla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, mikäli koulumatkan pituus on yhteen suuntaan

  • esiopetuksessa yli kolme kilometriä
  • 1.-2.-luokkien oppilailla yli kolme kilometriä
  • 3.-9.-luokkien oppilailla yli viisi kilometriä

Kuljetus myönnetään oppilaan lähikouluun, ja koulumatka mitataan oppilaan kotoa lähikouluun lyhintä kulkukelpoista reittiä pitkin.

Koulukuljetus on maksutonta myös silloin, jos päivittäinen edestakainen koulumatka kestää odotuksineen yli kaksi ja puoli tuntia (yli 13-vuotiailla kolme tuntia).

Koulukuljetukset julkisella liikenteellä

Koulukuljetukset järjestetään pääasiassa julkisella joukkoliikenteellä. Erityistapauksissa voidaan käyttää koulubusseja tai taksikuljetuksia. Oppilaan kuljettamista tai saattamista varten voidaan myöntää myös riittäväksi katsottu avustus. Avustusta haetaan lomakkeella.

Lukuvuoden alussa kukin peruskoulu laatii esityksen ilmaiseen koulukuljetukseen oikeutetuista oppilaista. Muina aikoina huoltaja toimittaa hakemuksen oppilaitokseen.

Asiantuntijalausunnolla kuljetus myös lyhyemmille matkoille

Vaikka koulumatka olisi yllä mainittua lyhyempi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen myös silloin, jos koulumatka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu muuten oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Tällaisen maksuttoman kuljetuksen edellytyksenä on lääkärin, psykologin tai muun vastaavan asiantuntijan lausunto.

Yhteystiedot

Ota yhteyttä

  • Palvelusuunnittelija Saija Salo, saija.salo@vaasa.fi  040 515 0388

  • Hallintosihteeri Merja Nurmi, merja.nurmi@vaasa.fi  040 636 1294

Perusopetuksen hallinto